Koti Uutisia EU huolissaan Sveitsin kansanäänestyksen tuloksesta

EU huolissaan Sveitsin kansanäänestyksen tuloksesta

4

Euroopan unioni on huolestunut Sveitsin kansanäänestyksen tuloksesta, jossa 50,3 prosenttia sveitsiläisistä äänesti EU-maahanmuuton kiristämisen puolesta.

EU:n mielestä äänestyksen tulos saattaa heikentää yhteistyötä Sveitsin kanssa, sillä nyt voimassaolevista sopimuksista joudutaan neuvottelemaan uudestaan. Neuvotteluista päätetään myöhemmin hallitusten välillä.

EU sanoo, että äänestystulos on ristiriidassa Schengen-sopimuksen kanssa. Lisäksi sekä Saksa, Italia että Ranska uskovat, että linjan tiukentuminen saattaa vaikeuttaa kauppasopimuksia.

Suomalaisministerit Tuomioja ja Stubb ovat molemmat todenneet, että Sveitsin yhteistyö Euroopaan unionin kanssa tulee vaikeutumaan.

 

Lähde: Yle

4 KOMMENTIT

  1. Kunnioitan Sveitsin kansalaisten oikeutta päättää omista asioistaan.

    Sen sijaan halveksun näitä selkärangattomia iilimatoja, Tuomiojaa ja Stubbia.

  2. Melkoista politikointia Suomalaisilta. Svetisi on euroopassa yksi niistä maista jotka määräävät mihin suuntaan EU:ta liikutetaan. EU on ottanut heiltä niin paljon lainaa että kukaan ei uskalla nousta heitä vastaan. Toisaalta, ei ole tarviskaan kun isojen poikien rahat makoilevat.

    Ja sitten jos uhrataan pari sekunttia ajatteluun miksi Sveitsiläisillä saa olla koko maailmassa poikkeava salainen pankkijärjestelmä eikä muka millään keinolla saada julkiseksi kuten muilla eikä sitä saada muutettua, niin mitä syitä tulee mieleen? Ehkä sama kuin Monacon kohdalla… Tuleeko mieleen rahanpesu? Huumekaupat? Kavallukset? Huijaukset?

    No, itse en Sveitsiin olisi kyllä menossakaan. Sinne kun ulkomaalaisena muutat niin olet II-luokan kansalainen. Et saa omistaa mitään kiinteää, sinulla on kovempi veroprosentti ja työpaikoissa paikallinen ajaa aina edelle. Sosialiturvakin on olematon. Vasta vuosien kuluttua kun saat I-luokan kansalaisuuden, olet osa sikäläistä yhteiskuntaa. Siihen asti olet melkoinen hylkiö.

    Maan lapset voivat henkisesti huonosti ja sielä on useita hoitokoteja nuorille jotka ovat yrittäneet itsemurhaa. Huumeiden käyttö on ehkä yleisempää kuin muualla euroopassa. Ja maassa tapahtuu paljon asioita joita ei mediassa puhuta mitään.

    Ihmettelen mikä on se syy että ihmiset tuohon maahan haluavat. Täytyy olla todellakin pakolainen, joka sinne halajaa.

    • Työn perässä Kreikasta, Espanjasta, Ranskasta ne sinne muuttaa. Liika on liikaa.

  3. Tuomioja ja Stubb ovat todellisia suurkommareita. Kieli ruskeana ja jopa hartiat paskassa! Eli kokoomus on myös sossupuolue

Comments are closed.