Koti Artikkelit Esittelyssä Turvallinen Oulu -kampanja

Esittelyssä Turvallinen Oulu -kampanja

27
turvallinenoulu-sign

Viime päivinä Oulu on jälleen ollut sosiaalisen median keskustelun aiheena. Syynä tähän on ollut lähes kolme miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa maksanut Turvallinen Oulu -projektin sisältö. Kohu alkoi, kun projektin osana julkaistu TikTok-tanssi levisi sosiaalisessa mediassa.

Projektin vetäjät ovat tietenkin uhriutuneet julkisuudessa syyttäen videon levittäjiä maalittajiksi, putinisteiksi sekä häiriköiksi. Tämä siitä huolimatta, että kansalaiset ovat ainoastaan uudelleenjulkaisseet projektin omaa materiaalia, joka on lähtenyt leviämään sosiaalisessa mediassa. Johtuen miljoonaprojektin sisällöstä ovat ihmiset syystäkin olleet tuohtuneita rahojensa käytöstä. Vasemmiston kollektiivinen puolustus on myös ollut, että tanssivideo on vain osa projektia, ja että pitäisi tutustua paremmin muuhun materiaaliin. Tätä kansalaisaktivistit ovatkin sitten tehneet.

Projektin alkuperäinen tarkoitus oli estää maahantunkeutujien lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, mutta koska sen vetäjinä ovat olleet liberaaleja, joiden puoluetaustasta löytyy ainakin SDP ja Vihreät, on jälki ollut kaikkea muuta. Sen koulutusmateriaaleissa syytetään valkoisia seksuaalihäirinnästä mustan ollessa pelastava enkeli, opetetaan nuolemaan anusaukkoa, laitetaan lapset koko luokan eteen selittämään, mitä on squirttaaminen, opetetaan ala-asteikäisille sukupuolielimiin keskittyviä yhteislauluja sekä virkataan vaginoita ja peniksiä. Materiaalilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että koko homma sai alkunsa maahantunkeutujien rikoksista.

Monet ovatkin arvostelleet projektia itsessään seksuaaliseksi ahdisteluksi, joka kohdistuu lapsiin, siis pedofiliaksi. Mikäli projektin vetäjinä toimivat feministit itse joutuisivat joukkoraiskausten kohteeksi, eivät he ikinä hyväksyisi vastaavia keinoja seksuaalirikollisuuden ehkäisyyn. Monikulttuurisen pedofiililiigan lapsiin kohdistuvat joukkoraiskaukset ovat heidän mielestään kuitenkin ilmeisesti eri asia.

Alla hieman kuvia projektin oppimateriaaleista.

tyopajapimpeistajapippeleista
Työpaja pimpeistä ja pippeleistä. Lapset laitetaan askartelemaan sukupuolielimiä. Kyse on lasten seksualisoinnista eli LGBT-agendan ajamisesta, ei seksuaalirikollisuuden estämisestä.
seksisanaalias
Seksisana-alias. Lasten pitää selittää, mitä tarkoittaa esimerkiksi “squirttaaminen”, “voyerismi” tai “BDSM.”
erilaisetperheet
Ensimmäistä luokkaa käyville tarkoitetussa oppimateriaalissa kerrotaan nk. sateenkaariperheistä sekä että sukupuoli ei ole biologinen fakta, vaan kokemusperäinen asia.
kiertotermit
Opetusmateriaali valistaa eri kutsumanimistä sukupuolielimille.

Tällaiseen roskaan käytetään miljoonia euroja veronmaksajien rahaa. Kyse ei ole todellisista ratkaisuista ongelmiin. Kyse on lasten seksualisoinnista, mikä on omiaan ainoastaan lisäämään seksuaalirikollisuutta. Kukaan tuskin myöskään uskoo, että arabipedofiilit lopettavat joukkoraiskauksen kesken kuullessaan lasten tehneen glitter-pimppejä koulussa tai nähdessään tanssivan TikTok-partion.

Ensisijainen ratkaisu arabipedofiiliongelmaan olisi laittaa rajat kiinni haittamaahanmuutolta ja lopettaa täysin järjettömien projektien rahoittaminen veronmaksajien pussista.

27 KOMMENTIT

  1. facebook.com/groups/388130108015732/permalink/1449483988547000/

  2. Tuo sanasto kuuluu ennemminkin juutalaisille. Onko Zyskowiczilla jotain kommentoitavaa tähän?

    • Eihän niiden luvatussa maassa suvaita monikulttuurisia perheitä, mutta meidän pitää. Heillä on rajat kiinni, meillä on ra(a)jat auki kaikille tulijoille.

  3. Maapallo ja avaruus ihmisiä 🙂 Ei oisi luulluttu teistä! Aikoinaan ja pitkälle nykyaikaankin tuin teitä mutta totuus on mikä ja jos se ei kiinnosta niin minua ei kiinnosta tämä porukka!

  4. Eikö näiden projektien tekemiseen löydy täysjärkisiä ihmisiä?

  5. Ei tälle järjettömyydelle löydy sanoja, pahinta tässä on se, että kohteena ovat kasvavat ja oppivat lapset.

  6. Turvallinen Oulu -hankkeen puuhamiehet (“puuhahenkilöt”) ovat ilmaisseet huolensa siitä, että yleisöä kiinnostaa, keitä videolla “Stop! Don´t touch me there…” esiintyvät henkilöt ovat, ja pelkäävät maalittamista.
    On aivan selvää, että yleisö haluaa tietää, keitä ovat henkilöt, jotka ovat valmiit tekemään itsensä naurunalaisiksi! Voi tietysti olla niinkin, että hankkeen veronmaksajilta saamasta 2,5 miljoonasta herui tanssahtelijoillekin niin paljon, että he katsoivat summan korvaavan heidän aiemman (mahdollisen) hyvän maineensa menetyksen.
    Koko show on hyvä esimerkki siitä, että demokraattinen yhteiskunta ei pysty selviämään kerta kaikkiaan yhdestäkään kohtaamastaan ongelmasta.
    Voisiko kuvitella, että kansallissosialistinen valtio olisi yhtä avuton? Ei todellakaan!

  7. Eikö lapsille voisi opettaa “kuka pelkää mustaa miestä”-leikkiä? Näin minun lapsuudessani toimittiin koulussa. Se on hauska leikki. 🙂

    Miksi Turvallinen Oulu-hankkeen “opetusmateriaalissa” on mokkakikkelien kuvia? onko tarkoitus totuttaa suomalainen lapsi siihen, että matu avaa housunsa ja alkaa raiskaamaan mokkakikkelillä?!!

    Miksi oppaassa ei varoiteta rodunsekoituksen riskeistä?

    Miksi oppaassa ei ole listattuna matujen raiskauskertoimia verrattuna suomalaisen raiskauskertoimeen?

    Noh..Tärkeintä on se, että tämä hulluus on nyt tapetilla ja jokainen vastuullinen vanhempi voi miettiä, että onko tämä hanke hyväksi vai haitaksi lapsensa kehitykselle ja turvalliselle lapsuudelle?

    Vain pedofiili hyväksyy Turvallinen Oulu-hankkeen.

    • Minun vanhemmat varoittivat mustalaisista ja muista arveluttavasta aineksesta, kun olin lapsi 80-luvulla. Toivottavasti yhä on älliä päässä vanhemmilla 2020 edes jossakin…

    • Helvetissä ollaan silloin, kun niitä perkeleitä alkaa tulla ovista ja ikkunoista.
      Ollaanko me helvetissä? Päättele tuosta…

  8. Suorastaan järjetöntä. Siis ei hemmetti mitä noiden päässä liikkuu. No, vihreät ja sdp sen selittää, jotka ovat tuon projektin takana, ei niiden päässä liiku juurikaan yhtää mitään.

  9. O tempora,o more! Pedofiilit ja /tai sen kannattajat “ehkäisevät” pedofiliaa??? Tästä hulluudesta tulee eittämättä koukkunokkajohtoinen Weimarin tasavalta mieleen. Ei riitä, että lapsia seksualisoidaan ja harhaanjohdetaan muka-kokemusperäisellä sukupuolella. Myöskään terveydenhuollon kirjaamisjärjestelmässä ei enää tunnisteta biologista sukupuolta vaan virallinen sukupuoli. Oikeuden,totuuden ja moraalin aikoja odotellessa!

  10. Ja taas on arabi tai musta mies valkoisen naisen kanssa. Miksei koskaan mustaa naista valkoisen miehen kanssa, mikä on aika harvinaista. Aasialaista tai hondurasilaista naista kyllä näkee valkoisen miehen kanssa, myös perussuomalaisten miesten kanssa. Olen kyllä tietoinen, että aasialaisen (tarkoitan erioten itäaasialaisia) rodun kanssa lisääntyminen ole haitaksi tai hyväksi verrattuna mustaan rotuun, mutten silti ole japanilaisinvaasion kannalla, vaikka arvostankin ko. kansaa ja kulttuuria.

    Ei oikein itseäni arabi tai musta mies innosta. Olisivat liian vähä-älyisiä minulle eikä oikein nuo serkusavioliittojen kautta syntyneet innosta, ellei sitten halua heikkoälyisempää sukupolvea. Tyypillinen nainen, joka tyytyy mustaan tai arabiin, on yleensä helvetin yksinkertainen, mitä on tullut vastaan. On yksi korkeasti koulutettu tuttukin, jonka miesvalinnasta järkytyin nähdessäni hänet: löysi turkkilaisen tai irakilaisen miehen, jota kehtasi vielä minulle markkinoida. Tuon tapauksen jälkeen tuttu alkoi muuttua minulle hylkiöksi, vaikkei kyse ole minun kumppanista.

    • Rotuja ei tule sekoittaa. Se on kuvottavinta mitä ihminen voi tehdä. Oli ne aasialaisia, neekereitä tai valkoisia. Erilaisuus on rikkaus, mutta jos kaikki rodut sekoitetaan niin ei ole enää mitään erilaisuutta / ainutlaatuista.

      • Nyt valehtelet että korvat heiluu. Sama erilaisuus jatkuu kuin ennenkin – Juutalaiset jotka ovat ihmisiä, ja muut jotka ovat elukoita eli gentiilejä.

        Tässä mitä tyhmille gentiileille on tiedossa kerran tosiaan osoittavat olevansa juuri elukoita kun eivät puolustaudu täysin sataprosenttisesti ja yhä uudelleen todistetusti konkreettiselta vaaralta:

        https://leohohmann.com/2019/03/10/knowing-your-enemy-the-red-green-axis-of-evil-shows-its-face-in-washington/

        • Talmudin mukaan olemme eläimen ulostetta. Kristinuskoa se pilkkaa aika kovasti, mutta varmasti minunkinlainen agnostikko osansa syntyessäni kirottuun valkoiseen rotuun. Talmud puolustaa pedofiliaa, kristittyjen tappamista jne. Kristittyä ei tarvitse pelastaa hukkumiselta tai auttaa synnytyksestä. Heitä tulee myös välttää kaduilla kävellessä tai parturissa, ellei mukana ole muita juutalaisia.

  11. Nuorissa on tulevaisuus, totta kai ne täytyy pilata mädätyksellä, niin ne jutkut toimii.

  12. Tuo saasta mitä artikkelissa kuvataan veromaksajien lompakosta maksettuna “opetuksena” on vain sairaiden pedofiilien toimintaa luoda tilanne jossa mahdollisimman moni lapsi luulee että kun setä puhuu tai tekee tuhmia niin se on vain normaalia arkea muuallakin kuin tämän sedän otteessa hyväksikäytettynä uhrina, jolloin lapsi ei ymmärrä hakea apua.

    Kuten globalistisesa manifestissa kerrotaan, pyrkii “Uusi Maailmanjärjestys” rappioittamaan maapallon kansat niin että globalistien oma saatanallinen paskatouhu ei näyttäisi pervolta, eikä se pahuus ja uhrien kiduttaminen saisi aikaan mitään vastareaktiota jonka myötä uhrit voitaisiin pelastaan pedopaskojen kynsistä.

  13. Hetkinen, kuvio on siis tämä:

    1. Oulun eliitti-pedofiilit huomaavat että on verrattain vaikeaa löytää uhreja valkoihoisten lapsista.
    2. Ratkaisu tähän on lapsiseksi-kultin eli islamin ( lapsiavioliitot) massatuominen suomeen. Samalla saadaan levottomia kunhan keskitytään nuorten miesten massatuontiin. Nämä levottomat tulevat raiskailemaan, myymään huumeita, mukiloimaan, ryöstämään ja välillä tappamaankin valkoihoisia, myös tyttölapsia.
    3. Kun yhteiskunta menee sekaisin, kaikki informaatiokanavat selittävät että tulijat ovat hätääkärsiviä joita pitää auttaa vaikka välillä sattuukin, ja samanaikainen LGBT-soopa levitetetään kouluissa, saadaan paljon pahoinvoivia perheitä, josta on verrattaen helpomi kaapata lapsia, esimerkiksi huumeita käyttäviksi katulapsiksi, tai huostaanoton kautta sopivaan pedofiili-kotiin kauppatavaraksi.
    4. Niinpä sovitaa pedofiilikamujen kesken että multikulti on in ja turvallisuutta ja seesteisyyttä kannattavat tahot ovat out.

  14. Tämä siis on demokratiaa. Kutsumattomat neekerit, rättipäät ja juutalaiset saavat kipnapata, traumatisoida, ja alentaa lapsia lihanpalasiksi nâiden sieluttomien eläinten sairaisiin huveihin, kaikki Systeemin sienauksella. Sitten kyseinen Systeemi käyttää tätä tilausuutena riistää kansan ihmisarvolippuja (verotus) ja jatkaa kayttämällä sitä lasten tuleva-orja koulutukseen, jossa heille opetetaan että eläman tarkoitus on hetkittäinen itsekäs huvi ja että kaikki tieto ja tunteesi tulee authoriteetilta.

  15. Voivoi. Miten saatanan sekasin joku voi olla.
    NoNo square ja avaimien kilistelyä niin on lähes mahdoton raiskata!

  16. Kaikki tämä johtuu siitä miten ihmiset äänestävät. Jos meillä olisi tosissaan suomen hyvinvointia, kieltä ja perinteitä sekä turvallisuutta vaalivia päättäjuä, ei olisi mitään pelkoa massamaahantunkeutumisesta eikä islamisaatiosta. Älkää äänestäkö vasemmistoa.

  17. Tämä on mielestäni jännää: hinttipride=OK. Vassaripride=OK. Neekeripride=OK. Whitepride=?!?!?!?#%¤@*

    “All white people are racist to some degree because they are born and raised in a system made by white people, for white people. Let that sink in!”
    —CBC News, 2019

    Eli kaikki valkoiset ovat lähtökohtaisesti rasisteja, sillä esim. me ja meidän esi-isämme olemme rakentaneet valkoisen Suomen valkoisia suomalaisia varten, emmekä esim. tulevaisuuden somaleja, turkkilaisia, eritrealaisia (moista maata ei edes ollut tuolloin olemassa!), sudanilaisia, irakilaisia jne. varten. Kristallipallostako olisi pitänyt nähdä tulevaisuus? Ymmärrättekö mitä ajan takaa. Sulaa hulluutta joutua edes väittelemään aiheesta “kenelle Suomi kuuluu?”

    Mitä nyt olen valitettavasti ympärilleni nähnyt ja aistinut, niin eniten esim. neekereiden “epätasa-arvosta” ovat pahoillaan ja loukkaantuneimpia _valkoiset_ eurooppalaiset. Perin outoa.

Comments are closed.