Koti Uutisia EU haluaa poliisin pystyvän sulkemaan autosi kauko-ohjauksella

EU haluaa poliisin pystyvän sulkemaan autosi kauko-ohjauksella

3

Paljastetusta EU-dokumentista selviää, että poliisille suunnitellaan mahdollisuutta  tulevaisuudessa estää autollasi ajamisen teknisesti. Vaaditaan, että uudet autot varustettaisiin toiminnolla, joka antaa poliisivoimille mahdollisuuden estää varastettujen autojen käynnistämisen ja tankkaamisen. Kaikki tapahtuisi kauko-ohjatusti erityisestä kontrollihuoneesta.

”Projekti perustuu tekniseen toimintoon, joka asennettaisiin kaikkiin Euroopan markkinoille tuleviin autoihin”, lukee yhdessä paljastetuista dokumenteista. Eurooppalainen rikollisuuden tekniseen ehkäisyyn tarkoitettu verkosto työskentelee parhaillaan uuden toiminnon parissa, jonka arvioidaan olevan käyttövalmis vuonna 2020.

Asiakirjassa sanotaan, että ajoneuvon kauko-ohjauksen mahdollistaminen on yksi koko EU:n laajuisen rikollisuuden vastaisen taistelun päämääristä.

Lähteet: Nordfront.se, Irish Independent

3 KOMMENTIT

  1. Se tekniikka on jo olemassa nykyisissä ajoneuvoissa. Nyt vissiin etsitään vain oikeutusta sen käyttämiseen. Ei ole siitäkään paljoa puhuttu että autojen ECU:ihin tallentuu ajoneuvon reaalitietoa samaan tapaan kuin lentokoneiden punaisiin laatikoihin. Kolaritapauksessa sieltä näkee kuinka lujaa on ajettu juuri ennen kolaria ja kuinka pitkään. Mutta ainakaan vielä ei poliisi saa käyttää niitä tietoja hyväkseen.

  2. Valitettavan läpinäkyvää eliitiltä markkinoida tuollaista rikollisuuden vastaisen taistelun nimissä. Jokainen vähänkin nykyisen sionistisen eliitin suunnitelmia seurannut ymmärtää heti, että päätavoitteena on kansalaisten kontrolloiminen. Tuollaisella järjestelmällä voitaisiin haluttaessa helposti estää kaikki ajoneuvoliikenne esimerkiksi kokonaisen kaupungin alueella. Tämä antaisi valtavat kontrollointi mahdollisuudet eliitille tulevaisuuden kriisitilanteissa, joissa kansa alkaa nousemaan eliittiä vastaan. Edellä mianitun lisäksi jokaisen on helppo keksiä lisää potentiaalisia kontrollointikeinoja tuollaisen järjestelmän pohjalta.

    Lisäksi kun muistelemme, bilderberg-edustaja Jorma Ollila pyrkineen viime vuonna kovalla innolla edistämään ajoneuvojen GPS-pohjaista seurantajärjestelmää, niin ymmärrämme nyt lisää tuon taustalla olleista syistä. Näiden kahden järjestelmän yhdistäminen loisi Eurooppaan todellisen Orwellilaisen järjestelmän kansalaista valvontaan ja kontrollointiin.

    Viime aikoina on ollut nähtävissä selkeä suuntaus eliitin taholta pyrkiä mahdollisimman nopealla aikataululla kiristämään kansalaisten valvontaa ja kontrollointia. Ilmeisesti eliitillä alkaa olemaan melkoinen hätä oman asemansa puolesta kansalaisten tietoisuuden ja aktiivisuuden alati kasvaessa.

  3. Jos tuo tapahtuu, niin en enää ikinä osta uutta autoa. Vanhat autot ovat muutenkin kestävämpiä ja kauniimpia.

Comments are closed.