Koti Artikkelit EU-talouden tekohengitys voisi katketa uuteen oikeudenkäyntiin

EU-talouden tekohengitys voisi katketa uuteen oikeudenkäyntiin

15

Kansainvälisen finanssikriisin jälkeen Euroopan taloutta on pidetty keinotekoisesti hengissä ”määrälliseksi elvyttämiseksi” (Quantitative easing, QE) kutsutulla keskuspankkioperaatiolla. Käytännössä Euroopan keskuspankit ovat pumpanneet veronmaksajien rahaa yksityisille pankeille, jotta nämä eivät kaatuisi. Saksan perustuslakituomioistuimen tuleva päätös voi kuitenkin muuttaa kaiken.

Euroopan keskuspankki on lahjoittanut veronmaksajien rahaa yksityisille pankeille ajoittain kymmeniä miljardeja euroja kuukaudessa QE:n nimissä, jotta euroalueen talous ei ajautuisi uuteen katastrofiin. QE:sta on tullut vallanpitäjien epätoivon symboli.

Eliitti pelkää, että uusi talouskriisi voisi johtaa sionistisen kapitalistijärjestelmän kaatumiseen, kansannousuihin ja nationalismin paluuseen. Tämän vuoksi EKP ja sen alaiset keskuspankit ovat pumpanneet muutamassa vuodessa yhteensä jo 2,6 biljoonaa euroa (2 600 000 000 000 €) liikepankeille, joiden konkurssit voisivat laukaista mantereenlaajuisen romahduksen.

EKP on lahjoittanut elvytysrahat yksityisille pankeille eikä reaalitalouden yrityksille ja kuluttajille, minkä vuoksi euroalueen talous ei ole parantunut. Sen sijaan euroalue on ajautumassa jälleen uuteen taantumaan, minkä lisäksi tuleva kriisi on entistä rajumpi, koska Euroopan velkavuori on historiallisen korkea.

Koska talous roikkuu jatkuvasti löysässä hirressä, joutuu EKP jatkamaan elvyttämistä edelleen. Pankkiirit ja heidän lahjomansa poliitikot ovat ajaneet itsensä nurkkaan. Viime viikolla EKP:n johtaja, juutalaisen Goldman Sachs -pankin kasvatti Mario Draghi ilmoitti EU-eliitin suunnittelevan jälleen uutta QE-elvytyspakettia.

Nyt pankkiirien ja eurokraattien elvytyssuunnitelmat ovat kuitenkin vaarassa. Saksan perustuslakituomioistuin on päättänyt arvioida, onko QE-operaatio kokonaan EU-sopimusten vastainen. Sopimus Euroopan unionista nimittäin kieltää valtiontalouksien elvyttämisen keskuspankkirahalla. Tuomarit tulevat arvioimaan, onko EKP rikkonut lakia lahjoittaessaan yksityisille pankeille rahaa vastineeksi EU-valtioiden velkakirjoista.

Samalla kun EKP suunnittelee siis uutta elvytyskierrosta, uhkaa perustuslakituomioistuimen käsittely koko elvytysprojektin tulevaisuutta.

Vaikka tuomioistuin ei kieltäisi QE:ta kokonaan, voi se hyvinkin asettaa rajoituksia sille, millaisia ehdoilla keskuspankit voivat jatkaa yksityisten pankkien rahoittamista. Myös tämä vaarantaa elvytysprojektin tulevaisuuden, koska keskuspankit ovat ostaneet jo aiemmilla QE-kierroksilla suuren osan hyväksytyistä valtionvelkakirjoista. Mikäli tuomioistuin kieltää keskuspankkeja laajentamasta QE:n keinovalikoimia, on elvytysprojekti tulossa tiensä päähän muun muassa Saksassa.

Miksi tilanne kiinnostaa kansallismielisiä? Globalistiset vallanpitäjät ovat pyrkineet torjumaan kansallismielisten liikkeiden nousun pitämällä talouden keinotekoisesti hengissä. Vain harva eurooppalainen on valmis nousemaan barrikadeille edes maahanmuuttajien suorittamien joukkoraiskausten suututtamana, mikäli poliittinen aktivismi uhkaa työuraa, sosiaalista asemaa ja yltäkylläistä arkea.

Kun talous kaatuu, työpaikat katoavat ja jääkaappi on tyhjä, ei Euroopan valkoisilla ole enää mitään menetettävää. Tällöin ilmapiiri on otollinen valkoiselle vallankumoukselle. QE-elvytysprojekti on ollut eliitin epätoivoinen pyrkimys pitää kansalaiset pois kaduilta. Siksi eliitti joutuu tekemään kaikkensa korruptoidakseen tuomioistuimet, joiden käsissä elvytyksen jatkaminen on.

Lähde: Financial Times

15 KOMMENTIT

  1. Eiköhän ne tuomioistuimet ole lahjottu jo?
    Globalistien kieroilu ja massiivinen propaganda ryyditettynä korruptiolla on helvetinmoinen koneisto!
    Mikähän herättäisi kansalaiset?

    • No eiköhän se ydin ole siinä että itketään kommenteissa niin maailma muuttuu paremmaksi 😀

      • Jartsa, ei ainakaan muutu, jos kukaan ei uskalla sanoa ääneen, eikä edes kirjoittamaan netissä

    • Kielletään kolmos olut ruokakaupoista, niin kyllä sitte lähetään barrikaadeille!! SAATANA MUN KALJOJA EI VIEDÄ!

      • Alkoholi ja tupakka pitäisi ehdottomasti kieltää. Mutta kun esim. valtionkirkollamme on valtavasti Olvin ja Amerin osakkeita, niin arvatkaa vain, kielletäänkö. Kirkko on kyllä mahtava bisnes, pakko sanoa. Erotkaa nyt, hyvät ihmiset! Kirkossa saatte käydä silloinkin ja fiksuintahan on lukea kotona raamattuaan tai liittyä johonkin muuhun sopivaan klubiin. Mutta pointti on se, ettei siitä tarvitse mitään maksaa. Kyllä Luoja kuuluu jokaiselle, joka häneen tahtoo uskoa. Ei se voi olla verotupäätöksestä kiinni se taivaspaikka!

        • Eikä vallankumous pitäisi olla kiinni oluen kieltämisestä. Kirkkoon en ole ainakaan kymmeneen vuoteen kuulunut. “Kirkon ovet ovat aina auki”, ei ollut auki ainakaan silloin keskiyöllä, kun kävin kokeilemassa niitä avaamassa. Vai olisiko ovet pitänyt avata väkivalloin? Raamattua tulee luettua jonkin verran ja jos en väärin muista niin Jumala antaa ohjeet olla rakentamatta kirkkoja tai Jumalan temppeleitä, koska Jumala ei mahdu olemaan ihmisen rakentamissa rakennuksissa. Koulun uskonto tunnitkin on yksi iso vitsi. En itse ainakaan muista, että siellä olisi ikinä mitään Raamattua luettu. Jotain Sanoman tuottamia “uskonto” kirjoja lähinnä ne oli ja opettaja keskittyi johonkin härän kastraatioon (oli kuulema sivistystä) mielummin kuin Jeesukseen. Hyi Saatana.

  2. Kuinkas tuo Keijo Korhonen sanoikaan:”…kansakunnan tuhosta itää paremman tulevaisuuden siemen.”

  3. Jutun viimeisessä kappaleessa on se asian ydin. Tuota aiemmin, kaikki on vain sanahelinää.

    Siltä se ainakin vaikuttaa kun katsoo Euroopan degeneraation määrää ja olematonta yhteistä rintamaa muutosta vastustamassa.

  4. ECB (European Central Bank) vs EZB (European Zionist Bank).

    Eivät kyllä ole meidän pankkeja tuollaiset. Ihan yhtä vähän kuin Jenkkien Federal Reserve olisi liittovaltion pankki…

  5. EKP rahoittaa valtioita luomalla niille rahaa omien velkakirjojensa ostoon, tästä johtuen Suomen velka on muutaman vuoden lisääntynyt vain suomenpankin suuntaan. Ilman tätä kriisivaltioita olisi paljon enenmän. 1985 vuoteen asti Suomi rahoitti menojaan lainaamalla omalta keskuspankilta ja keskuspankki palautti rahat takaisin valtiolle, tästä johtuen ei ollut juurikaan ulkomaanvelkaa ja inflaatio oli korkea.

    • Maastrichtin sopimuksen tarkoitus oli lopettaa valtioiden omat keskuspankkirahoitukset.

      Siinä koko suuri (((kusetus))) kahdeksalla sanalla.

  6. Älkääs poijjaat kirkkoa liikaa syyttäkö! Kirkko on ollut tähän asti koko Suomen isänmaallisuuden symboli. Tosin tänä päivänä varsinkin arkkipiispa Mäkisen aloittama liberalisointi on ollut irstas näytelmä, jossa piispat ovat myyneet sielunsa globaalille liberaalisaastalle.

    Kirkossamme on edelleen töissä hyvin suuri määrä ihmisiä, jotka eivät kunnioita nykyisten piispojemme linjaa. Itse yhtenä kirkon viranhaltijana koen, että menossa on vallankumous. Olen kysynyt, että “miksi ette perusta omaa kirkkoa?” Valmiiksi katettuun pöytään on helpompi tulla.
    Ja mistä rahoitus sekä toimitilat! Kenelle kuuluvat arvokkaat kirkkorakennuksemme? Mielestäni tässä ei ole kysymys pelkästään vallankumouksesta, vaan myös ryöstöstä.

  7. Milloin britit lähtevät EU:sta? Tuleeko “sopimusta”?

    Oma veikkaukseni: eivät koskaan!

    PYSY KANAVALLA!

    On kyllä niin huvittavaa näennäistekemistä tuo “Brexit”…

    • Ei koskaan! Tämä vain jatkuu ikuisesti Jenkki-TV-tyyliin: “COMING UP NEXT! STAY TUNED!”

      …ja mitään ei koskaan oikeasti tapahdu.

Comments are closed.