Koti Uutisia Ulkomaat Etelä-Afrikassa valtavia seremonioita menehtyneen terroristi Winnie Mandelan muistolle

Etelä-Afrikassa valtavia seremonioita menehtyneen terroristi Winnie Mandelan muistolle

3
Murhanhimonsa valkoisiin kohdistaneet terroristit Nelson ja Winnie Mandela ovat nyt molemmat poistuneet maan päältä.

Entisen ANC-johtajan ja Etelä-Afrikan presidentin Nelson Mandelan vaimo Winnie Mandela menehtyi maanantaina 2. huhtikuuta. Hän oli kuollessaan 81-vuotias. Juutalaisomisteinen media on arvatenkin osoittanut syvän surunsa tapahtuneen johdosta ja kirjoittanut Mandelasta ylistäviä artikkeleita. Etelä-Afrikan hallitus julisti maassa suruajan alkaneeksi.

Ruotsalaislehti Dagens Nyheter kuvailee Winnie Mandelaa “ihmisoikeustaistelijaksi” ja kirjoittaa muistoseremonioiden seuranneen toistaan hänen kuolinpäivästään lähtien. Viime kuussa tuhansia ihmisiä kokoontui jalkapallostadion Orlando Arenalle Sowetoon, jossa maan varapresidentti David Mabuza piti puheen Mandelan muistolle.

 
Dagens Nyheter kirjoittaa:

“Aikana, jolloin lähes koko ANC:n johtajisto oli joko maanpaossa tai vankilassa, Winnie Mandelasta tuli esikuva ja johtohahmo uudemmalle sukupolvelle, pääasiassa nuorisolle, joka taisteli vihamielistä apartheidhallintoa vastaan. Hänestä on tullut vakaumuksensa vuoksi kansallinen äitihahmo, vaikka hän oli ex-puolisoaan Nelsonia vielä kiistanalaisempi hahmo. Nelson Mandela oli maan ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti.”

“Kiistanalaisella” Dagens Nyheter viittaa luultavasti siihen, että Winnie Mandela vihasi vielä enemmän valkoisia ja janosi heidän vertaan enemmän kuin miehensä. Oppositioaikoina Winnie Mandelasta tuli tunnettu väkivaltaisesta retoriikastaan, jossa hän avoimesti puhui valkoisten murhaamisen puolesta muun muassa hyvin julman metodin, “necklacingin” kautta. Necklacingissä ihminen tapetaan pujottamalla hänen ympärilleen rengas ja valuttamalla öljyä päästä varpaisiin. Sitten uhri sytytetään palamaan. Uhrin väitetään palavan 20 minuuttia ennen kuolemaansa.

Tammikuussa 1989 Winnie Mandelan henkivartija Jerry Richardson syytti tätä julkisuudessa kehotuksesta kidnapata ja tappaa väitetty tiedonantaja, 14-vuotias ANC-aktivisti James Seipei (tunnetaan myös nimellä Stompi Moeketsi) sekä kolme muuta nuorta Mandeloiden takapihalla Sowetossa. Winnie Mandela väitti pastori Paul Verrynin käyttäneen poikia seksuaalisesti hyväksi ja että heidät pitäisi siksi kidnapata. Nämä neljä poikaa pahoinpideltiin sitten Mandeloiden takapihalla poikien saamiseksi tunnustamaan, että pastori olisi hyväksikäyttänyt heitä. 14-vuotiasta Seipeitä syytettiin ilmiantajaksi, ja hänen ruumiinsa löydettiinkin myöhemmin pellon reunasta pistohaavoja kurkussaan 6. tammikuuta 1989.

Winnie Mandela tuomittiin vuonna 1991 syylliseksi tekoon ja hän sai kuusi vuotta vankeutta. Tuomiosta kuitenkin valitettiin ja hän selvisi vain sakoilla. Vuotta myöhemmin häntä syytettiin jälleen uudesta murhasta. Tällä kertaa uhrina oli Mandelan perheen läheinen ystävä, tohtori Abu-Baker Asvat, joka oli tutkinut Seipeitä Mandeloiden kotitalossa. Winnie Mandelan kerrottiin maksaneen 8 000 dollaria Asvatille hänen hiljentämisekseen, mutta tutkinta lopetettiin jo siinä vaiheessa, kun todistaja perui aiemman lausuntonsa.

Kun Etelä-Afrikan Totuuskomissio vuonna 1998 kartoitti Winnie Mandelan toimia, komissio kirjoitti raporttiinsa: “Winnie Madikizela Mandela oli poliittisesti ja moraalisesti syyllinen ihmisoikeuksien törkeisiin loukkauksiin.” Komissio lisäsi, että Winnie Mandela oli näistä vakavista ihmisoikeusloukkauksista vastuussa laiminlyönnin kautta. Kaiken kaikkiaan Winnie Mandelan tilille on laitettu 18 törkeää rikosta, joiden joukossa on kahdeksan murhaa. Ainakin viisi näistä on tehty suoraan hänen käskystään.

Vuonna 2003 Winnie Mandela todettiin syylliseksi 43 petostapaukseen ja 25 varkauteen. Näistä hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan. Kesäkuussa 2004 valitus tuomiosta saavutti korkeamman tuomioistuimen Pretoriassa. Tämä tuomioistuin katsoi, että “rikoksia ei ollut tehty henkilökohtaisen voiton saamisen tarkoituksessa”. Tuomarin päätös oli antaa Winnie Mandelalle ehdollinen tuomio varkauksista, mutta hän säilytti tuomion petoksista kuitenkin ennallaan. Tuomari vähensi vankeusrangaistuksen kestoa kolmeen ja puoleen vuoteen. Pian tuomioistuinprosessin jälkeen Winnie Mandela irtisanoutui kaikista johtoviroistaan ANC:ssä, mutta hän palasi politiikkaan 2007.

Lähde: Nordfront.se

3 KOMMENTIT

  1. Sellainen “ihmisoikeustaistelija”. No tämä neekerimurhaaja palaa ikuisessa Helvetin tulessa.🙂

  2. Winnie Mandelan kasvoissa on selviä juutalaisia ja lähi-itäläisiä piirteitä kuten esim nenä. Ei ole pelkkää afrikkalaista perimää tässä noita-akassa.

    • Huomasin itsekkin saman. Jutkun ja neekerin/kebabin sekoitus menee kyllä samalle viivalle rumuudellaan aboriginaalien kanssa.

Comments are closed.