Koti Artikkelit Yhteiskunta Esittelyssä PunkInFinlandin väkivaltaa kannattava ylläpitäjä

Esittelyssä PunkInFinlandin väkivaltaa kannattava ylläpitäjä

98

Useat lukijamme ovat viime päivinä ottaneet Kansallisen Vastarinnan toimitukseen yhteyttä ja kysyneet, onko meillä tarjota tietoa äärivasemmistolaisen PunkInFinland-keskustelupalstan ylläpitäjästä.

Juan Meneses.

Päätämme paljastaa pääkaupunkiseudulla asuvan ylläpitäjä Juan Menesesin henkilöllisyyden, koska hän on viime päivinä kampanjoinut ahkerasti poliittisen väkivallan ja kansallismielisiin kohdistuvan häirinnän puolesta. Koska palstalla syyllistytään jatkuvasti esimerkiksi kunnianloukkauksiin ja rikoksiin yllyttämiseen, on Meneses luonnollisesti tahtonut pitää henkilöllisyytensä piilossa. Valtamedia ei ole luonnollisesti yrittänytkään selvittää, kuka äärivasemmiston rikollisista viesteistä on vastuussa.

MV-media julkaisi tänään uutisen otsikolla “Piffillä [PunkInFinland.net] halutaan tietää MV:n uuden päätoimittajan asuinpaikka”. Eräs MV-median päätoimittajan osoitteen metsästykseen osallistuneista kirjoittajista oli nimimerkki Hauveli, joka on keskustelupalstan ylläpitäjä. Tällä viikolla sama nimimerkki kirjoitti myös muun muassa, että “natseja ei selvästikään hakata tarpeeksi näin 2010-luvun lopulla”. Hauveli on Juan Menesesin nimimerkki.

Useiden muiden rikoksia avoimesti kannattavien Pohjoismaissa asuvien äärivasemmistolaisten tavoin myös Meneses on sekarotuinen – hän on puoliksi chileläinen. Pitkän linjan äärivasemmistolainen on syntynyt syksyllä 1977 ja hän on elänyt valtaosan elämästään Suomessa. Hän on vuosien ajan ruokkinut ylläpitämällään foorumilla poliittiseen väkivaltaan, vakoiluun, maalittamiseen ja häirintään kannustavaa keskustelua.

Lisäksi foorumia on käytetty järjestelmällisesti valheellisten huhujen levittämiseen, jolloin uhrina on saattanut olla käytännössä kuka tahansa suomalainen, joka on joutunut äärivasemmiston silmätikuksi. On siis vähintään oikeudenmukaista, että viimein myös Meneses saa maistaa ansaitsemaansa julkisuutta. Meneses soittaa muun muassa äärivasemmistolaisessa Cast to Wolves -yhtyeessä.

Alla on muutamia Menesesin viime päivinään kirjoittamia viestejä. Kannustamme lukijoita tutustumaan Menesesin toimintaan ja lähettämään juttuvinkkejä artikkelimme kommenttiosioon!

Lue myös:

Väkivaltaa kannattava äärivasemmistolainen itkee lehdille ja poliisille
Suomalaiset äärivasemmistolaiset fantasioivat väkivallasta Facebookissa
Junes Lokka ”etsintäkuulutti” kamerajalustansa hajottaneet äärivasemmistolaiset
”Antifasisti” Niko Ravattinen säikähti saamaansa huomiota – poisti kirjoituksensa verkosta
Joel Esteban Lasikari kannattaa aloitteellista väkivaltaa katupartioita vastaan
Antti Rautiainen uhoaa Twitterissä
Antti Pokkinen kannustaa väkivaltaan kansallismielisiä vastaan
Kuka uhkailee kirjailijaa?

98 KOMMENTIT

  1. Hyvä, että tämän rotan henkilöllisyys tuli viimein julki!

  2. Juanin (ex?) tyttöystävän nimimerkki instagramissa on enskanasu. Samalla nimimerkillä löytynee myös vanha Irc Galleria-profiili. Tuosta IG-profiilista löytyy myös tuoreempia kuvia Juanista – käykää ihmiset ottamassa talteen.

  3. Siis tuollainen luuviulu-totaalikieltäytyjä uhkailee anonyymisti väkivallalla? Vaarana tuossa jätkässä on ainoastaan, että kuolee nauruun kun häneen törmää.

  4. Juan soittaa bassoa Cast to Wolves -yhtyeessä. Taidankin mennä seuraavalle keikalle kuuntelemaan, kun missasin 2.2.2018 Oranssissa järjestetyn.

  5. Ristosiitos, narkki ja rotta toi Juan. Voisiko pahempaa olla kuin tollanen sekarotuinen äpärä? Kamalaa varmaan sille ittellekin jos nyt edes sen verran tajuaa. Rotann näköinen kusipää

  6. Miettikää, että tää tyyppi vietti syyskuussa nelikymppisiään, ja sen suurin intohimo on uhota netissä. Nettiuholle luo lisää huumoriaspektia se, että tuo noin 30kg painava totaalikieltäytyjä tuskin edes tietää, mikä on puntti- tai painisali.

  7. Siis häh, eihän tästä artikkelista käy mitenkään ilmi miksi kyseinen henkilö olisi hauveli-nimimerkin takana tai sivuston ylläpitäjä. Ei jatkoon. Vastarinta voisi pitää parempaa tasoa, ettei saa mvlehden mainetta perättömien huhujen levittäjänä.

    • Hohhoijaa, Kansallinen Vastarinta julkaisee hyvin valikoidusti outtausartikkeleita, ja ne ovat aina olleet täysin paikkansapitäviä. Mene punikki muualle itkemään Juanin kohtaloa.

    • Kyseinen eläkeläinen on foorumillaan jo myöntänyt artikkelin paikkansapitävyyden.

  8. Saksan jutkuthan pakenivat Hitlerin voittoa 1945 Chileen ja muualle Etelä-Amerikkaan. Jutku mikä jutku.

    • Sekä Yhdysvaltoihin pankkiiri-jutkujen etc. kutsumana järjestämään Euroopan Unionin liittovaltiokehitystä yhdessä Britannian kanssa.

  9. Tämä Meneses on ollut “sairaseläkkeellä” 1990-luvun puolivälistä saakka viinasekoilujen ja kompurointien vuoksi. Kyse on siis klassisesta Systeemin apurahakapinallisesta. Nilkki saa mitä tilaa.

    • No eipä tullut tuo tieto yllätyksenä. Kun näin kyseisen rotan naaman ensimmäisen kerran, arvasin heti ettei eläessään ole mitään antanut yhteiskunnalle. Pelkkä oksettava loiseläin.
      Toivottavasti tulee joskus kadulla vastaan…

  10. Näitten suvakkinarkkaripaskojen puskat ovat sinivuokkotamppoonien suojeluksessa. Kiva vetää, kliffaa vittuilla. Uudelleenkoulutukseen. Jättirapu populaatio odottaa nälkäisenä.

  11. Kyseisessä henkilössä kumastuttaa se viha sitä yhteiskuntaa ja sen kansaa kohtaan joka on ruokkinut, kasvattanut ja kouluttanut sen. Toisaalta, jos ei ole halunnut ottaa koulutusta vastaan niin se on ihan oma valinta. Mutta että mikä saa katkeroitumaan ihmisen noin? Vosiko sittenkin olla totta että rotujen väliset liitot eivät toimi? Tuleeko lapsista ristiriitaisten tunteiden tyyssija kun tiedostavat olevansa kummankin vanhemman maassa ulkomaalainen? Tai kun eivät kuulu mihinkään rotuun?

    Mistä kumpuaa sellainen viha joka asettaa koko elämäntyöksi yhtesikunnan epäjärjestykseen saattamisen? Olin minäkin aikoinani punkkari, mutta PUNK ei ole anarkiaa. Se on yhteiskunnan epäkohtien julkituomista lauluin ja pukeutumistyylein. Jossain vaiheessa joku keksi ruveta piirtelemään sitä A-merkkiä ja PUNK:ilta putosi pohja.

    Mutta vielä tähän henkilöön… Miksi hän haluaa suomalaisille pahaa? Miksi hän koittaa hakea henkilötietoja ja tuoda niitä esiin? Eikö hän tiedä mikä on GDPR? Tietääkö hän syylistyvänsä rikokseen josta voi saada sakkoa 20 miljoonaa euroa?

    Jos mietitään ko. henkilön omaa elämäntilannetta, siis siltä pohjalta joka on luettu tästä artikkelista, kommentiesta ja katsottu internetistä. Hän todennäköisesti asuu avoliitossa. Miksei hän ole mennty naimisii? Sehän on suomalainen tapa ja sillä suomalaiset osoittavat rakkauttaan toisiaan kohtaan. Vai eikö hän halua kiintyä kehenkään? Hänellä lienee lapsi/kaksi naisen kansa joka käyttää nimimerkkiä Enskan Asu. Millaisen kuvan saa naisen profiileista? Itselle tuli kuva dopamiini riippuvaisesta henkilöstä jonka pikku hiljaa kasvava narsismi saa koko ajan kiihtyvällä vauhdilla valokuvaamaan ja jakamaan oman elämänsä kaikille. Ja ne eläimet… Miksi pitää olla niin paljon eläimiä kun lapset ovat pieniä? Osoittaisi äidinrakkauttaan lapsille niin ehkä heistä kasvaisi yhteiskunnan tukipilareita.

    Vai onko se juuri äidinrakkaus joka mahdollisesti on molemmilta jäänyt saamatta?

    • Punk was once an answer to opression by the state
      It’s sticking up the finger against the system we all hate
      I’m talking about the real punk’s, working class and proud
      Not these stinking crusties who dont know what punk’s about

      https://www.youtube.com/watch?v=f0bu6sSTUbE

      • Punk on roskaa, oli sen kannattajan ideologia mitä vaan. Äpäräkulttuuria alennetuille ihmisille.

        Pohdi tätä: tämänkaltaisia sekasikiö-alakulttuureja ei ole luotu missään muualla kuin Eurooppalaisissa maissa. Se on vaan yksi massamedian ase meitä kohtaan.

    • Naimisiinmeno vaikuttaa mm. sosiaalietuuksiin, mikäli toinen osapuoli käy töissä. Eläkkeistä en tiedä, mutta Meneses, 40, on jo pitkään ollut eläkkeellä.

  12. Tällä videolla Juan kohdasta 2min eteenpäin näkyy n. 40 sekunnin ajan räpläämässä koko ajan luuriaan https://www.youtube.com/watch?v=baBbxckpmCU

    Tyyppi menee siis muistotilaisuuteen, eikä kykene olemaan irti puhelimestaan sitä aikaa. Mutta siis ihmettelijätkin voivat nyt havaita, minkälainen salikorttinsa eläkevirastoon unohtaneesta pillistä tässä väkivallalla uhoavassa nörtissä on kyse. Pahoittelut Juan ja muut “militantit”, mutta väkivallan harjoittaminen kaduilla vaatii muutakin kuin isoa uhoa näppäimistön takaa.

    • Näin ne vissiin kunnioittaa toisiaan. Hattu päässä ja itsekseen naureskellen.

      • Hyvin näkee minkälaisia pelkkiä toisten hyväksikäyttäjiä antifasistit ovat.

        Karttunen ei merkitse tälle Juanille yhtään mitään muuta, kuin pelkkää keppihevosta jonka avulla vääntää krokotiilinkyyneleitä “väkivallan pahuudesta” samalla kun itse kirjoittelee hakkaamisfantasioitaan omille foorumeilleen.

  13. Täällä oli muutama täynnä kirjoitusvirheitä ollut perinteisen vasemmistolainen ulina-kommentti. Ne poistettiin, koska niistä puuttui kokonaan asiasisältö. Nyt Jari Laine valittaa PIFfillä, että sai bannit tälle sivulle. Hah.

  14. Chilen “lahja” Suomelle. Todennäköisesti Tavja Havonen on kummi-tätinä. Vastenmielisen näköinen paskiainen kuten kommunisti -nilkit ovat ja ovat aina olleet. Katsokaapa vaikka Otto Wille Kuusista (1881-1964), joka muodosti nk. kommunistisen Terijoen hallituksen hetikohta v. 1939 Talvisodan ensipäivinä, joka tosin jäi perin lyhytaikaiseksi huolimatta siitä, että Neuvostoliitto kieltäytyi tunnustamasta sen jälkeen enää Suomen virallista hallitusta.

  15. Poistetuista kommenteista päätellen Vastarinta vihaa sananvapautta ja ihan aidosti pelkää SANOJA. Vastarinnalla on siis jotain salattavaa, mutta nyt ainakin paljastui, että kakkaa on housuissa ja paljon. Käsi ylös (ja etuviistoon) kenet tämä yllätti. Natsien rinkirunkkaus kommenteissa huvittaa joka kerta enemmän. Yksi pyyntö: tehkää juna Assalle ensi kerralla niin olisi edes jotain katseltavaa.

      • Junes Lokka, mene takaisin Marokkoon. Ulkomaalainen ei voi ajaa Suomen asioita.

        • Miksei? Talvisodassakin oli ulkomaalaisia vapaaehtoisia ajamassa Suomen asiaa.

          Entä jos hän olisi vaikkapa Tanskasta? Hyväksyisitkö?

    • Punikkien tapa servata toinen osapuoli:
      -Kirjoita kommentti, jonka sisältö on suurin piirtein “kikkeli kakka pimppi äksdee brööt”
      -Sisällötön kommentti poistetaan
      -NONIIN KATSOKAAS NYT NATSIT VASTUSTAA SANANVAPAUTTA MM M

      Jos punikit osaisi keskustella asiallisesti argumentoiden, kuten kaikki henkisesti yli kymmenen vuotiaat, ei näitä turhia kommentteja tarvitsisi poistaa.

    • “Poistetuista kommenteista päätellen Vastarinta vihaa sananvapautta ja ihan aidosti pelkää SANOJA.”

      HAHA! Vittu, suvakkien palstoille jos kirjoittelet, niin viestit lähtevät heti ja sinut blokataan. Kokeiltu on ja näin on käynyt joka paikassa. Ja sitten suvakit tulevat uhriutumaan tänne, kuinkas muuten.

      Suvakit ovat pelkkiä sionistien rahahuoria ja hyödyllisiä idiootteja, kuten antifanttirunkkarit jenkeissä todistavat tällä videolla:

      http://www.youtube.com/watch?v=6IovWPu2w44

  16. Mistähän se kertoo, kun tästä armaasta Suomestamme tavataan AINA jonkun kommariseuran taustalta ulkolainen agtitaattori ? Suoraan sanottuna oma kyllästymis-asteeni noihin ilveilijöihin on johtamassa siihen, että printtaan niiden kasvokuvat johonkin mappiin,ja sitten kun aika koittaa tehdään pieni tutustumiskäynti henkilön luona. Joidenkin mielestä väkivalta ei ole ratkaisu ongelmiin,mutta jos ei ole,miksi äärivasemmisto toistuvasti pyrkii ratkaisemaan kaiken väkivallan avulla. Siinä yhtälössä ei mikään täsmää väitetyn agendan kanssa. Syleillään koko maailmaa,ja puhutaan kauniita ihmis-arvosta joka ei sitten kuulukaan muille kuin antifan paskasakille,tai niille rullahuulille mitkä rahdataan euroopan sosiaaliturvaa nakertamaan. En voi enää sanoa ymmärtäväni heidän toimintansa motiiveita miksikään muuksi kuin valkoisen kansan-osan etniseksi puhdistukseksi.Koska olen se vitun raivohullu Suomalainen,en katsele sivusta sitä kehitystä sillä olen tehnyt työtä tämän maan eteen,mutta en siksi että työni hedelmän korjaa joku sandaalijalkainen läpsyttelijä,tai Ibrahim Aadeninlahden pohjukasta.

  17. punikeilla ei ole muuta kommentoitavaa kuin tuo fani nro 1:sen tyylinen kommentti. se on sinusta varmaan hyvinkin osuva ja älykäs, jota sivuston ylläpitäjä varmasti säikähtää.

  18. Muuten samaa mieltä Ilkka forstenin kanssa, paitsi omasta mielestäni en ole raivohullu ,vaan kyllästynyt nykymenoon. Terveiset viikatemies logolle. VK:ssa törmäilty omalla nimellä.

  19. Jos suomalainen mies lähtis Chileen haukkumaan paikallisia mm. Termillä ´´Perseellä hengittävä rämeolmi´´ niin kuinkahan mahtais käydä.

  20. Mikä tämä Juan Menesesin suosima “narkkaa ja käy huorissa” -läppä on?

    Olen käsittänyt, että Juan Meneses yrittää levittää tuota slogania kaikista vihaamistaan ihmisistä omalla foorumillaan, jotta vihan kohteiden ura, ihmissuhteet ja muu elämä vaikeutuisivat Google-näkyvyyden kautta.

    Mahtaa Juania harmittaa, että karma puri “uusnatsien” kautta 😀 Toivottavasti mahdollisimman moni äärivasemmistolainen saa saman julkisuuskäsittelyn.

    • No kun itse narkkaa ja huoraa niin hän olettaa kaikkien muidenkin niin tekevän. Mutta lisää julkisuutta nämä anarkonarkit todella tarviavat että saavat äänensä kuuluville… 🙂

      Kun pistää googleen “why so many anarchists use drugs” tai ihan suomeksi “anarkia ja huumeet” alkaa ymmärtämään miksi niistä ei ota selkoa susikaan.

      http://hikipedia.info/wiki/Anarkia

      • Ei kannata olettaa että kaikki narkkaavaat ja huoraavat, esim. tietyt meistä “suvakkihuorista”, käyvät ampumaradoilla ja harjoittelevat etenemistä tulen alla ihan vapaaehtoisesti 🙂 Osa meistä on myös käynyt ulkomailla vieraan valtion tunnukset hihassa. Itse kuulun näihin miehiin ja varmaan aatemaailmani puolesta kuulun teidän mielestä “suvakkihuoriin” vaikka en olekaan mikään anarkomarko.

        Ja ihan päivän tippinä, katutappelulla ei elämässä pitkälle pääse, ja idiootit kuolevat aina ensimmäisenä.

        • No sitten meillä on samankaltainen tausta mutta juurikin vastakkaiset mielipiteet. Vaan kiistämätön fakta on huumeiden yleisyys juurikin vasemmisto- ja anarkistipiireissä kun taas kansallissosialismissa näitä aineita ja niiden käyttäjiä katsotaan alaspäin.

          Nettiuhoamisen perusteella niitä katutappeluja haluavat juurikin nämä vasemman puolen ja anarkian kannattajat. “Natseja turpaan” saa lukea jatkuvasti kun käy kurkistamassa.

          • Olen elämäni varrella nähnyt narkkeja aika monenlaisissa ympäristöissä ja useimmiten niihin on liittynyt jonkunasteinen anarkistiaate tai muu kapinallisuus. Tällainen anarkian jumalointi yhdistyy erittäin usein äärivasemmistoon. Toiseen äärilaitaan mentäessä huumeet vaihtuvat enemmänkin anabolisiin kera punttisalin.

            Niissä kansallissosialistisissa piireissä missä minä olen ollut, kumpaakaan ei katsota hyvällä ja kokemus on osoittanut narkkaamisen olevan hyvin kurissa. Yleensä tulee lähtö ryhmästä jos huumeisiin sotkeutuu. Anaboliset siedetään miten kuten mutta niidenkin käyttäjiä pidetään usein outoina ja siihen ei kannusteta.

            En väitä että kaikkialla on näin mutta kerroinpahan omat kokemukseni. Cuito Cuanavalessa tapaamani kommunisti-POWt vain vahvistivat tätä käsitystä.

          • Tarkoitatko Juhis tuolla “ruotsissa” tapahtuneella pirilöydöllä kenties tätä Norjassa tapahtunutta kotietsintää, jossa yhdeltä tukijäseneltä (kuka tahansa voi olla järjestön tukijäsen, eikä tässä asiassa ole velvotteita tai muitakaan vaatimuksia) löytyi pieni määrä pilveä kotoaan? http://www.vastarinta.com/valtamedia-valehteli-norjan-vastarintaliikkeen-kotietsinnoista/

            Vastarintaliikkeen jäseniltähän on kielletty sekä huumeiden että steroidien käyttö, ja niiden käyttö johtaa erottamiseen.

            Voit myös kokeilla laajemmin kansallismielistä suhtautumista huumeisiin edes niinä iltoina, kun ihmiset ovat viihteellä, ja marssia vaikkapa kansallismieliseen konserttiin myymään huumeita. Sitä ennen tosin kannattaa hoitaa vakuutukset kuntoon ja keksiä hyvä selitys vakuutusyhtiölle, sillä luultavasti saat kyllä jotain, mutta et huumeita kaupatuksi.

            Muuten, Perventiini oli taisteluhuume, ei arkikäyttöä varten. Se voi olla hankala käsittää, mutta sotatilanteessa voi joutua valvomaan monta päivää putkeen tai muuten vain käyttämään lisäenergian lähteitä selvitäkseen hengissä.

            Älä nyt kuitenkaan anna totuuden pilata hyvää tarinaa ja pidä toki kiinni näkemyksestäsi, jonka mukaan kaikki kansallismieliset rykivät piriä enemmän kuin pankkiirit keräävät korkoa köyhiltä.

        • “Ja ihan päivän tippinä, katutappelulla ei elämässä pitkälle pääse, ja idiootit kuolevat aina ensimmäisenä.”

          Ja sen kyllä katutappelua janoavista antifasisteista huomaa. Ne ovat lähes pelkästään yhteiskunnan pohjasakkaa ja Narkkari-Karttunen tosiaan kuoli ensimmäisenä.

    • Poliisille itkeminen on nolojen kommareiden touhua, jotka toiseen suuntaan uhoavat ja vihaavat poliisia, ja toiseen suuntaan uhriutuvat ja soittavat vihaamaansa poliisia paikalle.

  21. Voisi sanoa tästä artikkelista että osu ja uppos 😀 Että sellainen rapakuikula mulatti siellä agitoikin. Enpä tosin muuta odottanutkaan.

  22. Viimeisen parin viikon kulku:

    1. Jostain syystä Meneses, Antti Rautainen, Jussi Marttila ja muu kommunistisaasta alkoi aktiivisesti hehkuttaa äärivasemmistolaisen väkivallan auvoa somessa.

    2. Pian tämän jälkeen Vastarintaliike järjesti katutapahtuman Helsingissä, jossa oli samana päivänä äärivasemmiston tilaisuuksia. Alkuperäisestä uhosta huolimatta yksikään agitaattoreista ei saapunut paikalle vaan kehotti somessa vassareita varomaan natseja.

    Villien huhujen mukaan joku kommari olisi saanut jopa nenilleen siellä, mutta huhun todenperäisyydestä en tiedä.

    3. Pahoinpitelyhuhusta raivostuneena kommarit alkoivat levittää kansallissosialistien valokuvia ja uhkailivat häirinnällä, kun kuvien henkilöt selviää. Samalla väkivaltauho muuttui uhri-itkuksi.

    4. Kansallinen Vastarinta ehti ensin ja julkaisi kuvan ja tiedot punikista, joka on vastuussa merkittävästä osasta vasemmiston vihapuheesta.

    5. Äärivasemmiston uho muuttui jälleen uhriutumiseksi. “Eihän nyt Juanito-paran tietoja saa julkaista, antifasismi on itsepuolustusta, byäääääh!”

    Hävettäis niin perkeleesti olla kommari. Aina kun uho osuu omaan nilkkaan, ollaan uhritumassa ja itkemässä Shomrimille.

  23. No niin. Piffin johtaja on paljastunut, mutta mitä tapahtuu seuraavaksi? Lähteekö ei niinkään karismaattinen piffin johtaja vastaiskuun? Joutuuko PVL:n vapausaktivistit kurkkimaan olkansa yli kaupungilla liikkuessaan?

    Entäs mitä tekee PVL:n arkkivihollinen kumisilmä? Aktivoituuko tämä ei niinkään atleettinen poliisin vasikka?

  24. Nyt kun te ns. antifasistit olette tänne selvästi porukalla saapuneet, niin haluaisitteko hieman argumentoida näkemystenne puolesta? Minua kiinnostaisi tietää, mikä teitä kansallissosialismissa nimenomaan häiritsee? Koska Vastarintaliike lienee teille se ongelma, niin haluaisitteko käydä vaikka kohta kerrallaan poliittisen manifestimme läpi ja perustella, miksi kyseinen kohta on huono, ja miten teidän tarjoamanne vaihtoehto olisi parempi?

    • Sen perusteella, mitä olen kuullut “antifasisteilta” mielenosoitusten aikana, väitän ettei heillä ole muuta sanottavaa kuin seuraavat poliittiset iskulauseet:
      “haista vittu”, “haista paska”, “natsipaska” tai näyttämään pillusormet. On turha odottaa “antifasisteilta” mitään muuta argumentointia kuin väkivalta.

      Itse uskon, että heitä häiritsee kansallissosialisteissa eniten se, että sisimmässä, alitajunnassa “antifasistit” tietävät, että he ovat kansakunnan uloste, kelvoton jäte, ja että koko heidän tukirahakapinallisuus loppuu heti kun tukiraha lakkaa. Tämä alemmuuden kompleksi, yhdistettynä bankstereiden Valtion myöntämään oikeuteen olla kunniaton – antaa roskaväellekin ainoan “olemassaolon merkityksen” tunnetta. Ilman tätä oikeutta olla kunniaton he tapattaisi itseään alkoholilla, aineilla ja itsemurhilla.

      Kulttuurimarxismin pohjana olevan Kriittisen Teorian avulla juutalaiset nerokkaasti osaavat goyim-jätettäkin käyttää hyväksi: antamalla roskaväelle olemassaolon merkityksen ja usuttamalla sen bankstereiden todellisten vihollisten, kansallissosialistien kimppuun. Murhaan roskaväki kyllä pystyy, verbaaliseen argumentointiin ei. Roskaväellä l. punaisilla ei ole kykyä rakentaa harmoonista yhteiskuntaa, mutta rikkoa ja tuhota nämä kelvottomat kyllä osaavat; bankstereille se on tärkeä resurssi.

    • Ei heillä ole mitään vaihtoehtoa tarjota, koska toimivia sellaisia ei ole olemassakaan. Se ettei heillä ole konkreettisiä toimivia vaihtoehtoja saa heidät raivonpartaalle. He keksivät valheita, tekosyitä ja mitä älyttömämpiä vastauksia vailla konkretiaa ja sisältöä. Ainoa jäljellejäävä keino on väkivalta ja terrorismi, jota ne reppanat pyrkivät käyttämään meitä vastaan. Heidän anarkia, monikulttuurisuus ja muu punavihreä roska on utobiaa, joka ei koskaan tule toimimaan ja ainoa keino yrittää edes ajaa sitä läpi on pakottaminen väkivalloin ja kieroilemalla. Kansallismielisten vastapuolen edustajat ovat ne aidot väkivaltaiset fasisti natsit tässä maassa.

  25. Jos tämä tapaus ei ole poliisiasia niin sitten ei mikään.
    Vankila oikea paikka tuolle on. Ja sen jälkeen karkotus kotiinsa ja mahdollinen kansalaisuus pois.

  26. Kommenttiosiota kahlatessa sai nauraa vedet silmissä. Mutta asiaan….nyt, kun sai omin silmin nähdä, millainen Che:n reinkarnaatio, tuolla pihvissä jakaa kuolemantuomioita ja kehottaa veli- ja sisaroletettuja barrikadeille… Niin mahdollisten pölypunkkien olemassaolo pelottaa huomattavasti enemmän

  27. On se vaan nautittavaa katsoa, kun kommarit vetää itkupotkuraivaria kansallissosialistien sivuilla. Hyvä artikkeli KVlta

  28. Sekarotuinen narkkipaska ja loisija siis sieltä PiF:in taustalta löytyi.

    No olipa kamalan suuri ullatus.

  29. Hauskinta kommunistien totaalisessa paskahalvauksessa, jonka tämä artikkeli aiheutti, lienee se homottelun, huorittelun ja narkkiväitteiden määrä, minkä trollit täällä ja punikkipalstoilla vyöryttivät.

    Kaivoivat esille jopa sen Satakunnan Kansan artikkelin, jossa toimittaja valehteli, että joku hullu tappajanisti olisi ollut Vastarintaliikkeen jäsen: http://www.vastarinta.com/satakunnan-kansa-valehtelee-taposta-epaillyn-vastarintaliike-jasenyydesta/

    Sori, mutta ei se ollut.

    Protip kommareille: jos pidätte homoja, huoria ja narkkeja sittenkin jonkinlaisina ali-ihmisinä (niin kuin teidän kommenttien perusteella pidätte), niin eikö kannattaisi jo hylätä se vasemmistoaate ja laskeutua suosiolla rahvaan sekaan? :—D

    • Mutta juuri näitä seksuaalivähemmistöjä sekä muita väärinymmärrettyjähän he suureen ääneen väittävät puolustavansa. Miksi sitten käyttävät näiden lemmikkiensä nimityksiä haukkumisessa? Ovatko he punanarkkienkin mielestä sittenkin halveksittavaa sakkaa vai mistä moinen? Vai yritetäänkö näin saada jonkinlaista itsetuntoa aikaiseksi?

      Logiikka puuttuu taas kerran. Ettäs tiedätte te mokomat. Voi yhden kerran että harmittaa…

  30. Olen tehnyt teistä ilmoituksen poliisille. Kohta järjestönne kielletään. 🙂

    • Anarkisti tekemässä ilmoitusta poliisille….huomaako kukaan lauseessa paradoksia?? 😀

    • Ja minä käräytin sinut Joulupukille. Jää uusi pössypiippu ensi jouluna saamatta.

    • Tee vaikka kymmenen ilmoitusta ja mene hehkuttamaan niitä mielummin johonkin teidän narkkien omille palstoille. Te olette aivan liian heikkoja taistelemaan kansallissosialismia vastaan joten keskittykää siihen järjestelmän kaatamiseen vaikka sitten tekemällä rikosilmoituksia.

  31. Olisi mielenkiintoista kuulla Juanin kanta siihen kuinka Suomeakin kohtaan on agenda jossa kansasta tehtäisiin hänen kaltaista sekarotuista massaa.

    Hyvää työtä PVL

  32. Kommunisteillä on sentään joku ideologia jonka puolesta taistella. Anarkistien ideologiaton riehunta ja mellastus on lähinnä säälittävää. Punaliput, leninit,Che keravat ym.kommunistinen kuvasto ovat rekvisiittaa jolla koitetaan peittää ja oikeuttaa omasta vihasta ja turhautumisesta johtuva väkivallan kaipuu. Jos perus anarkisti kykenisi tutustumaan kommunistiseen ideologiaan tai sen historiaan, hänen olisi pakko tajuta että todella kylmää kyytiä olisi luvassa.

  33. Selkeä primus motor. Säkenöivä älynjättiläinen. Yhteiskunnan selkäranka. Näkijä. Tiennäyttäjä.

  34. Miksi kommenteissa keulii marokkolaistaustainen nettipersoona? Kysykääpä joskus tavatessanne tältä kannabiskoomassa kotisohvalla hyvin hidasta tajunnanvirtaansa sönköttävältä, Olavin poismenon jälkeen skenen karvaisimmalta jäseneltä, että riittääkö, kun on anti-antifa, miksi ei ole pro-PVL ja pro-kansallissosialismi? Allekirjoittaako hän PVL:n tavoitteet ja toimintatavat vai onko vain opportunistinen fencewalker?
    Toinen kysymys koskettaa tätä Eero Tillasta, joka haisee vasikalle vielä kauemmas kuin hänen Helsingin keskustassa kanniskelemansa paskasäkit. Lierihatullinen paskaaa ei tainnut riittää.
    Miksei kukaan kysy Eero Tillasen BFF:ltä, tältä hollantilaiselta, että kuinka on mahdollista, että hollantilainen dissasi Vastarintaa pitkään Maidanin nettistriimeillä eikä kukaan paikallinen käynyt kysymässä anteeksipyynnön perään.
    Taistelun voi hävitä etulinjassa tai kotirintamalla (*vink vink* stab-in-the-back). Nyt kävi taas jälkimmäinen, kun nationalistien kenttä on hyvin johdonmukaisesti manipuloitu ja hajoitettu täydellisesti.
    Ketkä hyötyvät? 1+1. Follow the money. Junes Lokka ja de Wit ja varsinkin… Niinpä.

    • Alkaa selkeästi käydä luokkataistelun urhoilta argumentit vähiin… :p …joten kaivakaa seuraavaksi vaikka hölökaustikortti hihasta.

      • Marokkolaisen valkopesijä jaksaa jaksaa. Vastauket kysymyksiin riittävät. Ymmärrän, ettet halunnut vastata ja nolata itseäsi sillä ettet kysy oikeita kysymyksiä saati saa oikeita vastauksia.

        • Flyin’ Tonirailer, tyydy yhteen nimimerkkiin. Tuollainen itsensä pönkäys on aika noloa. Vaikka kuinka peilistä katsoo vastaan täydellisyyden ruumiillistuma ja maailmankaikkeuden äly.

          • Auttakaa nyt joku tuota nimimerkkiinsä rakastunutta finniä kun se ei osaa ajatella eikä argumentoida. Helmiä sioille.

          • Oli niitä mutta hänelle ei myyty. Oli sokerin vaikutuksen alaisena ja laski alleen jonossa. Sai porttikiellon.

  35. Ei sinänsä yllätä vasemmistotuholaisten olevan yleensä hyvinkin rappioituneita retkuja ja toisinaan myös ulkomaalaisia siihen lisäksi.

  36. Tunnetusti mielenterveysongelmista ja testosteronivajeesta kärsivillä äärihumanisteilla ja -vasemmistolaisilla on usein erittäin heikko paineensietokyky, jota jossain määrin tarvitaan tällaisten paljastusjuttujen myötä.

    Heistä poiketen me, joiden nimi ja kasvokuvia on julkaistu äärivasemmistolaisten sivustoilla, voimme olla varmoja ja ylpeitä siitä, että olemme tehneet jotain oikein. Me edustamme sitä, mitä he pelkäävät – terveempää, luonnonläheisempää ja elinvoimaisempaa vaihtoehtoa/tulevaisuutta.

    Maailmankatsomuksessaan varmat eivät taivu valheille perustuvan systeemin sosiaalisiin (epä)normeihin, josta syystä julkinen leimautuminen “natsiksi” tai “fasistiksi” on meille lähinnä pienen pieni kunnianosoitus. Luulenpa vahvasti, että vastapuolen nettitaistelijat eivät kykene tuntemaan aivan samalla tavalla julkisuuden valokeilan alla!

  37. Tämä Juan pahoinpiteli Pandemian kitaristin Puntala-Rockin bussijonossa 2016. Pahoinpitelyn seurauksena tyyppi löi päänsä kiveen niin että festarin henkilökunta epäili että henkilö olisi saattanut saada aivoverenvuodon. Miten tämä tofupoika onnistui pahoinpitelemään jonkun? Kitaristi oli hyvin päihtynyt alkoholista ja antamastani ekstaasi-tabletista. Mutta elkää natsipellet huoliko, ei tämä Juan ole suosittu punk porukoissakaan, vedetään turpaan jos joskus kävelee kadulla vastaan. Nyt palaan käyttämään alkoa ja huumeitani. Ja haistakaa vittu!

  38. Tältä punk in finlandin ylläpitäjältä löytyy kunnianloukkauksia, laittomia uhkauksia, tappouhkauksia sun muuta kivaa vuosien varrelta. Jos olet olevinaan vasemmistolainen viherpiipertäjä, tässä maassa saa ilmeisesti tehdä ihan mitä vaan eikä kukaan puutu. Ilja Janitskin on pyhäkoululainen verrattuna tähän roistoon.

  39. Iljettävä iljetys. Muuttaisi pois, vai pitääkö se “cast to wolves”?

Comments are closed.