Koti Uutisia Euroalueen työttömyys pysynyt ennätyskorkealla

Euroalueen työttömyys pysynyt ennätyskorkealla

3

Viime viikolla julkaistusta Eurostatin raportista paljastuu, että euroalueen työttömyys on pysynyt ennätyslukemissa. Marraskuussa 2013 työttömyysprosentti oli euroalueella 12,1. Työttömiä oli yhteensä 19,2 miljoonaa. Koko Euroopan Unionissa työttömiä oli 26,5 miljoonaa. Lokakuussa euroalueen työttömyys nousi neljällä tuhannella.

Vuoden aikana euroalueen työttömyys nousi 452 000 ihmisellä. Euroalueen ulkopuolisten maiden työttömyys nousi vuoden aikana 278 000 henkilöllä.

Työttömyysprosentti oli alhaisin Itävallassa (4,8), sitten Saksassa (5,2) ja Luxemburgissa (6,1). Korkeimmat työttömyysprosentit tavattiin Kreikassa (27,4) ja Espanjassa (26,7).

Suomen tilastokeskus ilmoittaa työttömyysprosentiksi 7,9. Tulos on viime vuoden marraskuulta. Tilastokeskus kertoo työttömyydestä alati nousevia lukuja: “…työttömiä oli vuoden 2013 marraskuussa 210 000, mikä oli 17 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,9 prosenttia, kun se edellisvuoden marraskuussa oli 7,3 prosenttia. Työllisiä oli 32 000 vähemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa.”

 

Lähteet: Eurostat, Tilastokeskus

Aiheeseen liittyen:

Suomessa yli 230 000 työtontä
Euroalueen työttömyys kasvussa

3 KOMMENTIT

  1. Kansalllissosialismi poisti Saksasta työttömyyden. Entäpä tämä nykyinen ns. moniarvoinen demokratia Euroopassamme?

  2. Oma raha, pois eusta. Omalla rahalla ihmiset töihin rakentamaan sairaaloita, kouluja, infraa Ym. Työttömyystuet pois, sossu pois, lukuunottamatta vammaisia, sairaita Ym. Osaamista on, puuta on. Ei enää velkaa ulkomailta, ei enää korkoa juutalaisille.

Comments are closed.