Koti Artikkelit Evola: juutalaiskysymyksen kolme osa-aluetta, osa 2

Evola: juutalaiskysymyksen kolme osa-aluetta, osa 2

25

Italialaisen filosofin Julius Evolan massiivisesta tuotannosta on käännetty vasta osa englanniksi, eivätkä hänen esoteeriset ja usein raskaan teoreettiset opukset juuri tarjoa valmiita ratkaisuja tämän päivän kansallismielisille. Kuitenkin vähälle huomiolle jäänyt vuonna 2005 englanniksi käännetty Three Aspects of the Jewish Problem piirtää tiiviin ja hyödyllisen kokonaiskuvan seemiläiskansojen sielunelämästä ja edesottamuksista.

John Gilbert: Shylock After the Trial.

Lue myös artikkelisarjan osa 1. Artikkelisarja kuvailee kansallismielisen liikkeen kannalta tärkeän ajattelijan omia käsityksiä juutalaiskysymyksestä. Kansallinen Vastarinta ei välttämättä allekirjoita kaikkia Evolan näkemyksiä eikä väitä, että juutalaisista tai mistään muustakaan kansanryhmästä voitaisiin tehdä yleistyksiä syntyperän perusteella.

Julius Evolan muotoileman juutalaiskysymyksen analyysiä jatketaan tässä artikkelisarjan toisessa osassa perehtymällä juutalaisten kulttuurisiin ja eettisiin vaikutuksiin. Sarjan edellisessä osassa käsiteltiin yleispätevästi seemiläistä ja arjalaista hengellisyyttä. Viimeinen osa tulee käsittelemään juutalaisten sosioekonomista vaikutusta muihin kansoihin.

“Te tuhoatte kaikki ne kansat, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän käsiinne. Älkää säälikö niitä älkääkä palvoko vieraita jumalia, ettette joutuisi niiden pauloihin.” 5. Moos. 7:16

“Silloin sinä saat sen nähdä, ja sinä loistat ilosta, sinun sydämesi sykkii ja avartuu, kun meren aarteet kääntyvät sinun tykösi, kansojen rikkaudet tulevat sinulle.” Jesaja 60:5

“Sillä se kansa tai valtakunta, joka ei sinua palvele, hukkuu, ja ne kansat hävitetään perin juurin.” Jesaja 60:12

Evolan mukaan juutalaisten syvään juurtunut vaisto alistaa, joka on löydettävissä myös Raamatun valittua kansaa koskevista luvuista, peitettiin ja se sai monimutkaisempia muotoja. Suorista valitun kansan voitoista tuli olosuhteiden pakosta yhä mahdottomampia, joten tämä vaisto otti työkaluikseen epäsuoremmat metodit: sosioekonomisella tasolla rahan ja eettiskulttuurisella tasolla älykkyyden.

Älykkyyttä käytetään vastuuttomasti kaikilla mahdollisilla tavoilla hajottamaan rodun eli ylipäätään elämän selviytymisen kannalta elintärkeitä sosiaalisia ja kulttuurisia myyttejä ja kumoamaan arjalaisia arvoja ja instituutioita. Sitä käytetään kaikkea sitä vastaan, mikä on ihmisessä ylhäistä. Tästä seuraa materialistinen rationalisoitu ihmiskuva, jonka omaksunut kansa ei näe käytännön tarvetta tai mahdollisuutta korkeammille ihanteille ja joka alkaa tyytyä teollisuudelle ja suurpääomalle rakkaaseen eläimelliseen kuluttajan osaan.

Kolmannen säädyn eli porvareiden vallankumousten jälkeinen historia on liberaalissa demokraattisessa viitekehyksessä itse asiassa vain juutalaisen nousemista lännen ylikansalliseen johtoon näiden epäsuorien metodien avulla.

Juutalaisuuden merkitykselliset elementit

Wolf listaa kolme hänen mielestään perustavalaatuisesti juutalaista elementtiä, jotka ovat vaikuttaneet kulttuurisella tasolla meihin: 1) paimentolaisuus, 2) rationalismi, 3) materialismi ja rahanpalvonta (aramea: mammon, ‘omaisuus’). Paimentolaisuuden vaikutukset ovat ulottuneet arjalaisiin myös muiden kansojen, esimerkiksi arabien ja mongolien aiheuttamien rodunsekoitusten kautta.

Paimentolaiselementti on vaikuttanut meihin yksityistämisinä ja kansallisvaltioiden alasajoina, kulttuurin kansainvälistymisenä ja yleismaailmallistamisena, jossa laadulliset erot perinteiden ja sukujen rajaamilla alueilla häivytetään. Joidenkin antisemitistien mukaan juutalaiset eivät ole rotu (Fritsch, Günther) vaan kaoottinen etninen sekoitus aavikon rotuja, levanttilaista rotua, Välimeren kansoja ja itämaisia ihmisiä.

Tätä ei niinkään ylläpidä yhteinen rotutietoisuus vaan vaadittavan herkkyyden puute rotuasioissa ja kaunainen halu tuhota muut vielä jäljellä olevat rodut (Hitler). Tämän näkökulman mukaan juutalaisuus on eräänlainen “epärotu”, joka on muinaisista ajoista lähtien vastustanut rotuja ja rodullisia kansakuntia.

Toinen elementti, rationalismi, on Evolan mukaan seurausta juutalaisten laskelmoivasta ja sopimuksellisesta omaa etua tavoittelevasta jumalyhteydestä, jossa tuotot ja tappiot Jumalan ja ihmisen välillä kirjataan hengellisissä toimituksissa muistiin. Tämä juutalainen elementti kehittyi läpi historian persoonattomiksi, mekaanisiksi ja laatueroista välittämättömiksi kvantitatiivisiksi tieteiksi johtaen kansainväliseen universalismiin ja “valistusaikaan” eli järjen ja tiedon dominoivaan aikakauteen.

Rationalismiin sisältyy usko siihen, että ihminen voisi laskea ja päättää kaiken järjellä ja rakentaa sen pohjalta juridisen, ekonomisen ja valtiollisen järjestelmän, joka olisi yleispätevä ja riippumaton ajasta, paikasta, etnisyydestä, perinteistä ja kansallisista seikoista.

Kolmas tuhoisa elementti, materialismi, voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: pragmatismiin ja rahanpalvontaan. Ensimmäinen pyrkii ilkkumaan, vääristämään, näyttämään huonossa valossa ja osoittamaan illusoriseksi modernin kulttuurin, kirjallisuuden, taiteiden ja tieteiden kautta kaiken sen, millä on meille ihanteellista ja korkeampaa arvoa.

Samalla se pyrkii näyttämään alhaisen, aistillisen ja ihmisluonnon eläimellisen puolen ainoana todellisuutena (Max Wundt). Se tahraa ja asettaa kyseenalaiseksi kaikki mahdolliset kulttuurilliset tukipilarit luoden näin hengellisen epäjärjestyksen, johon ajettuina ihmiset luovuttavat korkeampien päämäärien suhteen ja antautuvat alhaisimpien viettien vietäviksi tullen näin Evolan mielestä otollisesti juutalaisen vaikutusvallan piiriin.

Rahanpalvonta on rahan ja omaisuuden jumalointia ja temppelin muuttamista pankiksi. Se kulminoituu lopulta moderniin autonomiseen ja kaikkivoipaan talousajatteluun ja kansattomaan finanssijärjestelmään. Amerikkalainen kulttuuri, kuten puritaanis-protestanttinen menestyksen palvonta, kapitalismin henki, evankelista-saarnaaja-yrittäjyys, businessman-etiikka, humanitaarinen ja pasifistinen ideologia materiaaliavustuksineen jne. (Hartfeld) on Sombartin sanoin pelkkää “tislattua juutalaisuutta”.

Tämän trendin mukaisesti juutalainen Karl Marx (Mardochain suvusta) otti tehtäväkseen rahan ja ekonomisen determinismin osoittamisen ainoana todellisuutena ja sivilisaation kohtalona, jossa ihanteet ja hengellisyys vain roikkuvat mukana tyhjinä muotoina. Tämä evankeliumi kulminoitui bolshevistisesta vallankumouksesta (jonka pääarkkitehdit olivat juutalaisia ja “mongoli” Lenin, joka nykytiedon mukaan oli hänkin juutalainen) johdettuun neuvostoideologiaan.

Samanlaista materialismia ja korkeampien ideaalien romuttamista löytyy laaja-alaisesti mitä erinäisimmistä modernin kulttuurin osa-alueista. Heinen ja Börnen syövyttävä ironia oli Evolan mielestä juutalaista. Juutalainen oli niin ikään Freudin “psykoanalyyttinen” koulukunta, joka laittoi käyttäytymisen etusijalle hämäräksi jäävät libidon ja psyykkisen alitajunnan voimat pakottaen taka-alalle kaiken, joka oli tietoista elämää ja vastuullisuutta ja redusoiden kaiken hengellisen seksuaalisten viettien “sublimaatioksi” tai “transpositioiksi”.

Bergsonin “elämänuskonto” ja irrationalismi seurasivat pääpiirteittäin samanlaista älykkyyden hajotusprosessia ja se oli kauttaaltaan juutalaista. Nämä ilmiöt – kapitalismi-kommunismi ja rationalismi-irrationalismi – saattavat ensi alkuun näyttää vastakohtaisilta, mutta ne ovat näissä esimerkeissä saman juutalaisen materialismin eri ilmenemismuotoja.

Nordau, joka halusi pelkistää yhteiskunnan sopimukseksi ja valheeksi, oli juutalainen. Samoin oli Lombroso, joka loi synkkiä yhtälöitä nerouden, epilepsian ja rikollisuuden välille. Modernien “sosiologisten”, “naturalististen” ja “kantamuotoja” tutkivien uskontotulkintojen edistäjät, alkaen vaikkapa Reinachista ja Durkheimista, olivat useimmiten juutalaisia. Heidän työnsä järjestelmällisesti peittää, sekoittaa ja hämärtää yhä enemmän uskontojen korkeampaa, metafyysistä ja transendentaalia sisältöä.

Juutalainen oli myös Einstein, joka korvasi aiempien fysiikan teorioiden varmuudet “invarianssilla”. Hän luopui kokonaan aistillisista intuitioista ja konkreettisista referenssipisteistä johtaen maailman läpikotaiseen matematisoimiseen ja hengettömyyteen. Juutalainen Zamenhof taas pyrki tasoittamaan kaikki kielelliset perinne-erot luomalla kansainvälisen ja keinotekoisen esperanton kielen.

Musiikissa Wagner kiinnitti jo vuonna 1850 huomiota juutalaiseen vaaraan, mutta juutalainen tyyli kuitenkin menestyi ironisen kevytoopperan kautta (Offenbach ja Sullivan), sitten atonaalisena (Schönberg) ja rytmillis-hekumallisena (Stravinsky) ja lopulta afroamerikkalaisena synkopoituna musiikkina. Monien antisemitististen teoreetikkojen mukaan negridi-amerikkalainen musiikki pyrki tuomaan moderniin hengenelämään barbaarisen ja hajottavan elementin, ja vaikutusvaltaisimmat jazz-säveltäjät ja -muusikot olivatkin usein juutalaisia.

Myös modernissa kirjallisuudessa ja teatterissa sensaatiot olivat etualalla. Eros ja sen lukuisat eri komplikaatiot, ylipäätään kaikki, mikä tuli ihmisluonnon syvyyksistä, kuten viettielämä ja sairaudet, saivat keskeisen roolin ja se yhdistettiin väsymättömään kritiikkiin niin kutsuttuja sosiaalisia epäoikeudenmukaisuuksia ja perinteisiä eettisiä arvoja kohtaan (Wassermann, Döplin).

Myöhemmin sama sensaatiohakuinen hajotusprosessi näkyi standardisoivana amerikkalaisena elokuvataiteena, muun muassa sellaisten yritysten kautta kuin Paramount, Metro-Goldwyn, United Artists, Universal Pictures ja Fox Film.

Kuinka suuri osa kulttuurisesta rappiosta on juutalaisten syytä?

Vaikka kaikki nämä kulttuuriset ristiriidat eivät olisi pelkästään juutalaisia, niin ainakin niistä on mahdoton erottaa juutalaisia elementtejä, ja juutalaisuuden vaikutus näkyy nyt vahvempana kuin menneinä vuosisatoina.

Evolan mukaan näitä hajotusprosesseja voi jossain määrin pitää yleisesti rodunsekoituksen haittoina eikä erityisesti juutalaisuuden aiheuttamina. Hän myös uskoo, että juutalaiset eivät useimmiten tietoisesti hajota arjalaisen sivilisaation kulttuurisia rakenteita vaan ainoastaan vaistomaisesti toteuttavat omia viettejään. Evola varoittaa pitämästä juutalaisuutta ainoana vihollisena ja kertoo pääteoksessaan suuremmasta globaalista traditionvastaisesta mädätyksestä.[5]

Toisen maailmansodan jälkeiset tapahtumat ovat kuitenkin vahvistaneet entisestään juutalaisten vastuuta globaalista subversiosta, joten Jason Thompkinsin mukaan heidän osuuttaan on turha vähätellä, kun sekä empiirinen kokemus että oppijärjestelmällinen ensimmäisen Mooseksen kirjan kohdassa 1:28 ilmoitettu teoria osoittavat kohti samaa seemiläistä rappion kautta tapahtuvaa maailmanvalloitusta: “Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ‘Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet’.” Se työ, jonka Hitler teki Saksassa estääkseen juutalaisten suhteettoman vallan kulttuurin piirissä, on nyt kumottu, ja juutalaiset ovat taas kiivenneet kautta linjain kulttuurisiin johtoasemiin.

Mielenkiintoinen ja implikaatioiltaan laaja-alainen yksityiskohta liittyy kysymykseen siitä, missä määrin rationalismi ja oman edun tavoittelu on juutalaista. Antiikin tradition- ja uskonnonvastaisuuden juutalaiseksi leimanneilla antisemitisteillä on tapana pitää näiden tieteellisen ajattelun mullistusten aiheuttajia ja kannattajia juutalaisina. Esimerkiksi Sokrates voisi olla juutalainen, kuten myös keskiajan nominalistit Descartes, Galileo ja Bacon jne. Laajasti koko länsimaiseen sivilisaatioon vaikuttanut stoalainen filosofia on joidenkin lähteiden perusteella juutalaista[6].

Evolan mielestä rationalismin ja laskelmoinnin suhteen on parempi puhua analogisesti juutalaisesta asenteesta eikä kirjaimellisesti juutalaisesta rodusta. Juutalainen laskelmointi on hänen mukaansa johtanut maailmaan, jossa kansojen, perinteiden ja maiden merkitykset ollaan korvaamassa koneilla, esineillä ja rahalla. Evolan mukaan ihmisten on helpompi vastustaa tätä rappiollista kehitystä antamalla sille inhimilliset juutalaisen kasvot, koska abstraktit periaatteet ja ilmiöt ovat yksinkertaisesti liian yleisluontoisia niiden käytännölliseen vastustamiseen.

Siinä missä hengellisten, uskonnollisten ja maailmankatsomuksellisten periaatteiden suhteen antisemitismi on sellaisenaan arjalaisen sivilisaation perinteinen puolustuskeino ja tukipilari, väittää Evola, että kulttuurisella puolella näin ei ole. Nykyaikainen kulttuurillinen antisemitismi on hänen mielestään perusteltua vain siinä määrin, kun se on osa laajempaa modernismin vastaista taistelua.

Näin me emme tule antaneeksi liian suurta painoarvoa edellä mainituille aseille (raha & hajottamiseen valjastettu äly) ja samalla vältämme vahvistamasta niillä luotua kaikkivaltiaan juutalaisen myyttiä. Juutalaiset isäntäkulttuurin kriitikot asettuvat siis Evolalle suurempaan moderniin kontekstiin, ja näin ollen modernismin “saavutukset” esimerkiksi tekniikan saralla eivät ole juutalaisten ansiota.

Vieraileva kirjoittaja

Lähteet:

Evola, J. 2014. Three Aspects of the Jewish Problem. Cariou Publishing.
Evola, J. 1999. Le Mythe du sang. Éditions de L’Homme libre.
Evola, J. 2002. Synthèse de doctrine de la race. Éditions de L’Homme Libre.
Evola, J. 2005. The Elements of Racial Education. Thompkins & Cariou.
Evola, J. 2009. The Path of Cinnabar: An Intellectual Autobiography. Arktos Media Ltd.
Evola, J. The Mirror of the Jewish Soul: Otto Weininger on the Jewish Question. Counter-Currents Publishing.
Evola, J. Racism & Anti-Semitism. Counter-Currents Publishing.
O’Meara, M. 2009. Evola’s Anti-Semitism. The Occidental Quarterly.

[5] Evola, J. 1995. Revolt Against the Modern World. Inner Traditions.
[6] Cumont, F. 1912. Astrology and Religion among the Greeks and Romans, s. 99.

25 KOMMENTIT

  1. Hienoa pohdintaa. Vastarintaliike, teette arvokasta työtä, kun panostatte näin laadukkaisiin kirjoituksiin, josta jokainen saa varmasti jotain ajattelemisen aihetta omalle maailmankuvalleen.
    Itse törmäsin täysin yllättäen juutalaiskysymykseen antroposofian ja Steinerin filosofian kautta, jonka mukaan Kristuksen ja Golgatan verimysteerin jälkeen juutalaisuuden olisi pitänyt luonnollisesti sulautua pois. Kansallissosialismi edustaa itselleni taistelua hyvän ja pahan välillä, jossa jokaisen kansan, juurirodun, tulee suorittaa oma polkunsa kohotakseen henkisesti korkeammalle.
    Totuus vapautta. Aurinkoista viikonloppua ja kiitos kirjoittajalle.

  2. Kiitos yleissivistävästä artikkelista! Tämän eteen on selvästi tehty töitä.

  3. Kirsille; Nuo Mooseksen kirjan lainaukset koskevat muinaisarjalaisia heprealaisia eikä juutalaisia. Niissä voi olla myös masoreettisesta versiosta tulevia vääristymiä kun edomilaiset lisäsivät niihin ääntämismerkkejä jne. editointia jotka muuttavat sanojen merkityksiä. Arjalaiset hallitsivat maailmaa jo ennen vedenpaisumusta suvereenisti(monista paikoin on löytynyt sinisilmäisiä jumalpatsaita), mutta juutalaiset ovat Edomilaisia jotka kääntyivät Israelilaiseen uskoon kuningas Hyrcanuksen käännyttäessä heidät. Solutus oli jo alkanut Babylonian aikana tosin. Ja lopulta he syrjäyttivät alkuperäiset Isralilaiset jotka olivat lähteneet Eurooppaan ja Intiaan.

    Miksi siis arjalainen maailmandominanssi olisi huono asia? Jatkuvastihan roturealistit muistuttavat, että valkoiset kansat ovat tuoneet maailmaan kaiken sivistyksen ja järjestyksen? Nyt vaan on noin että identiteetit ovat vaihtaneet paikkaa destruktiivisella tavalla ja se on johtanut perversioon jossa elämme. Arjalaisdominanssi olisi siunaus myös muille kansoille, vaikka he olisivat alisteisia meille, mutta edomilaisdominanssi vie ilmestyskirjan näkyihin. Siksi juutalaisuus ei ole sulautunut pois kun heidän esi-isiään eli kanaanilaisia kansoja ei hävitetty, kuten olisi pitänyt, vaan käännytettiin.

    https://atlanteangardens.blogspot.fi/2014/04/where-did-blue-eyes-originate-from.html

    https://www.vastarinta.com/89-vuotias-ursula-haverbeck-etsintakuulutettuna-saksassa/#comment-134237

  4. Kirsille; Nuo Mooseksen kirjan lainaukset koskevat muinaisarjalaisia heprealaisia eikä juutalaisia. Niissä voi olla myös masoreettisesta versiosta tulevia vääristymiä kun edomilaiset lisäsivät niihin ääntämismerkkejä ja editointia jotka muuttavat sanojen merkityksiä. Arjalaiset hallitsivat maailmaa jo ennen vedenpaisumusta suvereenisti(monista paikoin on löytynyt sinisilmäisiä jumalpatsaita), mutta juutalaiset ovat Edomilaisia jotka kääntyivät Israelilaiseen uskoon kuningas Hyrcanuksen käännyttäessä heidät. Solutus oli jo alkanut Babylonian aikana tosin. Ja lopulta he syrjäyttivät alkuperäiset Isralilaiset jotka olivat lähteneet Eurooppaan ja Intiaan.

    Miksi siis arjalainen maailmandominanssi olisi huono asia? Jatkuvastihan roturealistit muistuttavat, että valkoiset kansat ovat tuoneet maailmaan kaiken sivistyksen ja järjestyksen? Nyt vaan on noin että identiteetit ovat vaihtaneet paikkaa destruktiivisella tavalla ja se on johtanut perversioon jossa elämme. Arjalaisdominanssi olisi siunaus myös muille kansoille, vaikka he olisivat alisteisia meille, mutta edomilaisdominanssi vie ilmestyskirjan näkyihin. Siksi juutalaisuus ei ole sulautunut pois kun heidän esi-isiään eli kanaanilaisia kansoja ei hävitetty, kuten olisi pitänyt, vaan käännytettiin.

    https://atlanteangardens.blogspot.fi/2014/04/where-did-blue-eyes-originate-from.html

    https://www.vastarinta.com/89-vuotias-ursula-haverbeck-etsintakuulutettuna-saksassa/#comment-134237

    • Tuossa linkkaamassasi mainittiin Kristuksen ja abrahamilaisten tekstien samankaltaisuuden. Se on totta, mutta ei vahvaa meemiä pysty luomaan jos siinä ei ensin ole jotain oikeaa ja totta.

      “Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.” Niin myös mikä tahansa meemi joutuu kaappaamaan “hyviä aikomuksia” toimiakseen, korruptoidakseen ne, kuten seemiläinen kristinusko on tehnyt.

      Eli tietenkin kristinusko ja aiempi abrahamilaisuus ovat ottaneet elementtejä aiemmista traditioista, mutta se ei missään määrin tarkoita että Jeesus tai kristinuskon instituutiot olisivat mitään muuta kuin mädätyksen levittämiseen käytetty työkalu. Artikkelin ykkösosassa tämä käytiinkin läpi käsiteltäessä Vatikaanin potentiaalia ylläpitää traditioita.

      Mitä tulee siihen “kenelle lainaukset ovat” — on selvää että nykypäivänä ne ovat juutalaisille, kristityille ja muslimeille. Yleisesti ottaen ne on seemiläisille ja heille joiden pyhiin teksteihin kuuluu VT.

      • Kristinusko ja Jeesus eivät ole mikään “seemiläisten mädätys työkalu” vaan Tie, Totuus ja Elämä. Kristinusko ei ole kaapannut mitään muista uskonnoista, vaan saatana ja hänen demoninsa ovat hengellisessä sodassaan pyrkineet luomaan perverssoita jotka jäljittelevät aitoa Raamatun uskontoa. Katolinen kirkko tietenkin on pyrkinyt jäljittelemään pakanauskontoja mutta he ovatkin oma lahkonsa.

        Noihin Raamatun lainauksiin taas eivät aidosti usko kuin kristityt. Muslimit ja juutalaiset eivät uskoa VT:in koska eivät usko Jeesukseen josta VT todistaa.

    • “Miksi siis arjalainen maailmandominanssi olisi huono asia?”

      Koska se ei millään tavalla vastaa arjalaisten arvoja vaan on jotain mitä rotusekoitettu ihminen kuvittelisi arjalaisten haluavan, mutta jota todelliset arjalaiset eivät haluaisi. Vähän sama asia kuin jos lapsi kuvittelee kuninkaan niin hän kuvittelee jonkun miehen jonka ei tarvitse mennä kouluun ja joka saa paljon karkkia — kun todellisuudessa kuningas on jotain aivan muuta, ja samoin arjalaisten johtajakäsitys on jotain aivan muuta kuin “maailman suvereenia hallintaa”.

      Johtaja tarkoitti arjalaisille yksilöä joka ei tarvitse alempia, mutta alemmat tarvitsevat häntä. Edellisellä lauseella on valtavat implikaatiot ja se määrittää lähes kaikki historian “johtajat” ei-johtajiksi, ja melkein kaikki modernin maailman johtajat samoin. Siis johtajalla ei ole mitään tarvetta hallita muita, ainoastaan pelastaa ja auttaa, kuten Buddha teki. Ja sitäkin enemmän johtaja jättää rauhaan ja on koskematta. (esimerkiksi puolustaa villiheimoja vastaan mutta ei mene sinne missä he asuvat)

      Johtaja on todella muiden yläpuolella, ei koskaan sattuman tai alistamisen kautta vaan syvällisemmällä tavalla. Tämän takia arjalainen maailmandominanssi olisi yhtä naurettava ajatus kuin “ihmisen maailmandominanssi eläimistä”, mistä osuvasti VT puhuukin. Se osoittaa erittäin perustavalaatuista ymmärtämättömyyttä ei ainoastaan johtajuudesta vaan ylipäätään siitä mitä eläimet, ihmiset ja elämä on.

      Siksi väite “arjalaiset hallitsivat maailmaa jo ennen vedenpaisumusta suvereenisti” ei voi pitää paikkansa. Tai jos arjalaiset rodut niin tekivät niin he olivat jo korruptoituneet siinä vaiheessa.

      • Aikaisempi vastaukseni ei mennyt läpi (tai jäi taas odottamaan jotta artikkeli poistuisi parrasvaloista(?)) Laitan nyt sen uudestaan pienillä lisäyksillä jos oli tekninen vika.

        Naqš-i Rustam kuvaus: “I am Darius the great king, king of kings, king of countries containing all kinds of men, king in this great earth far and wide, son of Hystaspes, an Achaemenid, a Persian, son of a Persian, an Aryan, having Aryan lineage.”

        http://www.livius.org/sources/content/achaemenid-royal-inscriptions/dna/?

        Kun katsoo Michelangelon Aatamin luominen teosta Sikstuksen kappelissa niin siinä ei ole stereotyyppinen juutalainen, vaan salskea arjalainen mies.

        Tuossa toisen kommenttini kommentissa mainitsit, että Vedat olisivat ensin ja Jeesus olisi tullut myöhemmin “mädätyksenä”. Vanha testamentti ja Vedat ovat suurinpiirtein saman ikäisiä. Mutta Vanhan testamentin sukulinjat taitavat mennä pidemmälle kuin Vedojen. Ja kummankin luojat ovat Mesopotamiasta lähtöisin. Toiset lähtivät Intiaan, toiset Juudeaan ja Eurooppaan. Siinä kohdin Bhaktivendanta Swami erehtyy kun kääntää asian niin, että kaikki olisi Intiasta lähtenyt. Näyttää siltä, että arjalaiset tulivat sinne muualta tosin pidemmän aikavälin aikana kuin mitä alkuperäinen arjalaisinvaasioteoria väitti.

        Tosin alunperin olivat ilmeisesti tulleet jo mainituilta uponneilta mantereilta kuten Atlantis. Juutalaisvaikutus tuli Raamattuun vasta siis Babylonian aikana huipentuen Makkabealaissodan aikana tapahtuneeseen käännytykseen kuten jo mainitsin. Ja kirkon tekemä myyräntyö ja kanonisointi on sitä veistänyt juutalaisten työkaluksi valitettavasti.

        Mutta juurisyy miksi monet torjuvat kristinuskon on jossain paljon syvemmällä, kyvyssä(tai kyvyttömyydessä) tuntea synnintuntoa ja vajavuutta täydelliseen absoluuttiin ja kirkkauteen nähden. Sen kiertämiseksi keksitään sitten kaikenlaisia muka-tieteellisiä tai muita historiallisia perusteita torjua se. Pohjoisen pakanamytologiakin tulee Babyloniasta ja riimut ovat yksinkertaistettua latinaa. Saagojen mukaan Odin tuli jostain Vähä-Aasiasta kaukasuksen kautta ja Kalevalasta löytyy tulvamyytti jne.

        Ilman yhteistä Kristikuntaa Eurooppa olisi jo aikoja sitten islamisoitunut. Mikä motivoi Puolan kuningasta Juhana III Sobieskia tulemaan avuksi Kahlenbergin taistelussa 1683 Ottomaaneja vastaan? Yhteisen Eurooppalaisen arjalaisen Kristikunnan puolustaminen. Jos olisi oltu vain omissa pienissä heimokylissä käpylehmien kanssa niin huh huh:)

        Ihan hyvin kuvasit kuitenkin tuon johtajuus periaatteen, olen pitkälti samaa mieltä, mutta dominassi ei tarkoita välttämättä tyrannimaista alistamista vaan esimerkin kautta johtamista, johtotähtenä toimimista josta jokainen haluaa ottaa mallia. Kuten tuolla linkkaamassani vastauksessa Bhaktivedanta Swami Prabhupada sanoo.

        Tässä kirjallisena:

        https://vaniquotes.org/wiki/BG_03.21_yad_yad_acarati_sresthas…_cited

        Ja vaikuttaa siltä että arjalaiset eivät siis aivan alunperin ole “tästä maailmasta” vaan jostain muualta, kuten RH- veriryhmäkin viittaa, ja näin ollen tämä maailma on ikäänkuin lähtökohtaisessti alisteinen heille. Mussolinin fasismi määritelmissäkin sanotaan, että hedän pitää luoda oma maailmansa ja ottaa “maailma”(siis fyysinen todellisuus) haltuun jotta voi rakentaa minkäänlaista sivilisaatiota.

        “..Siksi fasismissa arvostetaan korkealle kulttuuria kaikissa muodoissaan (taiteet, tieteet, uskonto) ja koulutusta pidetään erityisen tärkeänä. Siten myös oma keskeinen arvonsa on työllä, jolla ihminen alistaa luonnon ja luo ihmisten maailman (taloudellisen, poliittisen, eettisen ja älyllisen)..” -Magneettimedian artikkelista; “Mitä fasismi on”

        Käpylehmien askartelulla ja metsästäjä-keräilijä kulttuurilla ei voi rakentaa mitään vaan se vaatii aina maailmallisten resurssien systemaattista hallintaa eli jonkin asteista alistamista. Ei tokikaan epätasapainoon johtavaa raiskausta, kuten nykyinen juutalais-kiinalais-rappiogoyim-rotusekoitus dominanssi.

        Jollain on aina enemmän valtaa kuin toisella. Ja käytännössä se tarkoittaa lähinnä sitä että esim. arjalaisten innovaatioiden teollisoikeudellisia patentteja ei pidä hövelisti antaa esim. kiinalaisten haltuun vaan ne pitää aina olla arjalaisten yksilöiden, instituutioiden, valtion tai yritysten hallussa. Jos ne annetaan pois niin niitä tullaan käyttämään meitä vastaan. Ja jos joku kansakunta ei kykene tuottamaan itselleen kestävää hyvinvointia ja pyörittämään taloutta vaan taantuvat kurimukseen joka tuottaa maailmaan epävakautta ja häiritsee naapurikansojakin, niin silloin auttava käsi tulkooon arjalaisilta eli rauhoitus ja konsultaatio tulkoon arjalaislähteistä eikä juutalaiselta IMF:ltä ja Maailman pankilta jotka vievät usein ojasta allikkoon. Tuo jo sinänsä muodostaa tietyn alistussuhteen, mutta joka on itse kohteelle lopulta myönteinen.

        • -Veedat ovat vähintään tuhat vuotta vanhempia keskimäärin kuin VT.
          -VT:n sukulinjat? Eivät ne ole mitään todisteita, nehän alkavat Aatamista ja Eevasta?!
          -Kyse ei ole vain juutalaisvaikutuksesta Raamattuun vaan seemiläisestä vaikutuksesta. Juutalaiset eivät ole yhtään sen pahempi kansa kuin seemiläiset tai rodunsekoittajat ylipäätään. Ei siis pidä lähteä juutalaisista vaan rodunsekoituksesta, jonka osa on seemiläiset, jonka osa on juutalaiset.
          -“Ilman yhteistä Kristikuntaa Eurooppa olisi jo aikoja sitten islamisoitunut.” Sekä islam että kristinusko ovat abrahamilaisia uskontoja, joten sillä ei ole mitään väliä meidän kannalta kumpi näistä on täällä. Itseasiassa se voisi olla tuhoisampaa että se olisi islam, jolloin kansallissosialismi pystyisi nopeammin pääsemään valtaan.
          -“Käpylehmien askartelulla ja metsästäjä-keräilijä kulttuurilla ei voi rakentaa mitään” Tämä on juuri sitä maailman valtaamismentaliteettia. Ei ole tarkoituskaan “rakentaa mitään” vaan elää. Modernismia ei voida erottaa tuosta mentaliteetista ja kolonialismista ja uuskolonialismista ja abrahamilaisista uskonnoista, kuten islamilaisesta kolonialismista tai kristillisestä kolonialismista ja kristillisestä teknologisesta vallankumouksesta.

          • Sukulinjoilla tarkoitin henkilöiden ikiä, jotka muuten laskevat Nooan 900 vuodesta alas päin, ja sopivat näin ollen myös löydöksiin ihmisen geneettisestä rappeutumisesta muun muassa maksan C-vitamiini tuotanto entsyymi geenin osalta joka on surkastunut ja näin ollen lyhentänyt elinikäämme asteittain.

            Arjalaiset osaavat säveltää jumalaisinta musiikkia(J.S Bach), rakentaa upeimpia katedraaleja, temppeleitä ja idyllisimpiä kyliä, maalata ihastuttavimpia maalauksia ja muotoilla uljaimpia veistoksia. Ja luoda mitä mahtavampia kirjallisia eepoksia ja tieteellisiä löydöksiä. Jos tarkoitus on “vain elää” niin silloinhan voimme kaikki sekoittua ja elää savimajassa tai hirsimökissä käpyjä keräillen. Eikä noilla arvoilla ole myöskään tekemistä futurismin kanssa. Nykyäänhän rakennetaan vain lasista ja teräksestä jotka ovat noiden klassisten ihanteiden vastaisia. Minulle ainakin nuo luettelemani asiat ovat merkittävimpiä syitä puolustaa arjalaisia kansakuntia. Listaan voi laittaa Sibeliuksen musiikin ja suomalaiset tuutulaulut, kantele musiikin ja ilmaisuvoimaisen kielen, omanlaisensa mentaalisen universumin jne.

          • Elämisellä tarkoitin tietysti elämistä arjalaisten arvojen mukaan, koska se oli jo annettu aiemmissa kohdissa.

            Tuon rakentamisen kieltämisellä tarkoitin sitä, että kyse ei ole mistään Prometheuksen elämästä vaan meidän ei tarvitse (ja olisi typerää) valloittaa maailmaa millään keksinnöillä tai millään muullakaan… viisaus ja ne arvot johtavat täysin erilaiseen lopputulokseen kuin mikään globaali tai universaali päämäärä, tai ylipäätään mikään päämäärä joka vasta “etsii itseään” ja on sillä tavalla syvällisessä mielessä rauhaton. (vaikka hallinta olisikin rauhallista ja suvereenia, niin se on jo itsessään merkki rauhattomuudesta ja tässä tapauksessa myös seemiläisestä vaikutuksesta)

      • “johtajalla ei ole mitään tarvetta hallita muita, ainoastaan pelastaa ja auttaa, kuten Buddha teki.”

        Ei Buddha ihmisiä pelasta ja auta. Buddhalaisuuden idea on kuolla tulematta koskaan takaisin. Tavallaan he pääsevät kuollessaan tavoitteeseensa päätyessään ikuisuudeksi helvettiin.

        Myös tuo termi “Abrahamilaisuus” on harhaanjohtava koska ainoa uskonto jossa uskotaan Jumalaan samalla tavalla kuin Abraham, on kristinusko. Abrahamin hengellinen siemen (Jeesus Kristus ja kristityt) tulevat hallitsemaan maailmaa tuossa Jesajan 60 luvun lainauksessa, ei fyysinen niin kuin tämän artikkelin kirjoittaja ilmeisesti tulkitsee.

        • Vai päätyvät Buddhalaiset helvettiin? Mielenkiintoista kristillistä hapatusta perustuen sen pakkosyöttöön alakoulusta lähtien. Buddhalaiset itse kutsuvat sitä nirvanaksi ja se ei ole paikka vaan pitemminkin olotila. Ketkä sitten pääsevät taivaaseen? Himouskovaiset?

          • “Vai päätyvät Buddhalaiset helvettiin?”

            Juu

            Budhalaisuuden on perustanut tyyppi joka hylkäsi vaimonsa ja lapsensa ja istui puunjuurelle ja kuoli siihen. Budhalaisuuden idea on vältää jälleensyntyminen kuolemalla lopullisesti.

            “Ketkä sitten pääsevät taivaaseen? Himouskovaiset?”

            Ihmiset jotka ovat uskoneet Jeesus Kristukseen henkilökohtaisena pelastajanaan pelastuvat uskonsa kautta Jumalan armosta.

          • Eli siis massamurhaajapedofiili joka päivää ennen teloitustaan tulee uskoon pääsee taivaaseen kun taas vaikkapa jossain Amazonin sademetsässä asuvan heimon jäsenet jotka eivät ole kuulleetkaan Jeesuksesta, he menevät kaikki helvettiin vaikka olisivat kuinka hyviä ihmisiä? Loogista…

      • “Tämän takia arjalainen maailmandominanssi olisi yhtä naurettava ajatus kuin ”ihmisen maailmandominanssi eläimistä”, mistä osuvasti VT puhuukin. Se osoittaa erittäin perustavalaatuista ymmärtämättömyyttä ei ainoastaan johtajuudesta vaan ylipäätään siitä mitä eläimet, ihmiset ja elämä on.”

        Ihminen dominoi eläimiä täysin ja väitän että ihmiset pystyvät halutessaan hävittämään minkätahansa eläinlajin maanpäältä. Myös 1 vs 1 taistelussa ihminen pystyy tappamaan minkä tahansa eläimen käyttämällä älyään ja kehittämiään apuvälineitä.

        Raamatusta kuitenkin käy ilmi että vaikka me tällä hetkellä fyysesti tapamme eläimiä saadaksemme ravintoa, lopulta Milleniumin jälkeen, kaikki eläimet ja ihmiset tulevat kasvissyöjiksi, kuten asia oli alunperin Eedenin puutarhassa.

        • Olisi ihan oikeasti kiva nähdä ruohoa syövä tiikerihai. Vakavasti, uskotko todella tuohon mitä kirjoitat?

        • Tässä on malliesimerkki siitä miten käy kun se meemi pääsee kiinni. Totta ihmeessä ihmiset eivät hallitse eläimiä. Onko paimentolaisuus ja eläintehtaat sittenkään niin erilaisia? Molemmissa on tämä välinpitämättömyys ja ymmärtämättömyys olemassaolosta kokemuksena, kun se kokemusperäisyys on korvattu niillä Testamenteilla ja niiden Jeesuksella ja Jumalalla.

  5. Tuo 5. Mooseksen kirjan lainaus on lupaus tyylin että “jos teette näin sitten käy näin”

    Deu 7:12 Wherefore it shall come to pass, if ye hearken to these judgments, and keep, and do them, that the LORD thy God shall keep unto thee the covenant and the mercy which he sware unto thy fathers:

    Deu 7:16 And thou shalt consume all the people which the LORD thy God shall deliver thee; thine eye shall have no pity upon them: neither shalt thou serve their gods; for that will be a snare unto thee.

    Nuo kansat joiden tuhoamisesta tuossa puhutaan mainitaan samassa luvussa. Tuona aikana suurilta osin Israelilaiset sitäpaitsi uskoivat Jumalaan toisinkuin tänään.

    Jesajan kirjan lainaukset taas kuvaavat Kristittyjen ja Jeesus Kristuksen tulevaa tuhatvuotista rauhan valtakautta eli Milleniumia. Kaikki juutalaiset jotka eivät ole uskoneet Jeesukseen on hävitty maanpäältä tuohon aikaan mennessä jota tuossa kuvataan.

    “ensimmäisen Mooseksen kirjan kohdassa 1:28 ilmoitettu teoria osoittavat kohti samaa seemiläistä rappion kautta tapahtuvaa maailmanvalloitusta:”

    Ei siinä ole mitään rappiota että ihmiset lisääntyvät ja hallitsevat maata ja eläimiä. Pikemminkin kyse on siitä että ihmisten tulee ymmärtää vastuunsta ja asemansa toimittava sen mukaan.

    Kokonaisuutena artikkeli tuo esiin asian jota olen ihmetellyt jo pitkään, eli sen että ns “kristityt sionistit,” juutalaiset ja kristinuskoa vastustavat “kansallismieliset” (((pakanat))) näyttävät tulkitsevan Raamattua (VT ja UT) päätyen samankaltaisiin johtopäätöksiin. Eli siihen että Raamattu lupaa lihalliselle Israelille jonkun valtakunnan jossa he tulevat hallitsemaan maailmaa.

    Pakanat reagoivat tähän alkamalla väittää Kristinuskoa “juutalaisen keksimäksi aseeksi” ja pyrkivät tekemään Kristinuskon ja Raamatun kansallismielisille epämiellyttävän näköiseksi levittelemällä esimerkiksi valhetta että juutalaiset olisivat Valittu Kansa.

    Juutalaiset taas pyrkivät oikeuttaman poliittisen ja uskonnollisen sionisminsa ja heidän seassaan esiintyvän, muihin kansaohin kohdistuvan ylivalta ajattelunsa, tulkitsemalla yllämainittuja ja vastaavia Raamatun kohtia väärin ja irrottamalla kontekstistaan.

    “Kristityt sionistit” taas oikeuttavat tälläisellä ajattelulla Israelin valtion rikokset ja lähettävät rahansa Israeliin luullesaan palvelevansa jotain “Jumalan maanpäällistä valtakuntaa.” he saattavat myös kokea velvollisuudekseen vainota kansallismielisiä sionismi ja juutalaiskriitikoita. (Tätäkin olen (((kansallismielisten))) feisbuuk keskusteluissa joskus nähnyt.) Nämä ihmiset ovat kuitenkin lopulta luultavasti näistä kolmesta ryhmästä helpoin kääntää oikealle tielle, ja saada ymmärtämään mistä Aidossa Kristinuskossa on kyse, ja kuinka juutalaiset ovat toimineet/toimivat Kristittyjä ja kaikkia muita kansoja vastaan.

    Täälläkin julkaistiin dokumentti jossa näitä asioita käytiin läpi:
    https://www.vastarinta.com/uskonnollinen-dokumentti-marching-to-zion/

    Video on poistunut mutta suomeksi tekstitetty versio löytyy täältä:
    https://www.youtube.com/watch?v=ygbKE9XQ1_A

    Asian voi tiivistää tähän:

    1.Cor 1:14 But the natural man receiveth not the things of the Spirit of God: for they are foolishness unto him: neither can he know them, because they are spiritually discerned.

    Ihmiset jotka eivät ole Kristittyjä eivät kykene ymmärtämään hengellisiä asioita. Olipa heidän agendansa mikä tahansa.

    • “Ei siinä ole mitään rappiota että ihmiset lisääntyvät ja hallitsevat maata ja eläimiä. Pikemminkin kyse on siitä että ihmisten tulee ymmärtää vastuunsta ja asemansa toimittava sen mukaan.”

      Nimenomaan siinä puhutaan koko maan täyttämisestä ja alistamisesta, ja juuri näin on käynyt. Siinä ei puhuta ainoastaan “lisääntymisestä” vaan lisääntymisestä niin paljon että koko maa täyttyy. Tätä sionismia ei voi erottaa enää edes Kiinasta, Japanista, Lähi-Idästä, Intiasta eikä varsinkaan Afrikasta, vaan näihin kaikkiin maihin VT on vaikuttanut ratkaisevasti. Eli kyse ei ole ainoastaan siitä mitä hartaat kristityt ovat tehneet, tai juutalaiset, tai “oikeat kristityt” vaan kyseessä on trendi joka aloitettiin, meemi joka pääsi valtaan, viirus joka on jo levinnyt.

  6. Tuo 5. Mooseksen kirjan lainaus on lupaus tyylin että “jos teette näin sitten käy näin”

    Deu 7:12 Wherefore it shall come to pass, if ye hearken to these judgments, and keep, and do them, that the LORD thy God shall keep unto thee the covenant and the mercy which he sware unto thy fathers:

    Deu 7:16 And thou shalt consume all the people which the LORD thy God shall deliver thee; thine eye shall have no pity upon them: neither shalt thou serve their gods; for that will be a snare unto thee.

    Nuo kansat joiden tuhoamisesta tuossa puhutaan mainitaan samassa luvussa. Tuona aikana suurilta osin Israelilaiset sitäpaitsi uskoivat Jumalaan toisinkuin tänään.

    Jesajan kirjan lainaukset taas kuvaavat Kristittyjen ja Jeesus Kristuksen tulevaa tuhatvuotista rauhan valtakautta eli Milleniumia. Kaikki juutalaiset jotka eivät ole uskoneet Jeesukseen on hävitty maanpäältä tuohon aikaan mennessä jota tuossa kuvataan.

    “ensimmäisen Mooseksen kirjan kohdassa 1:28 ilmoitettu teoria osoittavat kohti samaa seemiläistä rappion kautta tapahtuvaa maailmanvalloitusta:”

    Ei siinä ole mitään rappiota että ihmiset lisääntyvät ja hallitsevat maata ja eläimiä. Pikemminkin kyse on siitä että ihmisten tulee ymmärtää vastuunsta ja asemansa toimittava sen mukaan.

    Kokonaisuutena artikkeli tuo esiin asian jota olen ihmetellyt jo pitkään, eli sen että ns “kristityt sionistit,” juutalaiset ja kristinuskoa vastustavat “kansallismieliset” (((pakanat))) näyttävät tulkitsevan Raamattua (VT ja UT) päätyen samankaltaisiin johtopäätöksiin. Eli siihen että Raamattu lupaa lihalliselle Israelille jonkun valtakunnan jossa he tulevat hallitsemaan maailmaa.

    Pakanat reagoivat tähän alkamalla väittää Kristinuskoa “juutalaisen keksimäksi aseeksi” ja pyrkivät tekemään Kristinuskon ja Raamatun kansallismielisille epämiellyttävän näköiseksi levittelemällä esimerkiksi valhetta että juutalaiset olisivat Valittu Kansa.

    Juutalaiset taas pyrkivät oikeuttaman poliittisen ja uskonnollisen sionisminsa ja heidän seassaan esiintyvän, muihin kansaohin kohdistuvan ylivalta ajattelunsa, tulkitsemalla yllämainittuja ja vastaavia Raamatun kohtia väärin ja irrottamalla kontekstistaan.

    “Kristityt sionistit” taas oikeuttavat tälläisellä ajattelulla Israelin valtion rikokset ja lähettävät rahansa Israeliin luullesaan palvelevansa jotain “Jumalan maanpäällistä valtakuntaa.” he saattavat myös kokea velvollisuudekseen vainota kansallismielisiä sionismi ja juutalaiskriitikoita. (Tätäkin olen (((kansallismielisten))) feisbuuk keskusteluissa joskus nähnyt.) Nämä ihmiset ovat kuitenkin lopulta luultavasti näistä kolmesta ryhmästä helpoin kääntää oikealle tielle, ja saada ymmärtämään mistä Aidossa Kristinuskossa on kyse, ja kuinka juutalaiset ovat toimineet/toimivat Kristittyjä ja kaikkia muita kansoja vastaan.

    Täälläkin julkaistiin dokumentti jossa näitä asioita käytiin läpi:
    https://www. vastarinta. com/uskonnollinen-dokumentti-marching-to-zion/

    Video on poistunut mutta suomeksi tekstitetty versio löytyy täältä:
    https://www.youtube .com/watch?v=ygbKE9XQ1_A

    Asian voi tiivistää tähän:

    1.Cor 1:14 But the natural man receiveth not the things of the Spirit of God: for they are foolishness unto him: neither can he know them, because they are spiritually discerned.

    Ihmiset jotka eivät ole Kristittyjä eivät kykene ymmärtämään hengellisiä asioita. Olipa heidän agendansa mikä tahansa.

    • Onks täst tullu joku Jehovan lobbauspalsta? En osta, en myy, en haluu uutta uskontoo. Olix jotain muuta?

Comments are closed.