Koti Uutisia Rotu Facebook ja Google sensuroivat apina-aiheista materiaalia “rasismin” vuoksi

Facebook ja Google sensuroivat apina-aiheista materiaalia “rasismin” vuoksi

9

VIIHDEUUTISET Juutalaisen Mark Zuckerbergin Facebook ja juutalaisen Sergei Brinin Google ovat viime kuukausina käyneet hämmentävää taistelua “rasismia” vastaan. Taistelun keskiössä ovat Internet-kansan rakastamat apina- ja gorillakuvat.

Facebookin sensuuri poisti esimerkiksi alla olevan videon, jolla apina leikkii siilin kanssa. Vaikka apinaa ei rinnastettu mihinkään ihmisryhmään, väitti Facebookin henkilökunta, että video oli “vihapuhetta”.

Jo aiemmin Google on joutunut vastaavien kohujen keskiöön sensuroimalla englanninkieliset “gorillaa”, “simpanssia” ja “apinaa” tarkoittavat tunnistesanat Google Photos -palvelustaan. Sensuuripäätös tehtiin, sillä palvelun tekoäly ei kyennyt tunnistamaan eroa apinoiden ja mustaan rotuun kuuluvien ihmisten välillä (1, 2).

Yhdysvalloissa apinahysteria on levinnyt myös kaduille. Muutama kuukausi sitten kulttuurimarxistit pakottivat teksasilaiset päättäjät poistamaan “rasistisia mielleyhtymiä” synnyttäneen gorillapatsaan puistosta.

Lopulta Texasin “tolkullinen” väestönosa onnistui palauttamaan gorillapatsaan takaisin – mutta ei ilman kompromisseja. Suvaitsevaisuuden nimissä musta gorillapatsas maalattiin harmaaksi, jotta se olisi vähemmän “rasistinen”.

Lähde: TakiMag

9 KOMMENTIT

  1. “Rasisminvastustajat” siis itse yhdistävät apinan mustaan mieheen ja loukkaantuvat siitä, ei hirveästi raksuta päässä 😀

  2. Niinpä. Vai olisikohan apinan valittaneet? Tuon esimerkkivideon gibbonihan on jokseenkin valkoinen eli eihän sitä kukaan silmillä varustettu voi rinnastaa mustaan ihmisolentoon? Eihän..?

  3. öö :D, miks joku edes vertaa suloista apinaa johonki haisevaan neekeriin, eikö neekerien kuvat voitaisiin poistaa facebookista, koska ne ovat rasismia. on rasismia olla neekeri ja haista neekerille

  4. Pistetään banaania poskeen. Apinamies on vanha huorien ryyppylaulu. Apina ja gorilla kävelivät torilla. Kunnes neekeri tuli ja söi aivot.

  5. Tässä nyt kyllä sorretaan Apinoita pahemman kerran vain siksi, että tuo onneton eläinparka saa kärsiä metaforan asemastaan kun sitä verrataan ihmiseen, joka ei nauti kunnioitusta (omasta syystään) Pohjoisella pallonpuoliskolla.

    Entäs kun kirjoittaa “Lehmä”! Sensuroidaanko se pois sen vuoksi, että sitä käytetään vähemmän kunnioittavana nimikkeenä naisesta.

Comments are closed.