Koti Artikkelit EU-parlamentti vaatii ”fasisti- ja natsijärjestöjen” täyskieltoa

EU-parlamentti vaatii ”fasisti- ja natsijärjestöjen” täyskieltoa

27

EU-parlamentin tuoreessa päätöslauselmassa vaaditaan ”fasististen” ja ”uusnatsististen” järjestöjen täyskieltoa. Toisin sanoen euroeliitti tahtoo, että esimerkiksi maahanmuuttokritiikin monopoli luovutetaan perussuomalaisten ja ruotsidemokraattien kaltaisille puolueille, jotka eivät muodosta aitoa uhkaa globalistien valta-asemalle.

Päätöslauselmaa koskevassa tiedotteessa parlamentti ei tarkkaan määrittele ”fasististen” ja ”natsististen” järjestöjen ideologisia tai toiminnallisia tunnuspiirteitä. Määrittelyn hämäryys on tietoinen strategia, sillä se mahdollistaa käytännössä minkä tahansa kansallismielisen ryhmän kieltämisen, mikäli järjestö kasvaa liian voimakkaaksi suhteessa vanhoihin valtapuolueisiin.

Hämärää määrittelyä on sovellettu kansallisella tasolla muun muassa Suomessa, jossa Pohjoismainen Vastarintaliike kiellettiin ”vihapuheen” vuoksi, vaikka rikoslaki ei edes tunne ”vihapuhetta”. Hovioikeus perustelikin järjetöntä päätöstä toteamalla, että Vastarintaliikkeen ”toiminnan ei tarvitse olla rikollista ollakseen laitonta”.

Euroeliitti tiedottaa olevansa ”huolissaan fasismin, rasismin ja muukalaisvihan lisääntyvästä normalisoinnista”. Aatteiden normalisointi johtuu Eurooppaan kohdistuvasta historiallisesta pakolaistulvasta, joka on pakottanut yhä useammat eurooppalaiset havahtumaan siihen, että rotuerot ovat sittenkin todellisuutta.

Lisäksi yhä useampi eurooppalainen on muutaman viime vuoden aikana ymmärtänyt, etteivät vallanpitäjät aja äänestäjien etua vaan toteuttavat sen sijaan valkoisten kansanmurhaan johtavaa väestönvaihtopolitiikkaa.

EU-parlamentti ei tiedotteessaan myönnä, että ”rasismin” nousu johtuu maahanmuuttajien määrän lisääntymisestä. Sen sijaan eurokraatit syyttävät kehityksestä ”natsijärjestöjä”, joiden toiminta tahdotaan nyt lakkauttaa unionin tulevaisuuden turvaamiseksi.

Eurokraatit vaativat päätöslauselmassaan, että jäsenvaltioihin perustetaan entistä enemmän poliittisen ajatuspoliisin (PolPo) yksiköitä vakoilemaan maahanmuuttopoliittista toisinajattelua. PolPoa vaaditaan ”lakkauttamaan tehokkain toimenpitein uusfasistiset ja uusnatsistiset järjestöt sekä kaikki muut ryhmät, jotka ylistävät natsismia ja fasismia”. Lisäksi viranomaisia edellytetään sensuroimaan yhä ankarammalla kädellä sosiaalisen median sananvapautta.

Päätöslauselma patistaa myös esimerkiksi jalkapalloyhdistyksiä aivopesemään nuoret kannattajat, joiden on huomattu ”hairahtaneen” kansallismielisyyden tielle. Europarlamentaarikot tahtovat, että koulut ja kansalaisjärjestöt uudelleenkouluttavat nuorista monikulttuurisuutta ylistäviä EU-mallikansalaisia.

Vaatimukset ovat loogista jatkumoa EU-johdon riveissä viime vuosina tapahtuneelle globalistiselle radikalisaatiolle. Vuonna 2016 lukuisat liberaalitkin kansalaisjärjestöt varoittivat EU-eliittiä siitä, että unioni on luisumassa kohti poliisivaltiomallia. EU aloitti tuolloin lakihankkeen, jonka nojalla poliittinen toisinajattelu voidaan käytännössä kieltää vetoamalla ”terrorismiin” ja ”yhteiskunnan turvallisuuteen”. Samana vuonna eurokraatti Jyrki Katainen rinnasti kansallismielisyyden suoraan terrorismiin.

Esimerkiksi liberaali EU Observer -julkaisu totesi suorasanaisesti, että uusi terrorismilaki uhkaa tehdä poliittisesta ”protestoinnista rikoksen”. Suomessa valtamedia on sensuroinut lain ympärillä käydyn kriittisen keskustelun kokonaan. Vain vaihtoehtomedia on uutisoinut kehityksestä.

Jari Rajala

27 KOMMENTIT

  1. Kaikki palvelee tätä, että todelliset oppositiot tuhotaan. Edelleen on päivän selvää, että tämä on maailmanlaajuinen tapahtumaketju.

    Meille esitetään, että maailmassa olisi käynnissä joku globalisoituvassa vastainen sota, Itä. vs länsi. Kaikki on kuitenkin täyttä teatteria, jossa hajoita- ja hallitse toiminnan kautta Euroopasta tehdään aseeton. Lopussa koittaa vain orjuus niin täällä, kuin tuolla – joka puolella.

    Kaikki muu on sallittua – paitsi uuden maailmanjärjestyksen vastainen toiminta.

      • Eikä pelkästään Euroopassa, tämä on globaali ilmiö, kuten nimestä ”globalisti” voidaan päätellä. Maailmasta yritetään kitkeä rotu- ja kansallistietoiset valkoiset ja tehdä siitä sionistien kontrolloima ääri-islamistinen kalifaatti.

        Siinä sivussa muutamat valta-asemaan päässeet ahneet paskiaiset yrittävät haalia itselleen kaiken mahdollisen, kaaosta ja hämmennystä hyväkseen käyttäen. Ja juurikin näitä despootteja yhdistää läheinen kontakti seitsenjalkaisen kynttelikön kätyreihin.

  2. Fasismi ja kommunismi ovat kuin serkukset. Siis varis ryhmä ja muut kummukka järjestöt joutuvat lopetus listalle.

    • No eivät ole, vaan vastakkaiset. Liberalismi ja kommunismi taas ovat siamilaiset

          • Jossain kun olisi nasevan vertaileva kooste, niin sen pohjalta olisi hyvä nostattaa tunnelmaa kahvipöydässä..

          • Lue historiaa ja katso nykypäivää. Mitö kaikki liberaalit ovat aina nuolleet ja mistä ottaneet käskyt. Millaiste arvot ja aatteet ja opit, missä suhteessa niistä luistetaan (onko demokraattista, jos jokiu ryhmä omistaa kaiken etc.). Lue siitä, ja katso ympärillesi, ketkä toimivat ja ketkä vetelevät naruista. Millaista yhteistoiintaa on ollut sotaliitoista sisäpolitiikkaan. Jopa 20-luvun Suomessa isänmaallisuus oli kommunismia suurempi uhka ”demokraateille”. Katso vapaamuurarien osuus kummankin blokin synnyssä ja pyörittämisessä, kv. pankkiirien osuus vallankumouksissa ja kommunismissa. Katso, kuinka ne pelaavat yhteen ja lopulta ovat täydellisesti siivonneet kaiken kansallisen ja terveen ja kaikki on vain mädätystä. Liberalismi on vain marxismin peite ja siirtymävaihe kommunismiin. Kommunistinen tuho ja maailmanlaajuinen orjuus on kummallakin päämaalina. Katso monopolikapitalismia ja kommunismia. Mitä eroa? Mädätyksen ja kansanvaihdon voi huomata ja vallanvaihdon saman tahon eduksi. Saman kolikon näennäisesti eri puolet ovat kyseessä. Kylmä sota oli näytös ja harhautus. Saksalaisten tuhoamisleirin päällikön jälkeläinen johtaa SPLC:ssä korkealla tasolla. Siinä on yksi selvä merkki. Näet saman kaikkialla. Lännen eliitti loi kommunismin ja Neuvostoliitot, kommunistisen Kiinan ym. Kaikki oli täöysin hallittua

  3. Jag har en bra vän som heter Björn. Han är svensk, vit och hetero. Inget att göra med dig.

  4. Parahin ”nalle”..kuten videolta näkyy…tämä rikollinen tapahtumasarja oikeasti tapahtui…samaa ei mystisestä holohoaxista voi sanoa

  5. Anarkisti, Antifa – Rahavallan kassara!

    Muutama päivä sitten minulle avautui mullistava tieto: Suomessa on kommunistinen puolue! Suomalaiset kommunistit lukupiirissä tutkivat karl marxin ”Pääomaa”, 2. kirja, luku 16!!!

    Suurkiitokset toveri Stalinille siitä, että hän hävitti kommunisteja enemmän kuin Hitler, Mussolini ja Tšiang Kai-šek yhteensä.

  6. On todellakin ihan käsittämättömän hullua jota iki päivänä perus salkkari suomalainen ei tule ymmärtämään kuinka montaa miljardia maksetaan trolleille ja propagandaan siis ihan käsittämätön määrä rahaa ja luonnonvaroja! Ja sitten vielä puhutaan ilmaston muutoksesta :)!Kyllä he pitävät meitä tyhminä ja suurin osa onkin jotain sanoinkuvaamattoman aivopesun tulosta!!

    Kyllä tuo on täyttä idiotissmiä ja tyhmyyttä ja osaltaa pelkoa! Kuinka perus raukka paskiainen voisi ikinä ymmärtää että TODELLA sairaat saatananpalvojat jotka uhraavat lapsia rituaaleissaan ovat juuri mailman vaikutusvaltaisimmat ihmiset ”brittien” kuninkaalliset ym putin niinistö ym muut kaikki päättävissä asioissa olevat!!

    Diana murhattiin briteis kun tiesi että kuninkaalliset eivät olleet britteja vaan juutalaisia!!

    • Diana murhattiin koska juutalaiset…keksipä parempi tarina xD. Et voi olla noin tyhmä vai oletko psykoosissa?

      • Diana kuoli kuitenkin ranskassa Pariisissa Pont de l’Alma tunnelissa, vaikka julistettiin kuolleeksi vasta Pitié-Salpêtrière sairaalassa myöhemmin virallisesti.

  7. Ja kukahan nämä järjestöt määrittelee? Kulttuuri-marxilaiset vaiko globalistit? Ja millä perusteilla?

    Päästäänkö statuksen perusteista valittamaan ja/tai vaatimaan oikaisua ennenkuin järjestöjen virallinen kanta lyödään lukkoon? Kuka tekee määritykset eri kategorioista? Nimittäin, suomalainen näkökanta puolueidesen asemasta (vasemmisto-oikeisto) sekä paikasta (maltilliset-radikaalit) poikeaa paljon siitä miten euroopassa käsitetään puolueiden paikka politiikassa (maltilliset-liberaalit).

    • Samaa olen ihmetellyt. Russofanittajien vaikutusvalta yltää sen verta laajalle, että aiheesta on tullut tabu jopa kansallismielisten keskuudessa.

      • Jos jossain näkee harhaantuneen ”Putin/Venäjä”-fanittajan joka luulee niiden olevan Euroopan rodullisen perheen asialla, tulee heidät laittaa ruotuun faktoilla (sen yhteiskunnan rappio mm. taudit huumeet sekä alkoholismi, väestön rotujen sekamelska, islamin vahvuus esimerkiksi suurkaupungeissa kuten Moskova, juutalaiset Putinin ympärillä esimerkiksi Roman Abramovich-yhteys jne.)
        Se ei ole minun näkemän mukaan missään ”tabu”.

        • Faktojahan nuo on, minä itte ja jotkut muutkin ovat niitä täällä esittäneet, selkeiden todisteiden kera. Vaan löytyy sitten niitäkin, joilla menee herne nenään ja ripaskat pöksyyn saman tien ja alkaa tulla tekstiä ja linkkiä jotta heikompaa hirvittäisi. Itseäni ne yleensä naurattaa ja kiusaus harrastaa pientä faktoihin perustuvaa tosikkovedätystä on silloin suuri. Joskus suorastaan voittamaton…

    • Venäläisen Il:20 alasampumisen jälkeen suhteet ovat viilentyneet merkittävästi. Juutalaiset eivät uskaltaneet Syyrian ilmatilaan sen jälkeen. Tänäänkin tuli uutinen että Syyriaan on toimitettu automatisoitu IT-komentojärjestelmä https://en.wikipedia.org/wiki/Polyana-D4 ja parastaikaa suoritetaan syyrialaisten asiantuntijoiden kuolutus.
      Venäjä aseistaa Iran ja Syyria S-300 IT-asejarjestelmillä, eikö se merkitse mitään analyysin teossa? Huomasitteko, että nykyaikasten asejärjestelmien toimitus Iranille ja Syyrialle on Israelille kuin tervan juontia. Kuten myös Busher ydinvoimalan rakentaminen Iranille (1. reaktori valmis, kaksi reaktoria tulossa).
      Venäjä ei tunnista Israelin miehittämät alueet, pitää Golanin kukkulat Syyrialle kuuluvina. Ja viimetietojen mukaan pommitti yhteenstä 86 tuhatta israelin ISISin perkeleitä.

      Abramovich hetkenä mitä tahansa lähtee Khodorkovskin tapaan vankilaan jos avaa suunsa tai ryhtää vastustamaan Putinia. Abramovich (muuten valittu 96,99 % ääniosuudella) tietää sen ja pysyy hiljaa kuin kusi sukassa. Koska miljärdöörinä olo on mukavampi kuin 10 v. työleirin vankina. Pirulliset juutalaiset ovat edelleen hyvin vaikutusvaltaisia erityisesti paikallisella tasolla, mutta ylimmästä johdosta ne on puristettu pois aika tehokkaasti fasisti Putinin aikana.

  8. jo siitä syystä, että eliitti ajaa kiivaasti jtn asiaa, kansalaisten tulis ajatella ja kyseenalaistaa se asia jota he ajavat, esim aikoinaan eu, nyt rajat auki meno yms

    • Jo pelkästään tämän ”käärmeen piippuun ajamisen”, pitäisi toimia valtavana signaalina itsessään ja hälytysvalojen pitäisi vilkkua joka puolella.

  9. Eniten vituttaa se että meidän kansaa vastaan toimitaan näinkin avoimesti mutta keskivertokansalainen ajattelee edelleen että kyllähän kansallismielisyys on vähän pahasta eikä se oo keneltäkään pois jos suomessa onkin yhtäkkiä 4 miljoonaa ei-suomalaista.

    Ei se kiinnosta mitä viholliset tekee mutta oman kansan pitäisi hiljalleen herätä.

Comments are closed.