Koti Uutisia Rotu EU painostaa Irania luopumaan itsenäisestä pankkipolitiikasta

EU painostaa Irania luopumaan itsenäisestä pankkipolitiikasta

12

Viime kuukausina on uutisoitu toistuvasti Yhdysvaltojen kohdistamasta poliittisesta paineesta ja talouspakotteista Irania vastaan. Yhdysvallat painostaa Irania siksi, että maata pidetään sotilaallisena uhkana juutalaisvaltio Israelille. Euroopan unionin rooli kiristyksessä on jäänyt pienemmälle huomiolle.

Amerikka ja EU ovat saartaneet Irania niin sanotulla hyvän poliisin ja pahan poliisin menetelmällä. Siinä missä Yhdysvallat on uhannut hyökätä Iraniin ja syöstä maan johtajat vallasta, EU on esittänyt “sovittelijaa” sekä vaatinut Irania alistumaan sionistien vaatimuksille “rauhan” ja “yhteisen hyvän” nimissä.

Kepin ja porkkanan strategia onkin toiminut, sillä Iranin parlamentti päätti äänestää YK:n “terrorismirahoituksen” kieltävän sopimuksen puolesta. Vaikka sopimuksen nimessä puhutaan yleisesti “terrorismista”, käytännössä se pyrkii lopettamaan rahoituksen sionismia vastustavilta ryhmiltä. Sopimus ei tule lopettamaan esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian tukea Syyrian ääri-islamisteille, sillä nämä taistelevat Israelin puolella antisionisteja vastaan.

Iranin parlamentissa sopimus sai tukea maan Israel- ja länsimyönteisimmiltä poliitikoilta. Sen sijaan Vallankumouskaarti ja muut globalismia vastustavat ryhmät vaativat, ettei sopimusta allekirjoitettaisi, sillä sopimus tähtää Iranin pankkipoliittisen itsenäisyyden riistämiseen. Päätös tehtiin äänin 143–120, sillä osa parlamentaarikoista ei tahtonut äänestää.

Antiglobalistien mukaan “terrorismin” ja “rahanpesun” vastaiset kansainväliset hankkeet tulevat asettamaan rajoituksia Iranin kansalliselle rahoitusjärjestelmälle. EU on kuitenkin painostanut Irania väittämällä, että sopimuksen allekirjoittaminen on ainut keino väistää ainakin osa Yhdysvaltojen pakotteista.

Allekirjoittamalla sopimuksen Iran alistuu Pariisissa sijaitsevan FATF-globalistijärjestön (Financial Action Task Force) määräysvaltaan. Iran kuului FATF:n mustalle listalle aina vuoteen 2016 asti. FATF on uhannut laittaa Iranin takaisin mustalle listalle, mikäli maa ei tottele sionisteja maksujärjestelmiin liittyvissä kysymyksissä. FATF:n johtaja Marshall Billingslea julisti tänä syksynä olevansa “Israelin läheinen liittolainen”.

Vallankumouskaartien mukaan FATF pyrkii sekaantumaan Iranin ulkopolitiikkaan taloudellisen painostuksen keinoin. “Rahanpesun” torjunta on kiertoilmaus sille, ettei Iranin tahdota lähettävän tukea Libanonia Israelilta puolustavalle Hizbollahille eikä Jemenin siviilejä Saudi-Arabialta puolustaville hutheille.

Lähde: Financial times

12 KOMMENTIT

  1. iran on iät ja ajat ollu siionistien alla!! älkää nyt viittikö väittää samoin assad putinin kanssa!!

    https://www.youtube.com/watch?v=SXKGH74Yvic

    herätys! Jos maa tietää tuhoutuvansa, niin miksi ei paljaistaisi mailmalle juutalaisuuden ja vapaamuurariuden hölmöt! KAIKKI ON PELKKÄÄ TEATTERIA!!

  2. iranin johtajat niinkuin assad ja putin hyötyvät itse koko paskasta!! Ei heitä kiinnosta kansa vittuakaa!!!! https://www.youtube.com/watch?v=SXKGH74Yvic

    Nämä kaikki vaan ovat hyviä näyttelijöitä!! Koittakaas selvittää assadin, pohjoiskorean ja ym muiden koulutus paikat 🙂 ja iranin!!!!!!! Ei kansan parhaaksi vaan koulutettu pettämään!!!!

    Selvittäkää ennen kun alatte kertomaan mielipiteitänne!!

    • Jaa’a, missähän Pohjois-Korea ja Iran kävivät koulua? En muista ainakaan lyseossa heitä nähneeni. Olisko Hanken?

  3. Mitenhän kaikki sattuu olee koulussa englannis paitsi pohjois korea johtaja sveitsissä 🙂 :)!!!

  4. en itsekään ymmärtänyt kokonais kuvaa vielä vuosi sitten vaikka ajattelin olleeni herännyt jo 10v sitten! Perehtykää asiaan ennekuin teette mielipiteitänne!!

    No tottakai jutkut on kummallakin puolella, mutta miten he hyötyvät on eri asia ymmärtää ja miksi! Ja se liittyy neuvostoliittoon ja syyrian väliseen sopimukseen joka on tehty kymmeniä vuosia sitten!!

    Mutta joo ei venäjä ja putin oo se hyvä ukko!! Jutkuilla on uskomaton valta joka on saavutettu valheilla, petoksilla ja kaikella paskalla mitä ihmismieli voi ajatella!! Ei heitä turhaan kutsuta saatanan synagoogaksi!!!

    BIS eli sveitsissä oleva mailman keskuspankki katsokaa osallisia ja lakeja 🙂 Heitä ei koske mitkään lait!!! Ja no antaa olla luulisi teidän jo ymmärtävän!!

    Basel sopimukset 1,2,3 ja edespäin ja katsokaa ebolakanin sivua sieltä selviää kaikki mitä tarvitsee kuinka jutkut on valehdellu kaikesta viimeset 200v!!

    Siellä on kaikkia keskuspankkeja koskevat sopimukset!! Ja kaikki on tehty varastamaan kaikki kaikilta muilta paitsi jutkuilta!!!

    JUTKU ON VALEHTELIJA, VARAS, PETTÄJÄ, VARAS, ROTTA JA SAIRAS PASKA!!!!

  5. Silloin kun koko eu ja amerika oli metsä iraniSsa omi koulu:) ja nyt 40v tämän paska valtio aloita iranissa toivotan ne lähete helvetti ja kuningas tule takaisin:(
    Uskon kohta heitömme kaikki pois ne voi mennä sit asadin luo ja putinin luona:))

    • Mene takaisin Kebabstaniin Amir. Voit siellä jakaa mielipiteitäsi ja tehdä jotain hyödyllistä omalle kansallesi. Täällä olet alieni ja ei-toivottu muukalainen.

    • Itse asiassa shaahin paluu valtaan voisi olla hyväkin asia, jos maa ei ajautuisi takaisin USAn syliin, vaan pysyisi itsenäisenä ja puolueettomana Persiana, niin Trumpin, Putinin kuin muidenkin valtaklikkien sivustakatsojana.

      • Shaahi oli juuri se, kuka vei Iranin USA:n syliin ja vallanvaihdon jälkeen ei ole juurikaan diplomaattisia suhteita näiden valtioiden välillä ollut.
        Mahmud Ahmadinežad oli erinomainen hallitsija, hänen tiellään varmasti olisi maa kehittynyt lähemmäksi Persiaa ja edistyksellisyyttä pitämällä samalla itsenäisyytensä.

      • Tuumaaja sen sanoikin. Iranilla oli hardcore johtaja Ahmadinejad, harmi ettei ole enää.

        Shaahi 0/5
        Ahmadinejad 8/8

Comments are closed.