Koti Uutisia Ulkomaat Europarlamentaarikkojen kulut pysyvät salaisina

Europarlamentaarikkojen kulut pysyvät salaisina

2

Euroopan unionin korkein oikeus on linjannut, että europarlamentin jäsenten eli meppien kulut voidaan jatkossakin pitää salattuina. Muun muassa toimittajat ovat penänneet europarlamentilta avoimuutta sen jäsenten kuluista. Euroopan unionin korkein oikeus kuitenkin katsoi, että kulujen julkistaminen loukkaisi europarlamentin jäsenten yksityisyyttä. Anonyymi erittely esimerkiksi edustus- ja matkakuluista ei puolestaan olisi hyödyllinen.

Euroopan unionin vuosittaisesta budjetista noin 450 miljoonaa kuluu yksistään palkkoihin, matkakuluihin ja toimistomaksuihin. Lisäksi noin 40 miljoonaa euroa menee vuosittain muihin kuluihin, joita ei haluta eritellä. Europarlamentti on toistuvasti kieltäytynyt antamasta erittelyjä sen jäsenten palkan lisäksi saamista etuuksista ja muista kuluista.

Tällä hetkellä europarlamentaarikkojen ei tarvitse toimittaa mitään erittelyä tai säilyttää kuitteja siitä, mihin heidän 8 611 euron kuukausipalkan lisäksi maksettava 4 416 euroa kuukaudessa on käytetty. Kyseinen summa on tarkoitettu “yleisiin lisämenoihin”.

Europarlamentissa on tällä hetkellä 751 jäsentä, joista kullekin maksetaan siis vähintään yli 13 000 euroa kuukaudessa. Tämä summa ei sisällä edes matkakuluja, henkilöstökuluja tai päivärahoja, vaan ainoastaan peruspalkan ja lisämenoihin tarkoitetun kuukausittaisen määrärahan.

Lähde: The Independent

2 KOMMENTIT

  1. Nämä kulut ja palkkiot ja varsinkin niiden verovapaus eivät millään muotoa ole kohtuuttomia.

    Eduskuntien ja parlamenttien pitäisi aja politiikkaa, että kohtuus koskee koko kansaa. Ei vain pientä eliittiä.

  2. Tämä nyt ei yllätä. Olikohan se vuosi 1998 vai 2001 kun viimeisen kerran EU:n tilintarkastukse on juoku uskaltanut allekirjoittaa. Sen jälkeen sielä on ollut niin paljon väärinkäytöksiä, rahaa on kadonnut ja edustajat ovat ostelskelleen itselleen hyödykkeitä EU:n piikkii puuttuvien kuittien lisäksi, ettei kukaan ole ouskaltanut tilinpäätöksiä allekirjoittaa.

    Mutta koska EU:n edustajat omaavat diplomaattisen koskemattomuuden niin niitä ei voida rikosoikeudellisesti syyttää. Vielä -80 luvulla uskallettiin puhua “valkokaulus rikollisista”.

Comments are closed.