Koti Uutisia Rotu Espanjalaiset siirtolaisongelmasta: ”Meistä on tullut Euroopan typerykset!”

Espanjalaiset siirtolaisongelmasta: ”Meistä on tullut Euroopan typerykset!”

3

Espanjan vasemmistohallituksen suosio on alkanut pudota nopeasti maan siirtolaiskriisin pahentuessa, uutisoi Financial Times. Uusi pääministeri Pedro Sánchez on vaarantanut poliittisen tulevaisuutensa avaamalla rajat esimerkiksi Italian käännyttämille maahantunkeutujille.

Espanjaan eteläiselle rannikolle saapuu nyt historiallisen suuria määriä laittomia siirtolaisia, mikä on asettanut kovaa painetta vasemmistohallitukselle, joka on luvannut toteuttaa ”inhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa”.

Sánchez julisti vaalien aikana, että kulttuurimarxistinen Espanja tulisi olemaan vastakohta Italian uudelle maahanmuuttokriittiselle hallitukselle. Siirtolaisvirran kasvaessa hallitus voi kuitenkin joutua syömään sanansa, mikäli se tahtoo pysyä vallassa.

– Meistä on tullut Euroopan typerykset! Toivotamme nyt tervetulleiksi kaikki, jotka tahtovat tulla, vaikka meillä ei ole varaa siihen, totesi Financial Timesin haastattelema 34-vuotias rakennusmies.

Espanjaan on saapunut meriteitä tänä vuonna noin 25 000 tunkeutujaa, mikä on kolme kertaa enemmän kuin 2017 samassa ajassa. Espanja on ohittanut saapuvien siirtolaisten määrässä jo Kreikan ja Italian.

Lähde: Financial Times

3 KOMMENTIT

  1. Espanjalaiset ovat nyt typeryksiä, mutta kärkisijaa pitää edelleen Ruotsi. Mutta Suomi yrittää parhaansa ohittakseen sen.

  2. Espanjalaiset ovat todellakin typeryksiä. Jostain historian hämärien kunniasyistä pidetään hallussa kahta kaupunkia Marokon rannikolla (Ceutaa ja Melillaa – ja muutamaa pientä saarta). Näiden väestön enemmistö ei ole paikallista, vaan valtion tukemia palkkoja tilapäisesti tienaamaan tulleita mannerespanjalaisia. No, joka tapauksessa espanjalaisten ääretön typeryys tiivistyy siinä, että mainittujen kahden kaupungin raja-aitojen yli kiipeävät neekerit kuljetetaan Espanjan valtion kyydillä yli Välimeren Espanjaan! Ei tarvitse ihmetellä, että kiipeilijöitä riittää. Jos jokainen aidalla roikkuja heitettäisiin takaisin, aidan takana ei olisi kärkkymässä tuhansia. Mutta kuten tiedämme, kaiken selittää suunnitelma, jonka tarkoitus onkin hävittää eurooppalaiset kansallisvaltiot. Espanjalaisten typeryys on siinä, että he sietävät maansa poliittista johtoa. Nyt ovat vallassa punikit, mutta aiempi kapitalistisakki ei ollut yhtään parempi, tässäkään asiassa. Se muuten teki sellaisenkin tempun, että päätti, että vuonna 1492 karkoitettujen juutalaisten jälkeläiset (mahtavatkohan väestökirjat Pohjois-Afrikassa olla järjestyksessä…) saavat halutessaan Espanjan kansalaisuuden. Siitä näkee, kenen leivissä porvarihallitus oli.
    Francon kaikista vioista huolimatta alkaa olla hänen hallintoaan ikävä.

  3. Eikä mikään ihme. Sillä Espanjassahan on vallassa sosialistinen puolue. Ja missä sosialisti, asiat menevät päin persettä kuukaudessa. Jos pidemmän aikavälin esimerkkiä tahtoo hakea. Se löytyy Ruotsista, jossa hautaa on jo kaivettu 44-vuotta aina sikäläisen valopään Olof Palmen (S) toimesta. Voi kuinka idiootti ihminen voikaan olla. Hyvä maa, hyvä elää ja hyvä olla. Mutta EI!!!
    ”Eihän se käy EI, Ei eihän se käy se” by Lapinlahden linnut-.

Comments are closed.