Koti Artikkelit Esa Holappa valehtelee laiminlyömistään veloista

Esa Holappa valehtelee laiminlyömistään veloista

15
Esa Holappa.

“Ääriliikkeen kokemusasiantuntijaksi” itseään kutsuva Esa Henrik Holappa valehtelee sosiaalisessa mediassa entisen yrityksensä taloussotkuista. Holappa aloitti valehtelun, kun muutamat kulttuurimarxistit nostivat esille hänen kertomustensa uskottavuusongelmat.

Rodunsekoittaja Holappa erosi muutamia vuosia sitten Pohjoismaisesta Vastarintaliikkeestä muun muassa maksamattomien velkojensa, henkilökohtaisten riitojen ja monikulttuuristen naisseikkailujensa vuoksi. Holappa vaihtoi valkoisen lapsiperheensä nuoreen aasialaisnaiseen ja aloitti uransa veronmaksajien elättämänä “ex-natsina”.

Holappaa ovat viime vuodet varjostaneet hänen tukijoidensa epäilykset hänen kertomustensa todenperäisyydestä. Koska hän saa elantonsa kauhutarinoista “vaarallisista uusnatseista”, on hänellä merkittävät taloudelliset kannustimet valehdella mahdollisimman räikeästi entisistä tovereistaan. Arkinen totuus ei myy yhtä hyvin kuin raju fiktio. Kun Maailman Kuvalehti kysyi häneltä asiasta 2018, hän joutuikin väistämään aiheen kokonaan.

Nyt Holappa on kuitenkin mainettaan kiillottaakseen päättänyt vaihtaa strategiaansa: Hän väittää Twitterissä, ettei hän koskaan jättänytkään maksamatta silloisille tovereilleen velkoja, jotka hän oli ottanut surkeasti epäonnistuneen Fenrir Förlag -kirjakauppansa nimissä. Holapan mukaan “pankin asiakirjat” todistavat asian.

Kansallinen Vastarinta haastatteli kuitenkin jo 2016 kansallissosialisteja, jotka olivat olleet tekemisissä Holapan yrityksen kanssa. Heidän mukaansa kyse ei ollut rahalainasta vaan kaupan palkkaveloista. Koska Holappa ei osannut rakentaa verkkosivuja, tehdä verkkomainontaa tai julkaista kieliopillisesti edes välttäviä teoksia (mistä hänen alkuperäinen ja itse julkaisemansa Wrongfully Accused“muistelmateoksensa” on oiva todiste), joutui hän turvautumaan useiden tovereidensa apuun. Palkat hän lupasi maksaa kirjojensa myyntituotoista.

Yritys kuitenkin ajautui Holapan huonon johtamisen vuoksi pian rahavaikeuksiin, jolloin hän päätti jättää palkkiot maksamatta sekä paeta nöyryytystä valtamedian ja Suojelupoliisin puheille. Samoille ahdingon kuukausille sijoittuu Holapan “ihmeparantuminen natsismista” ja perheen hylkääminen.

Holappa ei tyytynyt valehtelemaan Twitterissä vain veloistaan. Lisäksi hän väitti, ettei Vastarintaliike ole toistaiseksi onnistunut paljastamaan yhtään hänen valhettaan. Holapan muistin virkistämiseksi pyydämmekin tutustumaan seuraaviin artikkeleihin:

“Uusi mediavalhe Vastarintaliikkeestä: ‘Estää koulunkäynnin ja työnteon'”. Holapan 2018 esittämä valhe oli erityisen outo siksi, että jopa Suojelupoliisin mukaan “[Vastarintaliikkeen] jäseniä voisi kuvailla keskiluokkaisiksi, perheellisiksi ja työssäkäyviksi miehiksi – – Perinteisiin rasistisiin skinhead-kerhoihin verrattuna PVL:n jäsenistö on koulutetumpaa, ja heillä on vähemmän rikollista entisyyttä”.

“Yleisradion artikkelisarja Vastarintaliikkeestä”. Holappa on väittänyt Vastarintaliikkeen vainoavan järjestöstä eronneita jäseniä. Todellisuudessa hän itse on ainut järjestön tuomitsema suomalainen ex-jäsen, koska hän puukotti häntä auttaneita ihmisiä selkään ajaakseen omaa etuaan. Kansallinen Vastarinta ei ole koskaan mustamaalannut muita suomalaisia ex-jäseniä, sillä on täysin ymmärrettävää, etteivät kaikki henkisesti kestä vallankumouksellista poliittista toimintaa.
Holappa on paljastanut jopa itse valheensa puhumalla ristiin. Yhtäältä hän on väittänyt, että Vastarintaliike on ”lahko”, joka aivopesee kaikki ajattelemaan ja toimimaan samalla tavalla. Toisaalta hän on väittänyt, että järjestössä on toimintaan ja aatteisiin liittyviä suuria mielipide-eroja ja että ”Vastarintaliikkeessä on yhtä monta aatetta kuin siinä on jäseniä”. Ristiriitaista.

“Vastine Timo Hännikäiselle”. Kirjassaan Holappa valehtelee, että Vastarintaliike vastustaa suomalaista isänmaallisuutta ja kieltää kritiikin Vladimir Putinin hallintoa kohtaan. Jos tämä on totta, miksi Kansallinen Vastarinta on julkaissut lukemattomia suomalaista kulttuuriperintöä ylistäviä artikkeleita ja useita Venäjän politiikkaa kritisoivia uutisia? Tämän voi kuka tahansa todeta syöttämällä aiheeseen liittyviä asiasanoja sivujen hakutoimintoon. Myös Holapan väitteet Vastarintaliikkeen siirtymisestä jonkinlaiseen anarkistiseen verkostorakenteeseen ovat yksinomaan naurettavia.

Holappa työskenteli aiemmin Radinet-nimisessä hankkeessa, jonka tavoite oli aivopestä kansallismielisistä nuorista kulttuurimarxisteja. Hanke menetti lopulta rahoituksensa, eikä syytä ole vaikea arvata. Artikkelistamme “Esa Holappa yritti aivopestä alaikäistä kansallissosialistia – kuuntele äänite!” voit kuunnella, kuinka Holappa yrittää käännyttää nuorta pois kansallissosialismista argumentoiden, että afrikkalaisten pois lähettäminen Euroopasta on mahdotonta polttoainekulujen vuoksi!

Holapan taustaryhmä Vuolle Setlementti on myös järjestänyt aikuisten maahantunkeutujien ja suomalaisten pikkulasten välisiä tapaamisia Oulussa. Tapaus on kiusallinen siksi, että osa lapsia raiskanneista Oulun maahanmuuttajapedofiileista on kuvattu alaikäisten seurassa täysin vastaavissa tilaisuuksissa.

Koska Holapalla vaikuttaa olevan pakottava tarve jatkaa valehtelua kansallissosialisteista, pyytää Kansallinen Vastarinta lukijoita jakamaan kaikki havainnot hänestä. Petettyään toverinsa hän on poliisin avulla pyrkinyt suojaamaan tietonsa tarkasti. Jos sinulla on uutta tietoa Holapasta, voit lähettää vinkit anonyymisti kommenttiosioon. Mikäli tahdot, emme julkaise kommenttia vaan säästämme tiedon luottamuksellisesti myöhempää journalistista käyttöä varten.

Lähteet: Twitter, Maailman Kuvalehti, Yle

15 KOMMENTIT

  1. Holappa yritti twitterissä urkkia tietoja meikäläisestä yksityisviesteillä.

  2. Esa Holappa on kunnon nilviäinen, rotta ja vieläpä rotupetturi! No, sen minkä taakseen jättää niin edestään löytää. Karma kostaa. 😉

  3. Siinäpä jälleen “luotettava” yhteistyökumppani Supolle ja ns. natsien vastustajille.

  4. En tunne Holappaa henkilökohtaisesti, mutta pakko sanoa kaikkien näiden vuosien jälkeen mitä tästä jätkästä on kuullut, niin on kyllä vastenmielinen tyyppi, tuon pahempaa petturia ja selkäänpuukottajaa ei ole. Miten Esa voi tuolta itsekkyydeltään ja raukkamaisuudeltaan nukkua yönsä?

  5. Holappa on sen sortin talousnero ja yleistunari, ettei se välttämättä edes tajua maksamattomien palkkojen olevan velkaa 😀 Fenrir Förlag oli kyllä kansallismielisen liikkeen kusisin firma. Havaintoja miehen nykyisestä majapaikasta?

  6. Luin Holapoidin kirjan. Siitä sain kuvan narsistista, joka tahtoo olla pomo, numero ykkönen ja jotenkin erityinen. Rivien välistä luin, että lähtöön Vastarintaliikkeestä vaikutti se, että jäi siellä sivuraiteelle.

      • En maksanut minäkään. Oli kirjaston vaihtohyllyssä minne sen palautin lisättynä asianmukaisilla kommenteilla. Ja samaan tulokseen päädyin kirjasta kuin ylläolevat kirjoittajatkin.

  7. Olisikohan mahdollista suomentaa “Wrongfully accused” ja laittaa anonyymisti ilmaisjakeluun? Viihdearvoa ainakin löytyy. 😃

    • Miksi muuten luulet, että sitä ei koskaan mainostettu Vastarintaliikkeen sivuilla, vaikka julkaisun aikaan Holappa oli liikkeen johtaja (ainakin paperilla)? Omiakin hävetti kyseinen teos meinaan aika reippaasti.

  8. Niin teillekkin käy jos petätte rotuaatteenne, heimoveljiä puukotetaan selkään välittömästi jos on vääräajattelija! miettikääpä sitä, etnosoturista ja yli-ihmisestä rotaksi mielipidettä muuttamalla.

  9. Onhan se vähän epäreilua, ettei Putinin rahat aikanaan hänelle ohjautuneet.

Comments are closed.