Koti Uutisia Euroopan johtavilla poliitikoilla ei ole lapsia

Euroopan johtavilla poliitikoilla ei ole lapsia

33

Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä pyörinyt kuva, jossa selvennetään, ettei Euroopan johtavilla – eli tuhoisimmilla – poliitikoilla ole omia lapsia. Listalta löytyy muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel, entinen Rothschild-pankkiiri ja Ranskan tuore presidentti Emmanuel Macron sekä EU:n presidentti Jean-Claude Juncker.

Monien ihmisten mukaan tämä selventääkin loogisesti, miksi nämä tekevät sellaista politiikkaa kuin tekevät: heillä ei ole omia lapsia tulilinjalla! Eurooppaa pakkomonikulttuuristava politiikka on saanut monet vanhemmat huolestumaan lastensa tulevaisuudesta – ja syystä – mutta vaikutusvaltaisimmat poliitikot ovat jättäneet lastenteon pois omalta osaltaan.

33 KOMMENTIT

  1. Hyviä gojimeja, ja sitäpaitsi valkoisten lasten tekeminen on rasismia. Ja mikä muka olisi omaa uraa tärkeämpää? Lapsethan pilaavat elämän!

      • Kuinka monen Eurooppalaisen lapsen tulevaisuuden Hitler yritti tuhota?

        • Ranskalaisten, Alankomaalaisten, Belgialaisten, Tanskalaisten, Puolalaisten, Tsekkien, Iso-Britannialaisten, Norjalaisten ja jopa Suomalaisten vai etkö muista että Saksa myi Suomen Neuvostoliitolle Molotov-Ribbentrop sopimuksessa? Ja itse asiassa sodan lopussa Hitler viis veisasi myös Saksalaisista lapsista laittaessaan 10 vuotiaat pojat taistelemaan ja eväämällä siviilien evakuoinnin Berliinistä… Näin niinkuin muutamia esimerkkejä.

        • Ja yhä edelleen et vastannut kysymykseeni 😉 Kuinka monta lasta Hitlerillä oli?

          • Tahallaan asioita väärin ymmärtävä juutalainen ei tahdo ymmärtää seuraavaa kuviota: Hitler halusi tehdä Euroopasta hyvän paikan elää kaikille tulevaisuuden lapsille. Saksassa myös palkittiin äitejä, jotka tekivät 4, 6 tai 8 lasta. Hitler myös kertoi eräässä pitämässään puheessaan (https://www.youtube.com/watch?v=zRlfbUr852o) arvostavansa enemmän monta lasta tehnyttä ja näistä hyviä kansalaisia kasvattanutta äitiä kuin uranaista. Minkälaista arvostusta tai fyysistä tukea kotiäidit nauttivat nyky-yhteiskunnassa? Vastaus: huonoa. Käytännössä niillä tuilla ei ole mahdollista selvitä ilman jatkuvaa miettimistä että mistähän sitä ensiviikon ruoat saisi.

            Nämä lapsettomat poliitikot, joista tässä uutisessa puhutaan, tekevät tuhoisaa politiikkaa Euroopalle hukuttamalla meidät maahantunkeutujiin sekä pakottamalla valtiot pankkien orjiksi – Hitler ei tehnyt tätä kumpaakaan.

            Sitten vielä, kun mainitsit tuossa listan maita: mitä Hitler teki näiden maiden lapsille? Tuhosi ja murhasi näitä?

          • Ei onneksi yhtään, koska valkoisten lasten tekeminen on rasismia.

          • “Nämä lapsettomat poliitikot, joista tässä uutisessa puhutaan, tekevät tuhoisaa politiikkaa Euroopalle hukuttamalla meidät maahantunkeutujiin sekä pakottamalla valtiot pankkien orjiksi”

            Niinno toiset tykkää miljoonista lähi-idän pakolaisista, toiset miljoonista puna-armeijan sotilaista 😛 Jos näin niinkuin maahantunkeutujista puhutaan.

            “Saksassa myös palkittiin äitejä”

            Tarkoittaa Saksa=Eurooppa? Saivatko ranskalaiset, hollantilaiset jne. valloitettujen maiden äidit myös palkintoja? 😛

            “Sitten vielä, kun mainitsit tuossa listan maita: mitä Hitler teki näiden maiden lapsille? Tuhosi ja murhasi näitä?”

            No käsittääkseni Euroopan sotatoimissa kuoli myös siviilejä, puhumattakaan Lontoon pommituksista. Eikä maailmansota noin niinkuin yleisellä tasolla varmasti nostanut myöskään kenenkään elintasoa Euroopassa saatika lisännyt naisten ja lasten turvallisuutta vai voitko väittää muuta…

            Ja keskitysleireille vietiin myös naisia ja lapsia, ja siis ihan eurooppalaisia, ja tietenkin sitten miljoonat Venäläiset uhrit jotka seurasivat Hitlerin idän valloitusyrityksistä.

            Kuinka vaikeaa voi olla vastata suoraan kysymykseen?

          • Haluatko mainita jokaisen Hitlerin antaman käskyn, pitämän puheen tai allekirjoittaman paperin, jossa hän kutsui Puna-armeijan sotilaat Saksaan? Sen sijaan nämä uutisessa mainitut maanpetturipoliitikot ovat avoimesti juhlistaneet avonaisia porttejamme ja kutsuneet tunkeutujia maanosaamme.

            Ranskalaiset ja muut äidit olisivat varmaan saaneet palkintoja, mikäli sota olisi päättynyt Saksan voittoon ja näihin maihin olisi saatu kansallissosialistiset hallitukset, jotka ovat oman kansansa puolella sen sijaan että he haluavat murhata maansa rakentaneen väestönosan.

            Kannattaa muistaa, että esimerkiksi Ranska ja Englanti julistivat sodan Saksalle, ei toisinpäin, ja että Hitler tarjosi useasti rauhaa näille maille, minkä lisäksi Rudolf Hess lensi Englantiin sopimaan rauhaa, mikä johti hänen vangitsemiseen.

            Holokaustikeskustelu tässä yhteydessä on typerää, koska sinä uskot siihen höpöhöpötarinaan, ja minä taas tiedän kyseessä olevan maailman tökeröin valhe.

            Lisäksi alkuperäiseen kysymykseesi on jo vastattu, plus että sehän on ilmeisen retorinen kysymys.

          • http://research.calvin.edu/german-propaganda-archive/hitler4.htm
            Julistaessaan sodan Neuvostoliitolle, Hitler kutsui Puna-armeijan Saksan vierailulle. Piirittämällä Leningradin ja tuhoamalla lukemattomia Venäläisiä kaupunkeja ja kyliä Hitler kutsui Puna-armeijan Berliiniin. Jatkanko?

            “Ranskalaiset ja muut äidit olisivat varmaan saaneet palkintoja”
            Olisivat varmaan on aina niin hyvä perustelu, jos saksalaiset olivat kerran niin mukavia miehittäjiä ja muuten pahemman sortin mokuttajia kun yrittivät omaa kulttuuriansa pakkosyöttää ranskalaisille niin miksi Ranskassa oli niin voimakas vastarintaliike?

            Rudolf Hess julistettiin hulluksi ihan Hitlerin itsensä toimesta koska kyseinen herrasmies lensi ominpäin ilman mitään valtuuksia Britteihin “neuvottelemaan” rauhasta. Englanti ja Ranska julistivat sodan koska takasivat Puolan itsenäisyyden. Saksa julisti sodan Puolalle tietäen seuraukset, toisekseen Hitler myös pelasi uhkapeliä sillä hän tiesi ettei Saksa olisi kestänyt Ranskan ja Iso-Britannian hyökkäystä samaan aikaan kun Saksa soti Puolassa. Britit ja Ranska eivät hyökänneet vaikka sota oli julistettu, vaan Saksa toimi hyökkääjänä taas kerran kun tuli aika operaatio Fall Gelbille.

          • Kannattaa varmaan lukea tuo linkkaamasi puhe kokonaan, sillä siinähän selviää Hitlerin omin sanoin syyt sodalle. Vain muutamaa viikkoa ennen sotaa itärajalla ei ollut yhtäkään saksalaista divisioonaa; venäjällä määrä kasvoi koko ajan sodan syttyessä sen ollessa 160 venäläisdivisioonaa Saksan rajalla! Tähän päälle rajaloukkauksia tapahtui koko ajan.

            Seuraavaksi varmaan kerrot, että heimoveljiesi johtama Neuvostoliitto ihan vaan huvikseen, eikä kyse ollut mistään hyökkäämissuunnitelmista.

            Ranska ei ollut missään vaiheessa kansallissosialistinen, vaikka Saksan sotilasjoukot siellä rauhaa pitivätkin yllä.

            Loiskansan edustajana sinä olet siis sitä mieltä, että hyökkäys Puolaan oli perusteeton? Puolalaiset murhasivat saksalaisia massoittain, suorittivat rajaloukkauksia ja armeijan upseerit uhosivat tuhoavansa Saksan, joten on itsestään selvää että oma kansa tulee pelastaa.

      • Tiesitkö, että Hitlerin valtakaudella syntyvyyslukemat Saksassa nousivat jo ensimmäisenä vuonna 22% edellisvuoteen verrattuna?

        • Tähän ei tietenkään vaikuttanut maailmantalouden paraneminen jättilamasta?

          Ja kysyn sinult yhä,saksan HURJISTA syntyvyysluvuista huolimatta, oliko Hitlerillä lapsia?

          Niinkuin miksi pitää väistellä noinkin suoraa kysymystä? 😀

          • Tottakai Saksan talouden nousu kansallissosialistisen hallinnon alla vaikutti syntyvyyteen. Tämän lisäksi lapsiperheitä tuettiin oikeasti, eikä tehty kapitalistista politiikkaa jossa lapset ovat vain menoerä.

      • Kannattaa tutustua Hitlerin Saksassa vuonna 1935 aloitettuun Lebensborn-ohjelmaan, jonka tarkoituksena oli edistää saksalaisten syntyvyyttä sekä kansanterveyttä, ja tukea raskaana olevia naisia mikäli he tukea tarvitsivat.

        Eli: vaikka Hitlerillä ei ollut omia lapsia, hänen johtamassaan Saksassa tuettiin lapsiperheitä, syntyvyyttä, raskaana olevia naisia jne. Voiko samaa sanoa näistä tässä uutisessa listatuista maanpettureista ja heidän johtamistaan valtioista?

        • Kannattaa tutustua vuonna 1939 Hitlerin aloittamaan toiseen maailmansotaan jonka seurauksena saksalaisten syntyvyys ja kansanterveys laski huomattavasti. Tai en tiedä sitten miten näiden naisten aviomiesten ja lasten isien uhraaminen Stalingradin kaltaisiin taisteluihin tuki lapsiperheitä?

        • Saksan syntyvyysluvut olivat vielä vuonna 1944 korkeammat kuin Weimarin Saksassa.

          Olen tututstunut Kolmannen Valtakunnan historiaan ja tullut siihen tulokseen, että Hitler ei aloittanut toista maailmansotaa.

          • Mistäs näin päättelit? Saksahan se oli joka julisti sodan ensin Puolalle, sitten hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan ja Alankomaihin ja Belgiaan ja Ranskaan. Briteille kun eivät pärjänneet niin sitten oli pakko hyökätä itään. Paino sanalla hyökätä. Saksa Hitlerin johdolla oli se aggressiivinen osapuoli. Paljolta olisi säästytty ilman Hitlerin virheitä.

          • “Saksan syntyvyysluvut olivat vielä vuonna 1944 korkeammat kuin Weimarin Saksassa”

            Nyt on kyllä lähdetty sitten ihan sivuraiteille. Alunperinhän kysyin että oliko Hitlerillä lapsia? Tämä siksi että sen pitäisi jo itsessään todistaa ettei lapsettomuus tai lapsien hankkiminen vaikuta paskaakaan siihen millainen johtaja on kyseessä.

          • Tällä videolla Hitlerin puhe, jossa hän selventää Puolaan hyökkäämisen syitä: https://www.youtube.com/watch?v=fyy2ICEZggE

            Sinulle voi muuten tulla yllätyksenä, että Puolan radio kertoi kansalaisilleen, että Puolan armeija etenee kaikilla rintamilla kohti Berliiniä. Tämä vastaa sodanjulistusta.

            Ranska ja Englanti julistivat sodan Saksalle.

            Alkuperäinen kysymys Hitlerin lasten määrästä on typerä, koska Hitler pyrki parantamaan Eurooppalaisten lasten (ja kaikkien muidenkin) elämää tulevaisuudessa sekä nykyhetkessä, kun nämä uutisessa mainitut maanpetturipoliitikot tekevät täysin päinvastaista politiikkaa ajamalla kaikkien valkoisten kansojen kansanmurhaa.

      • Huehue Hitlerin ensiksi alentaminen tämän ihmispaskan tasolle ja sen jälkeen vertaaminen kertoo juutalaisen “kyvystä” ymmärtää kuka Hitler oli ja hänen ajatusmaailmaa.

  2. Tällaiset lapsettomat johtajat tekevät myös hyvin lyhytnäköistä politiikkaa, koska eivät pysty näkemään oman elinkaarensa jälkeiseen tulevaisuuteen. Lapsia omaavat henkilöt kykenevät automaattisesti ajattelemaan minkälainen maailma on 50 tai 100 vuoden kuluttua, jossa heidän lapsensa ja lapsenlapsensa tulevat elämään.

    • ” Lapsia omaavat henkilöt kykenevät automaattisesti ajattelemaan minkälainen maailma on 50 tai 100 vuoden kuluttua”

      Voitko vähän tarkentaa mistä tällainen päätelmä? Ja jos näin on, niin miksi sitten jos niin iso osa ihmisistä (eli ne kenellä on lapsi) näkee tulevaisuuteen niin miksi sama paska jatkuu vuodesta toiseen eikä kukaan edes yritä tehdä mitään esim. ilmastonmuutokselle, luonnon tuhoamiselle, tuloerojen kasvamiselle jne.

      P.S Stalinilla oli lapsia

      • Koska viime kädessä asioista päättävät ihmiset, joilla ei ole lapsia tai joille ainoa arvo on raha. Kysymyksessä on siis puhdas henkilökohtainen ahneus.

  3. Siis nämä lapsettomat johtajat ja sitä kautta vielä lapsenlapsettomat itsekkäät ja uratietoiset poliittiset broilerit purkavat “paijausviettiään” haittamaahanmuuttoon ja partalapsille jokelteluun.
    Ei tälläiset satsaa yhteiskunnallisesti rohkaisten valkoihoisia naisia lisääntymään ja tuottamaan kanta-asukas pohjaista väestöä Euroopan valtioihin. Nurinkurisesti nämä “sinkut” näkevät paremmaksi vaihtoehdoksi rahdata Eurooppaan työkyvyttömiä lapsikoneita, jotka lisääntyvät kuin Kanit muutamassa vuosikymmenessä ohi kantaväestön. Tämä tietää yksinkertaisesti sitä, että eurooppalaisilla kansakunnilla ei ole enää kotimaata, joka takaa heidän oikeutensa ja joka päiväisen turvallisuuden edes alkeellisemmallakaan tavalla.
    Meistä tulee vapaata riistaa, joita saa tappaa kuin kärpäsiä. Kun vain tappaisivatkin, mutta kuten tunnettua, nämä alkukantaiset sivistymättömät vulgäärit rodut kiduttavat uhrinsa hengiltä mahdollisimman tuskaisesti ja kuolemaa viivyttäen.
    Ne, jotka omaavat ihmiselle kuuluvan itsesuojeluvaiston ja ymmärryksen siitä, mikä meitä tulee loppupäässä odottamaan on aika toimia kun sen hetki koittaen harjoittaen “jyrkkää puollustusta”.
    Se on ihmisen pois ottamamaton perusoikeus, myös meidän valkoisten riippumatta siitä mitä meistä puhutaan. Se, joka haluaa heittää henkensä omaa tyhmyyttään, se on heidän valintansa. Eikäpä sen kaltaisille ihmisille ole mitään käyttöäkään. He ovat vain taakkana, ei muuta.

  4. Itse asiassa näin mielenkiinnosta vain, kuinka monella vastarintaliikkeen johtohahmolla on lapsia? 🙂

  5. Suuret johtajat eivät näe elinkaarensa päähän koska luulevat olevansa kuolemattomia.
    Vallanhalu ja ahneus sokaisee ja estää näkemästä elämän realiteetit. Ihmettelen vain
    suomalaisia poliitikkoja, eikös Orpokin ole perheellinen ja kuitenkin piti rajat auki kun
    monikulttuurisuus ja Junckerin ja Merkelin nuoleskelu oli tärkeämpää kuin suomalaiset
    lapset.

Comments are closed.