Koti Uutisia Evoluutiobiologi: moraalitonta olla abortoimatta Down-sikiötä

Evoluutiobiologi: moraalitonta olla abortoimatta Down-sikiötä

11

UK_Richard_Dawkins

Evoluutiobiologi ja tunnetun jumalan olemassaoloa vastaan argumentoivan kirjan Jumalharhan kirjoittaja, ateisti Richard Dawkins, on herättänyt kohua ja paheksuntaa sosiaalisessa mediassa sanomalla, että sikiötä, jolla on todettu Downin oireyhtymä, on “moraalitonta saattaa maailmaan, jos on mahdollisuus toimia toisin”. Dawkins kirjoitti tämän vastaukseksi toisen Twitter-käyttäjän mietteisiin aiheesta.

The Down’s Syndrome Association kommentoi Dawkinsin esittämiä ajatuksia toteamalla, että Down-ihmisten on mahdollista elää “kokonainen ja palkitseva elämä” ja että he voivat antaa “arvokkaan panoksen yhteiskunnalle”. Dawkins on puolustanut itseään muun muassa sanomalla sarkastisesti: “Nähtävästi minä olen kauhistuttava hirviö, kun olen suositellut sitä, MITÄ OIKEASTI TAPAHTUU suurimmalle osalle sikiöistä, jolla on Downin oireyhtymä.”

Downin oireyhtymä on tunnetuin kehitysvammaisuutta aiheuttava kromosomivaurio. Tapauksista suurin osa johtuu ylimääräisestä kromosomi 21:stä, jolloin henkilöllä on 47 kromosomia tavallisen 46:n sijaan.

Richard Dawkins on palkittu moneen otteeseen työstään evoluutiobiologina. Vuonna 2007 Dawkins oli Time-lehden sadan vaikutusvaltaisimman henkilön listalla. The Daily Telegraph taas julisti sadan elävän neron listauksessaan hänen olevan sijalla 20.

Lähteet: Helsingin Sanomat, The Guardian

11 KOMMENTIT

  1. Meidän kylässä oli kerran valtuustossa puhetta paikallisen erityiskoulun tarpeellisuudesta ja sen jatkorahoituksesta. Asiaa puoltanut valtuutettu aloitti:”Näitä lapsia syntyy tähän maailmaan halusimme tai emme. Heitä ei aina haluta eikä heitä tilata mutta heistä on pidettävä huoli. Mitä enemmän panostamme heihin lapsina sitä edullisemmaksi se tulee yhteiskunnalle heidän aikuisiässään”.

    Mitä tulee Dawkinsin lähtökohtaan raskauden keskeytykseen, se ei koskaan ole yksiselitteinen asia. Usein perustellaan vain lääketieteellisin-, taloudellisin- tai terveydellisin syin. Mutta unohdetaan henkiset tai elämäntilanteesta johtuvat tai yhteiskunnalliset syyt. Kaikki tämän pohdinnon läpi käyneet kantavat päätöstään lopuun ikänsä.

    Jos kuitenkin epäilee kohonnutta riskiä ko. syndroomaan lienee etukäteen viisasta pohtia todennäköisyyksiä. Ja harkita biologisen lapsen hankkimista. Mitä ei aina ratkaista matematiikalla. Esimerkkinä Beethoven.

    Mutta ainakin omalla kylällä näillä henkilöillä on omat työtehtävänsä yksityisen palveluntarjoajan yrityksessä. Mikä osoittaa erinoamista suoraselkäisyyttä ja isänmaallisuutta, koska esim. kunta ei heitä palkannut. Ja jos seuraa sarjaa “toisenlaiset frendit” niin siitä voi päätellä että suuri osa heistä kuitenkin pärjää yhteiskunnassa. He eivät ole yhteiskunnan tuottavin osa, mutta he ovat osa sitä.

    “Abortmotståndare: Om du kände en kvinna som var gravid, trots att hon redan hade åtta barn, varav tre var döva, två var blinda, ett utvecklingsstört och hon själv dessutom sjuk i syfilis -skulle du då rekommendera att hon gjorde abort?

    Här förväntas aborträttsaktivisten svara Ja

    Abortmoståndaren (med triumf i blicken): Gratulerar! (Mer triumf i blicken) Du har just mördat Beethoven!”

  2. Noh, ateisteja olen aina pitänyt rasittavina ihmisinä jotka pomppivat silmille typerine argumentteineen tietestä. Mitä oli ennen alkuräjähdystä? Mikä räjähti?

    • Tämä ei silti vastaa siihen että onko oikein tuomita ihminen elämään vammaisena vain koska joku kuvitteellinen hahmo kieltää sen?

  3. Ennen vanhaan kehitysvammainen ei olisi selviytynyt elämässään kuin nyt.Nyt pidetään elossa erittäinkin vammainen kuin,että ennen vanhaan luonto hoiti pois.Voi tuntua pahalta,mutta näin se on.

  4. Eugeniikkaa vastustamalla kurjuutta siirretään kokoajan eteenpäin, sukupolvelta sukupolvelle. Miten paljon terveempiä, älykkäämpiä ja kauniimpia olisimmekaan jos valkoiset olisivat harjoittaneet systemaattista jalostusta sivilisaation alkuajoista nykyaikaan..

  5. Puolustuskyvyttömän elämän murhaaminen on kyllä väärin! Vedän ehdottomasti eettisen ja moraalisen rajan, omassatunnossani, kansallissosialisteihin, JOS tämä on teillä yleisesti hyväksytty kanta! (Toivon, ettei ole!)

    Olen kuitenkin tunnustava kristitty, ja suomalainen kansallismielinen!

    (Taitanee “mahdollinenkin”(?!)kansallissosialismini kompastua eutanasiaan ja eugeniikkaan = murhaamiseen? Sota ja vastarinta on sotaa ja vastarintaa, reilusti, mies miestä vastaan taistelukentällä ja kaduillakin, mutta murha on aina murha! Epäinhimillisyys on tuomittavaa, niin vasemmalla kuin oikeallakin.)

    – Kannatattehan te eläintenkin oikeuksia, miksi ette voisi kunnioittaa myös heikkoa, viatonta, puolustuskyvytöntä ihmiselämääkin?

    • Onko mielestäsi eettisesti oikein synnyttää maailmaan lapsi, joka ei tule koskaan olemaan kykenevä huolehtimaan itsestään? Jatkuvaa hoitajien sääntöjen mukaan rullaamista, mikä tekee ihmisestä onnettoman. Aikaisemminhan tosiaan luonto hoiti tämän ongelman, mutta nykypäivän ylihumaanissa yhteiskunnassa pidetään väkisin elossa ihmistä, vaikka mikä olisi tilanne.

      Tästä päästäänkin eläinten oikeuksien kannattamiseen, joka perustuu pitkälti sille, ettei ihmiset perseile eläinten kustannuksella. Ei kait meistä kukaan vastusta sitä, että leijona ottaa kiinni seepran saadakseen ruokaa, mutta siinä vaiheessa kun leijonia ruvetaan tarhaamaan kivan näköisten turkkien tai muun yhtä typerän syyn takia, ollaan siinä rajalla että voidaan alkaa puhumaan eläinoikeuksien polkemisesta.

    • Ei yllätä, että kristitty miettii näin. Kansallissosialisti ei epäröi tehdä vaikeita päätöksiä, jotka ovat kuitenkin kaikkien kannalta parhaita. Tietoisesti kehitysvammaisen lapsen synnyttäminen maailmaan on helvetin itsekäs teko.

  6. Ehkä varmin tapa saada riita kavereiden kesken on alkaa väittelemään uskonnosta, politiikasta tai eugeniikasta.

    Itse suhtaudun tähän aiheeseen pragmaattisesti: raskauden onnistuminen on kuin kolikon heittoa, ja jos tulee ongelmia, niin sitten tehdään abortti. Jos taas tulee tarpeeksi vakavia ongelmia, niin luonto hoitaa asian keskenmenolla.

    Kyllä uskovainenkin voi ottaa sen asenteen, että sikiön kehityksessä ja geenivirheiden ilmaantumisessa on kyse todennäköisyyksistä. Abortti on hyvä ja inhimillinen vaihtoehto – ja luonto itsessäänkin tekee sitä. Eräinä ääriesimerkkeinä vaikea epämuodostuma tai harlekiini-syndrooma ovat sellaisia tiloja, jotka ilman abortointia aiheuttavat valtavaa kärsimystä kaikille.

  7. Eugeniikalla korjataan niitä ongelmia, joita kehittyvä lääketiede ja eksponentiaalisesti kasvanut vauraus ovat aiheuttaneet valkoiselle rodulle viimeisen n. 100 vuoden aikana. Ensimmäistä kertaa ihmisen historiassa typerät ja sairaat lisääntyvät älykkäitä ja terveitä nopeammin. Ainut keino korjata rodun rappioon johtava kehitys on valtiojohtoisesti suosia parhaiden lisääntymistä.

    • Ennenvanhaan kehitysvammaiset, vajaamieliset, osa lyhytkasvuisista yms. steriloitiin, eikä siinä nähty mitään ongelmaan. Vasta tänä postmodernina vasemmistolaisuuden aikana on alettu pitää vammaisten lisääntymistä jonain perusoikeutena. Ja vasemmistolaisuuden ideaan edelleen kuuluu se, että veronmaksajien täytyy elättää nämä syntyvät yksilöt, jotka ovat pelkäksi taakaksi yhteiskunnalle. Jos normaalisti luonnossa karsiutuvat geenivirheet pääsevät kumuloitumaan väestössä, niin rappio ja yleisen elintason romahdus on varma.

      Tässä taannoin oli YLE:n TV-ohjelmassa lyhytkasvuinen pariskunta (siis kääpiöitä, joilla molemmilla oli jotain pehmytkudos vaivoja) ja he sitten kertoivat, miten ovat lääkäreiden loukkaavista kehoituksista huolimatta tehneet lapsia. Heillä taisi olla neljä lasta, jotka kaikki lyhytkasvuisia ja pari taisi olla liikuntakyvytön, kun vanhempien geenivirheet kertautuivat. Kyseinen perhe tulee olemaan suuri ja pysyvä menoerä yhteiskunnalle.

      Mielestäni valkoisen rodun nationalistinen yhteiskunta saisi taata kaikille ihmisarvoisen elämän, mutta aborttien ja sterilointien avulla ohjattaisiin väestökehitystä suotuisaan suuntaan. Joidenkin perinnöllisten sairauksien kohdalla lisääntymisoikeus voisi olla vain yksi lapsi, ja tosiin rotuihin kuuluvat kannustettaisiin “positiivisen syrjinnän” avulla muuttamaan lähtö- tai alkuperämaihinsa tai tulemaan steriloiduiksi.

Comments are closed.