Koti Uutisia Kotimaa Esa Holapan taustaryhmä järjestänyt tunkeutujien ja pikkulasten tapaamisia Oulussa

Esa Holapan taustaryhmä järjestänyt tunkeutujien ja pikkulasten tapaamisia Oulussa

15
Esa Holappa.

Oulua ovat viime päivinä kuohuttaneet uutiset “turvapaikanhakijoina” saapuneiden rotumuukalaisten ylläpitämistä pedofiili- ja raiskausringeistä. Uhrit ovat olleet puolustuskyvyttömiä valkoisia suomalaislapsia. Jo alkuvuodesta monet oululaiset raivostuivat kuullessaan Vuolle Setlementti -ryhmän järjestämistä maahantunkeutujien ja pikkulasten välisistä tapaamisista.

Vuolle Setlementti on sama järjestö, joka pyrkii aivopesemään kansallissosialistisia nuoria kulttuurimarxisteiksi yhteistyössä poliittisen poliisin (PolPo) kanssa. Radinetiksi kutsutun aivopesuprojektin tunnetuin jäsen on Esa Holappa, joka hylkäsi kansallissosialismin velka- ja ihmissuhdeongelmiensa vuoksi ja ryhtyi PolPon tiedonantajaksi.

Viime kesänä julkisuuteen vuosi äänite, jolla Holappa yritti Vuolle Setlementin toimeksiannosta aivopestä helsinkiläisnuorta, joka oli videokuvannut maahantunkeutujien väkivaltaa suomalaislapsia kohtaan. Vuolle-järjestön mukaan muukalaisväkivallan kuvaaminen ja videoiden julkaiseminen on tuomittavampaa kuin se, että muukalaiset pahoinpitelevät suomalaislapsia.

Verkkojulkaisu Kansalainen siteerasi helmikuussa Touhula-päiväkotiketjun johtajaa, jonka mukaan Vuolle on tahtonut järjestää maahantunkeutujien päiväkotikäyntejä Esikoto-nimisen hankkeen yhteydessä. Esikoto-hankkeen maahantunkeutujat kuuluvat samaan vuonna 2015 käynnistyneeseen pakolaiskriisin tulvaan, jonka mukana myös juuri paljastuneen pedofiiliringin jäsenet saapuivat Ouluun.

Kun Esikoto-hanke alkoi saada kansalaisilta vihaista palautetta, eivät Vuolle Setlementin ja muiden taustajärjestöjen edustajat uskaltaneet kommentoida päiväkotivierailuja julkisuudessa. Esikoto-hankkeen Facebook-sivuilta jopa poistettiin raskauttavinta materiaalia, jossa parrakkaat tunkeutujamiehet viettivät aikaa pienten valkoisten lasten kanssa.

Vuolle Setlementin kotisivuilla Esikoto-hankkeen yhteyshenkilöiksi ilmoitetaan Minna Ylilehto, p. 044 726 1267, [email protected] sekä Anne Mustakangas-Mäkelä, p. 044 786 1633, [email protected].

Lähteet: Kaleva, Vuolle Setlementti, Kansalainen

15 KOMMENTIT

  1. Se on sitä kotouttamista lapsirakkaille sanan varsinaisessa merkityksessä.

  2. Taitaisi olla paras kun nuo tekstissä mainitut edesvastuuttomat henkilöt, varsinaiset sutenöörit, vaihtaisivat muihin hommiin mahdollisimman kauas lapsista.

  3. Vasemmistolaiset antifasistit ylistävät aina niin Radinettiä ja samalla pyrkivät suojelemaan Ari Lahdenmäen kaltaisia sarjaraiskaajia, joten ei ole mikään yllätys että vasemmistolaiset pyrkivät tietoisesti viemään suomalaisia lapsia myös ulkomaalaisten raiskaajien kidutettaviksi.

    Antifasistit eivät voi olla ihmisiä. Piste.

  4. Esa Holappa on kyllä niin surkea paskakasa ja vastenmielinen rotta! Tapa itses!

  5. Otetaampa hattu päästä ja mietiäämpäs tätä asiaa toisenkin kerran. Vähän pidemmällä aikajaksolla.

    Tässä rikolliset piirteet omaavassa toiminnassa ei ole vain tämähnetkisestä lasten aivopesusta matuja kohtaan. Siinä samalla haetaan yleistä hyväksyntää sille että matuilla on oikeus vierailla ja oleilla sellaisissa paikoissa jotka kantaväestöltä on kielletty: Erioikeuksista ihonväriin perustuen.

    Vakavampi asia tässä kuitenkin on lasten ja yhteiskunnan kannalta että lasten maailmankuvan ja mielen muokkaamisen serauksena he saattavat pitää matuja samantasoisina ja samanlaisina kun kantaväestöä. Ja kun tämä mielikuva arvomaailmasta on kerran saatu istutetuksi lapsen mieleen, ei sitä helpolla muuteta. Elävänä esimerkkinä tästä pysyvästä mielenmuokkauksesta meillä on yhteiskunnassamme Vasemmisto sen anarkistisiipi.

    Tällä mielikuvamuokauksella siis vääristetään kehittyvän lapsen maailmankuva. No, joku aina kasva aikuiseksi asti ilman että mikään ikävä tapahtuma ravistelee hereille. Ja ilman että he joutuu itse tunustamaan tosiasiat koska koulujärjestelmämme vain vahvistaa harhakäsityksiä. Sen seurauksena he opettavat omat lapsensa automaattisesti samalla tavalla, koska eivät muusta/paremmast tiedä. Tai eivät halua tietää.

    Tässä on nähtävillä sama ilmiö joka tapahtui radikaali-muslimien lähi-idän valtaannousussa. Olen usein miettinyt mikseivät ne henkilöt jotka näkivät hyvän -70 luvun väritelevisioineen, yliopistoineen ja naisten minihameineen sekä ihmisoikeuksineen, nousseet sitä pientä hihhuliryhmää vastaan jotka aloittivat sharia-älämölön lähi-idässä? Syy lienee sama kuin Suomessa: Ollaan lampaita ja ainoa mihin pystytään on määkiminen ja ulostaminen. Katsotaan hiljaa vierestä kuinka yhteiskuntaa tuhotaan, aivan kuten suret ikäluokat EU-äänestyksessä.

    Tämä kyseinen rikollinen toiminta ei siis kosketa konkreettisia vain kyseisiä lapsia vaan jopa vielä syntymättömiä sukupolvia. Hyvin on omaksuttu CIA:n mielenhallitnaohjelma. Totuus kuitenkin on se että matujen DNA- ja sosiaalinen evoluutio ei kuro sitä 1600 vuoden eroa kiinni vain sillä että ne muuttavat tänne pohjolaan.

  6. Käyköhän vielä ilmi, että joku ryhmäkuvassa esiintyvistä tai muuten päiväkodissa vierailleista matuista on epäiltynä näistä teoista?

    Yksi Tapanilan joukkoraiskaajistahan esiintyi poliisien kanssa ryhmäkuvassa, jolla propagoitiin maahanmuuttajien kotouttamista jalkapallon avulla. Ilmeisesti PolPo oli saanut ruotsalaisilta kollegoiltaan vinkkiä, että matujen kanssa pitää pelailla potkupalloa “kotouttamisen” keinona :DD

  7. Kyseinen organisaatio syyllistyy yksiselitteisesti paritukseen lapsiseksin suhteen.

    • Niinpä. Jouduin valitettavasti työni puolesta tekemisiin näiden parittajien, kukkahattujen ja monien monikulttuurisuuskiimaisten kanssa. Kauheinta tässä on se, että he pitävät itseään hyvinä, muita parempina ihmisinä. He rakentavat ” hyvyydellään” tekopyhän sädekehän päänsä päälle, valehtelevat suut ja silmät täyteen, koska heillä on unelma. Heidän unelmansa on oikea ja muut ovat väärässä! Unelma menee kaiken, kaiken edelle, vaikka pieni lapsi raiskattaisiin. Ja tämän porukan pillin mukaan täällä mennään. Toistaiseksi.

      • Pitäisköhän niistä tehdä ilmoitus terveysviranomaisille että ne ovat psykoosissa. Sen jälkeen nämä epäterveet menettäisivät oikeustoimikelpoisutensa ja ne poistettaisiin sairaina yksilöinä yhteiskuntarauhaamme rikkomasta.

        Sairas kun ei tiedä olevansa sairas. Tarkastelupiste hämärtää oman arvion.

        Laki sanoo “on vaarallinen itselleen tai ympäristölleen”.

Comments are closed.