Koti Artikkelit Vastarintaliike Esa Holappa yritti aivopestä alaikäistä kansallissosialistia – kuuntele äänite!

Esa Holappa yritti aivopestä alaikäistä kansallissosialistia – kuuntele äänite!

61

Pääkaupunkiseudulla asuva alaikäinen kansallismielinen patistettiin hiljattain juttelemaan Radinetin “Exit-työntekijöille” aatteensa vuoksi. Oheisella tallenteella kuullaan, kuinka rodunsekoittaja Esa Holappa, maahantunkeutuja Oussama Yousfin ja globalistiaktivisti Ann-Sofie Nyström tenttaavat alaikäistä “mielipiderikollista”.

Vuolle Setlementin Radinet-hanke on globaalin ihmisoikeusmafian uudehko aluevaltaus Suomessa. Väitetystä puolueettomuudestaan huolimatta hanke on avoimen monikulttuurinen ja se pyrkii aivopesemään sisäministeriön neuvomalla tavalla eritoten nuoria.

Nauhoitteella aikuisten kohteena on maahanmuuttajaväkivaltaa kuvannut Helsingin Merilahden koulun oppilas. Ensin oppilas häädettiin koulusta ja myöhemmin selvisi, että hänet oli myös leimattu psyykkisesti sairaaksi.

Nyt kansallismielinen poika on järjestelmän paineesta ohjattu “radikalismin” vastaiseen Exit-hankkeeseen. Poika ei ikänsä puolesta voi olla Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsen, mutta tietoa ja ymmärrystä hänellä on nauhoitteen perusteella enemmän kuin mediassa “asiantuntijoina” esiintyvillä aikuisilla.

Esa Holappa.
Globaali sosiaalityö ry:n “intensiivikurssi”.

Radinetin painostuskaarti

Videolla eniten äänessä on Radinetin “kokemusasiantuntija” ja rodunsekoittaja Esa Holappa, joka erosi Pohjoismaisesta Vastarintaliikkeestä muun muassa maksamattomien velkojensa, henkilökohtaisten riitojen ja monikulttuuristen naisseikkailujensa vuoksi.

Kuten nauhoitteelta voi todeta, Holapan ja Radinetin tietämys Vastarintaliikkeen nykytilasta on heikkoa, sillä he eivät olleet tietoisia edes tärkeimmästä asiakirjastamme eli Vastarintaliikkeen poliittisesta manifestista.

Nauhoitteen aikuiset käsittelevät monikulttuurisen koulun väkivaltaa pelkästään “koulukiusaamisena”. Käsittelytapa on tahallista tietämättömyyttä, jossa jätetään huomiotta monikulttuurisen väkivallan yleisyys ja etnisten konfliktien arkipäiväisyys. Näin monikulttuurisen yhteiskuntakokeen perustavanlaatuinen ongelma yritetään muuttaa kasvatukselliseksi, kurinpidolliseksi tai pahimmillaan pelkän resurssipulan aiheuttamaksi ongelmaksi.

Nauhoitteella esiintyvien aikuisten näköalattomuus tuottaa suurta myötähäpeää, mutta alaikäinen haastateltava laittaa taitavasti kampoihin ammattiaivopesijöille. Oikea pohjanoteeraus on kohdasta 11:45 alkava johdattelu, jonka lopuksi Oussama Yousfin yrittää pakottaa nuoren valitsemaan kansallismielisyyden ja vanhempiensa väliltä.

Suoruudessaan ja häikäilemättömyydessään salakavala pehmeän vallan käyttö on yhtä julmaa kuin Exit-hankkeiden prototyypiset pakotetut interventiot.

Projektikoordinaattori Oussama Yousfin. Kuvakaappaus: Kirkko ja Kaupunki.

Nauhoitteelta tulee myös ilmi Holapan haastatteluistakin paljastunut surullinen epäkohta – Holapalle kansallissosialismi oli pelkkä vihan ideologia. Ei ole ihmekään, että hän päätti lopulta kääntyä aitoon vihan ideologiaan eli globalismiin.

Yousfin, Holapan ja kohdehenkilön lisäksi videolla kuullaan yhtä omaista ja Globaali sosiaalityö ry:ssäkin työskentelevää Ann-Sofie Nyströmiä.

Lue myös:

Henrik Holappa kirjassaan: Asun nyt Kiinassa!
Uusi mediavalhe Vastarintaliikkeestä: “Estää koulunkäynnin ja työnteon”

61 KOMMENTIT

  1. Onpas vastenmielistä, että joku verorahoilla palkattu matu yrittää pelotella suomalaisnuorta vanhempien “menettämisellä” kansallismielisyyden vuoksi.

    Esimerkillinen teko siltä, joka nauhoitti tämän keskustelun ja toimitti sen Kansalliselle Vastarinnalle. Näin muidenkin tulee toimia, jos joutuvat esim. PolPon tai vastaavien kanssa tekemisiin.

  2. Onko Holappa aineissa? Lääkityksellä? Ja miksi tuollaisten Radinettien annetaan ylipäätään pesiytyä Suomeen?

  3. Mitä tuo Holappa on vetänyt, kun ajatus harhailee jatkuvasti eikä lauseiden muodostamisesta tule mitään 😀

    “Argumenttien” laadusta päätellen Holappa ei usko itsekään sanoihinsa. Toisin sanoen hän päätti ilmeisesti puukottaa tovereitaan selkään aivan muista kuin ideologisista syistä.

    • Pillun kaipuu oli se syy. Mies ei olisi saanut valkoista naista joten meni aasialaisen perään.

          • On tutkittu että aasialaisilla on yleisesti korkeampi älykkyysosamäärä kuin joillakin muilla roduilla. Esim. Valkoihoiset tullevat vasta toisena 🤔 sitten taas esim. Monissa Afrikan maissa ihmisten keskiverto äkykkyys on todella matala, taisi olla jotain 75 luokkaa joka lasketaan meillä jo älyllisesti kehitysvammaiseksi 🤔

          • En kyllä äkkiseltä sanoisi että riisisilmillä olisi muka korkeampi älykkyysosamäärä entä valkoisilla keskimäärin. Ottaen huomioon mitä takapajuloita esim Kiina on ollut ja on vieläkin suurilta osin. Jengi paskantaa kyykystä reikään/kadulle, syö koiria ja rottia lounaaksi, työturvallisuudesta tai liikenneturvallisuudesta ei ole tietoakaan + ylikansoittunut maa ja varmaan kovin saastuttaja. Eihän aasialainen ole päässyt aasiaa pidemmälle toisin kuin valkoinen mies. Sitten ne vasta alkoivat “kehittyä” kun valkoinen mies tuli käymään.

        • Filippiinit 86
          Indonesia 87
          Thaimaa 91
          Malesia 92

          Tuossa noita PS:ää äänestävän perusjuntin rakastamia maita ja ÄO-tuloksia. Kuvottaa katsoa suomalaista miestä viidakkoapinan kanssa työntämässä mulattilasta vaunuissa.

  4. Esa Holappa on säälittävä rodunsekoittaja ja Petturi, jokainen tietää mitä pettureille käy. Todella vastenmielinen otus tuo hörökorva.

  5. Tervetuloa vapaaseen Suomeen, aivan sairasta! Nauhoittiko pojan omainen tämän? Holappa, säälittävä runkkari ja petturi, jonka naama ei tule unohtumaan… tästäkin vainotusta pojasta kasvaa aivan varmasti vahva aktivisti kansallissosialistien riveihin, kaikkea hyvää hänelle!

      • Jos Suomen nuorisossa olisi vaikkapa 10% kaltaisiasi… Tsemppiä! 👍

      • Se poika – Sanon vaan, että omatkin vanhempani eivät ole samaa mieltä kanssani eivätkä välttämättä hyväksy aatettani, et sinä silti vanhempiasi menetä. Tämä rotumuukalainen Yousfi pyrki pelottelemaan sinua vanhempien menetyksellä, joka on todella hävytöntä. Älä sinä poika alistu näille kansanpettureille vaan pidä selkärankasi, olet malliesimerkki Suomen nuorisolle. Nuo vainoajat yrittävät kaikin keinoin estää tervettä kansallismielisyyden yleistymistä Suomen nuorisossa. Holappa on niin epävarma itsestään, että koki parhaaksi vaihtoehdoksi kääntyä omiaan vastaan, pettää jopa koko oman rotunsa sekaantumalla ja nyt auttaa globalistirikollisia kansalaisvainon edistämisessä ja levittää omaa heikkomielisyyttään ja epävarmuuttaan… “…tuota tuota ööö öö ää tuota keskitysleirit öö tuota…” -Holappa

      • Eivät omatkaan vanhempani asiasta vielä tiedä ja vuosien kokemuksella osaan piilottaa keskustelut, tarrat sun muut materiaalit hyvin. Saisin hyvin suuret rangaistukset jos jäisin kiinni (Tämänkin tiedän kokemuksesta) että on parempi odottaa vielä muutama vuosi. Yhdessä nostamme Pohjoismaat! Eläköön Voitto!

    • Uhkailla ja ahdistella nuorta poikaa hänen mielipiteidensä vuoksi uusien matu – ja mädättäjäkaverien kanssa, todella rohkeaa runkku Holappa. Tulet vielä saamaan minkä ansaitset, Holappa, helvetin paskiainen! Ja poika, teit aivan oikein, että lähetit materiaalin Vastarintaliikkeelle, rohkea teko. Pysy lujana! 🙂👍 Tulevaisuus on meidän!

  6. Holappa on kansanpetturi, beta mies, roturikollinen ja rotta. Holapan kaltaisille on oma paikkansa helvetissä.

    • Enää minun ei tarvitse mennä ulos ja miettiä, kuka vastaantulevista on vihollinen ja kuka ystävä.
      -Esa Holappa
      😆

  7. Mitä vittua mä kuuntelen 😀 aikamoinen looginen loikka tossa Holapan setissä kun kysytään vanhemmista ja seuraavaksi mussutetaan rotusodasta ja teloituksista ja punainen lanka seikkailee jossain toisessa ulottuvuudessa 😀

  8. Kyllä nuori kansallissosialisti argumentoi hyvin toisin kuin nuo muut idiootit, varsinkin Petturi E. Holappa, joka väittää että Kansallissosialismi on vihaa, ei voisi enempää väärässä olla. Holappa on niin turha sontaläjä.

    • Näyttäisi löytyvän Vimeosta.

      Holappa, sinäkö sitä Youtubea valituksilla pommitat? 😀

      • Löytyy myös VK:sta Vastarintamedian ja Kansallisen Vastarinnan seiniltä. Jakakaa videota kaikkialle! 🙂

  9. Erinomainen esimerkki marxistisesta korkeakulttuurista; Holappa puhuu lähes lliioitellun vetelästi ja sanoja venyttäen, aivan kuin olisi vetänyt kannabista, loogisuuden puute myös osoittaa tätä (nähtävästi yrittää lukea paperilta valmiita kysymyksiä).
    Kielenkäytössä voisi puhua mahdollsimman puhdasta suomea eikä nuorten muodin mukaista tota, mutku, sitku, näiku, mun, ton ts. alennutaan alatyyliin jotta saataisiin “saman tasoinen” yhteys kielellisesti.
    Harmillista äänitteen huono laatu, koska tänä päivänä on saatavilla halpoja mikrofoneja jotka ovat laadukkaita sekä huomaamattomia, tiedä missä tuulipuvun povessa pidetty kun hirvittävä kahina.
    En tiedä onkio edes laillista alkaa ohjaamaan nuoria poliittiseen aivopesuun, vanhemmat voisivat laittaa kerrankin olla nöyrtymättä systeemin ehtoihin ja tukea tätä kaveria, omaa lastaan.

    • Tuon pojan vanhemmat saisi hävetä. Helvetti, kuka ei tukisi omaa lastaan?

      • Ehkä heitä ei päästetty paikalle, luulivat mädättäjät vievänsä poikaa ilman apua 10/0 vaan toisin kävi. Nuorissa on tulevaisuus, ainakin tässä tapauksessa. Ja meillä kasvaa yksi lisää.

        En pakkosyötä Aatetta mutta selitän ja kerron asiat mahdollisimman realistisesti ja mainitsen oman näkökantani aina kun politiikasta tulee puhe.

  10. Apina…puuttuva linkki…Ihminen. Puuttuva linkki=Holappa (toki vaatii lisää tarkempia kliinisiä tutkimuksia Holapan geeniperimästä että linkki ihmiseen pystytään varmistamaan).

  11. En ole koskaan ollut Esan kanssa jutulla mutta tämän kuultua ei tule mieleenkään jutella sen kanssa. Se koittaa näytellä älykköä puhumalla hitaasti ja matalalla äänellä sekä artikuloimalla selvästi. Ikävä kyllä, minulle tulee mieleen lähinnä aivovammasta kärsivän ihmisen kanssa juttelu. Matelemalla puhuttua tekstiä joissa lauseen päät eivät kohtaa toisiaa. Vammaiselta tämän ymmärrän koska heidän ajatuksenjuoksunsa ei ole aina selkeää. Ja voitte uskoa että keskustelen päivittäin henkisesti jälkeenjääneiden kanssa. Mutta Esan tapauksessa… kompaan ylläolevia tekstejä “onks se vetänyt jotain kun on ihan pilvessä”.

    Ei ole normaalin ihmisen puhetta toi. Koittaa onkina nuorelta vastauksia asioihin joita ei tiedä itsekkään ja samalla koittaa saada nuoren puhuttua pussiin.

    Sori Esa, muuta takaisin Ruotsiin. Ehkä sielä sinulla menee paremmin kuin Suomessa.

  12. Poika jauhotti koko porukan ja sönköttävä Holappa teki itsestään vieläkin suuremman tampion.

  13. On tuo järkyttävää miten alaikäistä ahditellaan ja yritetään saada uskomaan että hänen aattensa on väärä ja paha. Fiksu poika kuitenkin, ei alistunut tuommoiseen.

  14. Kipuraja langan täällä päässä tuli vastaan, kun ulkomaalainen Jusumusu Yusfin alkaa puuttua suomalaisen ihmisen asioihin tämän kotimaassaan, Suomessa.

  15. Mielenkiintoista, joskin hyvin surullista kuultavaa tuo aikuisten sönkötys.

  16. En ole henkilökohtaisest tavannut tätä Holappaa joskin tiedän hänestä kylliksi päätelläkseni hänen olevan psykologisesti samaa ihmistyyppiä kuin erään Abdullah Tammen.Eli aina pyrkimässä johonkin , missä näyttää olevan mahdolisuus päteä ja olla jotain erikoista. Nyt hän näyttää ainakin toistaiseksi päätyneen kaltaiseensa seuraan, jossa vähän suuremmatkin luonneviat ovat vain meriittiä.
    Itse esitys oli vastenmielinen.

  17. Erittäin mielenkiintoinen tallenne alaikäiseen poikaan kohdistuneesta vainosta. Holappa antaa itsestään vähintäänkin omituisen kuvan. On myös outoa, että joku matumies puuttuu maassamme kantasuomalaisen nuoren asioihin.

    • Poika voisi tehdä tutkintapyynnön poliisille siitä syyllistyivätkö nämä kolme kiristykseen (toisen puolustuskyvytöntä tilaa hyväksikäyttäen…).

      Poikaa painostetaan muuttamaan mielipitetitään maassa jossa pitäisi olla mielipidevapaus. Hänen videonsa joutui ryöpytyksen kohteeksi maassa jossa on julkaisunvapaus. Eikä poika edes julkaissut mitään valetta vaan todellisia tapahtuia ja sanomisia. Ja sitten, pojan sanomisten vuoksi hänet luokitellaan mieletään sairaaksi maassa jossa oli sananvapaus.

      Eikö ole kovin ihmeellistä miten montaa lakipykälää vastaan virkamieskoneisto rikkoo, eli tekee rikoksen. Ja poika, jolla on Suomen ja maailman ihmisoikeusjärjestöjen tuki takanaan, luetaan joka kerta syylliseksi.

      Minä marssisin jo vanhepien kanssa poliisin pakeille. Niin nähtäisiin kirjaako poliisi tutkintapyynnön vai osallistuuko sekin lain rikkomiseen, eli syllistyy rikokseen.

      • Olet aivan oikeassa; Jos lain kirjainta oikein tulkitaan, niin hänellä on tosiaan enemmän kuin oikeus tehdä tuollaisesta toiminnasta tutkintapyyntö. Lakihan on kaikille sama, mutta valitettavasti vain sitä tulkitaan ihan eri tavalla PVLn kannattajille kuin sopulilaumalle tai punapöhöille sun muille mädättäjille.

  18. Onko tuo Holappa kännissä vai onko ulosanti aina ollut noin vaikeaa ja sekavaa? Itse en jaksaisi tuollaiselle horisijalle vastata yhtään mitään.

  19. Pääsin itse vastaavanlaiseen rehtorin kuulusteluun lukiossa kun piirsin hakaristilipun (ei napannut piirtää sitä mitä käskettiin niin niin… hieno tuli 🙂 ). Rehtori otti pultit, kun oli just käyny lomalla ausvitsissä jne. oli aivopesu purrut ja mieli heikkona. Sitten aloitettiin rasismista vapaa “pikkukunta” kampanja ja olin sen silmätikkuna sitten. Perkele. Kyllä olin yksin siinä systeemin nokittavana lukion ekalla luokalla. Oli onneksi vähintään yksi tukija oppilaissa niin ei sitten ihan kaikki oppilaat lähteneet mukaan tähän touhuun. Niin nousee muistoja mieleen tästä.
    Tämä nuorukainen pärjäsi kyllä hyvin. En taipunut itsekään mutta muistan että äärimmäisen ahdistava kokemus se oli. Myöhemmin muuten saman koulun rehtori “vetäytyi” tehtävistään koska osoittautui pedofiiliksi. Asia kuitenkin hoidettiin kaikessa hiljaisuudessa koska matkailu olisi voinut kärsiä tässä mökkeilijöiden suosimassa kunnassa. Hyväveliverkosto suojelee omiaan ja raha voittaa moraalin. Missähän lie tämä pedoeläin luuhaa nykyisin… täytyykin chekkailla jos vaikka google löytää. Kiitokset muistutuksesta. Terveisiä Pirkanmaan PVL väelle, pitää tulla kesemmällä käymään luolalla taas joskus.

  20. Seuratkaa PVL jengi Esa Holapan esimerkkiä. Natsismille ei ole tulevaisuutta Suomessa eikä Pohjolassa. Eikä missään muuallakaan.

    • Aloitetaanpa termistöstä; natsismi on perinteinen pilkkanimitys joka yhdistetään kaikkeen siihen, mitä voittajavallat keksivät kirjoittaa II maailmansodan jälkeen Saksasta, sen kansasta ja tekemisistä. Eli kaikki mahdollinen negatiivinen aines, mitä vaan mieleen juolahtaa.

      Kansallissosialismi nykymuodossaan taas edustaa jotain ihan muuta. Jotain sellaista, mikä pitäisi aueta normaalin luetun ymmärtämisen omaaville lukemalla PVLn Poliittinen Manifesti, josta esim. supermies Holappa ei ollut kuullutkaan. Kunhan lukee avoimin mielin ja kytkee PahaNazi-filtterin pois päältä, mihin tosin iso osa aivopestystä sopulilaumasta ei kykene.

      Jatketaan sitten joku toinen kerta vaikka Kirstuksen uudesta tulemisesta (nähty jo kuussa kaljoilla Klaus Adlerin kanssa) ja muilla aiheeseen liittyvillä luuloilla ja tiedoilla.

    • Erkki oli ennen niin ahkerasti täällä kommentoimassa joka juttuun kuinka ihmisiä pitäisi viedä soramontulle ja pum pum. Nyt sitten ollaan niin antifasistia ja ylistetään Holapan kaltaisia mitättömyyksiä. 😀

      On erittäin hienoa että Esa Holapan ja Erkki Hännisen kaltaiset vihaa täynnä olevat reppanat häipyvät Vastarintaliikkeen liepeiltä hännystelemästä ja vievät katkeruutensa jonnekin muualle. Tuonkaltaiset henkisesti epävakaat tyypit ovat ainoastaan haitaksi liikkeelle.

    • Erkki voisi hakea apua tuohon vihansa lietsomiseen. Tarjoaako seurakunta Erkille jotain apua vai kääntyisitkö mielenterveystoimiston puoleen?

  21. Yllätyin rankasti huomatessani ettei Holappa tiedäkkään oikeasta kansallissosialismista mitään.Vai esittääkö tietämätöntä ja vääristelee asioita nuoren miehen alun edessä. No oppia ikä kaikki.
    Vastarintaliikkeestäkään ei ollut jyvällä millään tapaa.
    Jos päänuppi toimii noin, niin en ihmettele yhtään ettei ole enää mukana liikkeessä…

  22. Esimerkillinen nuorukainen…ohjasi käännyttäjänsä tutustumaan manifestiin 😀 Hatun nosto pikku toverille 🙂 Mutta jos käännyttäjien aivopesu on tuota luokkaa, niin ei meillä ole hädänpäivääkään asiassa 😀 Amatöörimäistä sönkötystä ja melko suurta tuetämättömyyttä.
    Isoin naurunpuuska tuli kohdassa, jossa hörökorva räknäsi kustannuksia miljoonien poislaivaamisesta…kuinka saatanan tyhmä voi kukaan ollakaan 😀

    • Ei sitä kaikki välttämättä ymmärrä. Onhan valtavirtamediankin argumentointi aivan hirveää, mutta silti kaikki uskoo niitten juttuja kun ne on isommalla rahalla tehty. Jos on yhtään epävarmempi ihminen ja kun on sosiaaliviranomaiset ja poliisit ja kaikki mahdollinen siinä voi olla mukana, niin kyllä se kuule kääntyy.

      Joskus oli jotain psykologisia testejä, niin ihmiset tottelevat auktoriteetteja tosi herkästi. Etenkin poliisi ja ylipäätään viranomaiset ovat sellaisia mitä suomalaiset kyllä ihan täysin uskoo, tai pelkää tarpeeksi ja uskoo.

  23. Kylläpäs herättää vitutusta tämmöinen. Yleisen vitutuksen johdosta on odotettavissa jatkuvasti enemmissä määrin avoimempaa mielipiteiden purkautumista. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

  24. HOH – HOIJAA…
    Uni tulee aivan väkisin tuon inkvisition kuuntelemisessa tarkoittaen tietysti “kuulustelijoita”, jotka ovat niin veteliä kuten heikäläiset ovat.
    Todella törkeää toimintaa, johon tuolla parasiitti-organisaatiolla ei ole minkäänlaista oikeutta jo Suomen Perustuslain nojalla aina lastensuojelulakiin. Kyseinen “totuuskomissio” ei ole mikään virallinen elin, jolla olisi mihinkään lakiin perustuvaa toimivaltaa kuulustella vapaita Suomen kansalaisia heidän iästään ja sukupuolestaan riippumatta. Poliisin suorittamat tosin, jotka nekään eivät perustu rikoslakiin vaan poliisiviranomaisen omiin poliittisiin vakaumuksiin eli poliittisiin syihin, jotka sotvat räikeästi sananvapautta, mielipiteenvapautta ja kokoontumisvapautta vastaan, jotka ovat säädetyt Suomen Perustuslaissa ja mahoissa YK:n ja EU:n kirjoitetuissa, mutta kuolleissa kirjaimissa.
    Ellei asia olisi niin vakava, se olisi naurettavaa sädekehä pään päällä olevilta susilta lammasten vaatteissa olevilta kommunisteilta, joiden väkivaltaiset huppunaama-anarkistit ovat aiheuttaneet järjestyshäiriöitä ja terroritekoja tuhopolttoineen ja vahingontekoineen häpäisten aina Suomen Lippuja Suomen itsenäisyyspäivinä. Viimeksi kuluneena vuonna 6.12.

  25. Holappa lähti jalostamaan aivojaan, koska ei yltänyt aivojen normaali kokoon.

  26. Säälittävää. Kuulustelevat aiheesta jota eivät edes tunne. Tai vaikka eivät tuntisikaan niin puhuisivat edes suomen kieltä aivovammaisen mutinan sijaan. Supoakin surkeampi suoritus!

  27. Holappahan oli täysin kykenemätön keskusteluun – hän ei saanut kokonaisia lauseita muodostettua.

    Sisältö oli myös äärimmäistä haparointia. Kerosiinin ja bensiinin korkeat kulut ihmisten palautuksien esteenä on idioottimainen tekosyy.

    Miten edes tämä Radinetin porukka kehtaa pitää Holappaa riveissään?

Comments are closed.