Koti Uutisia Epun vangitsemista jatkettiin

Epun vangitsemista jatkettiin

4

vapausepulle

Helsingin käräjäoikeus päätti tänään jatkaa Eppu Torniaisen vangitsemista. Ensimmäinen vangitsemispäätös tehtiin käräjäoikeudessa kaksi viikkoa sitten.

Torniaista epäillään pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta liittyen äärimmäisen paljon julkisuutta saaneeseen välikohtaukseen Helsingin katuaktivismissa 10. syyskuuta. Torniaisen epäillään puuttuneen fyysisesti Vastarintaliikkeen laillista katutapahtumaa häiriköineen 28-vuotiaan Jimi Karttusen aggressiiviseen käytökseen.

Torniainen on sittemmin mustamaalattu mediassa, ja tapauksen varjolla Suomea on ryhdytty viemään vauhdilla kohti poliisivaltiokehitystä. Tänään eduskunta kokoontui keskustelemaan Vastarintaliikkeestä ja niin sanotusta vihapuheesta. Keskustelussa jotkut kansanedustajat tiesivät kertoa, että Jimi Karttunen kuoli “uusnatsien väkivaltaan”, vaikka poliisi on painottanut odottavansa edelleen oikeuslääketieteellistä kuolemansyyn selvittämistä.

 

Aiheeseen liittyen:

Vapaus Eppu Torniaiselle!
Konsertti vangitun toverin tueksi
Toveri vangittu Helsingissä
Helsingin tapahtumat ja jälkipyykki
Vastine Helsingin tapahtumiin liittyen
Video: välikohtaus Helsingin katuaktivismissa

4 KOMMENTIT

  1. No, kun aika tulee niin korvaukset tulevat olemaan sitä suuremmat. Auerin asianajaja ajaa 1900e/vrk vahingonkorvauksia koska Aueria on “ryöpytetty” julkisuudessa. Tosin, Auerin juttuun ei ole presidentti ja ministerit sekä politikot ottaneet kantaa julkisesti. Tässä tapauksessa on.

    Olisiko tuollainen 2500e/vrk sopiva korvaus?

    • Niimpä, viikkokaupalla vankilassa istumista, ja sitten käteen lätkäistään ehkä sakko ns. nakkikioskijonossa nujakoinnista?

      Se sakko on jo nyt moneen kertaan maksettu epäilylle kuuluvista korvauksista aiheettomalta vangitsemisajalta.

      Ja sitäpaitsi, muistan lukeneeni, että uhrin läheinen olisi aluksi puhunut pelkästä tönäisystä ja lyömisestä, ei potkaisusta ? Mitäköhän Jimi puhui poliisille sairaalassa? Poliisi ei yleensä kuulustele vaikeasti loukkaantunutta potilasta tälläisissä tapauksissa, vaan antaa hoitohenkilökunnalle työrauhan. Tämä tarkoittaa sitä, että Jimi oli todella hyvävointinen sairaalassa olleessaan, koska poliisi katsoi, että hänen kanssaan voi jutella. Aivoverenvuoto on vakava asia, sen hoidon aikana tuskin sallitaan mitään ylimääräisiä ponnisteluja.

      Ja mikä pään satuttamisesta kaatumisessa aiheutunut aivoverenvuoto ihmisen pään sisällä alkaa vasta viikkoa päähän kohdistuneen iskun jälkeen? Onko tälläinen edes fysiologisesti mahdollista ?
      Tähän olisi hyvä saada asiantuntijalausunto, vaikk nimettömästi tänne vastarintaliikkeen sivuille !

      Liekö siis mikään syytös edes totta, koska poliisi ei ole julkaissut edes pysäytyskuvia tästä kuuluisasta todistenauhastaan jossa näkyy jokin potkaisu, ja tätä nauhaa ei ole vielä edes epäilylle ja hänen asianajajalleen näytetty ? Mitäköhän nauhassa oikeistaan sitten oikeasti näkyy, kun sitä ei voi julki tuoda ?

      Ihme salailua viranomaisten taholta, onko missään syytteessä perää ? Silti hyvin epämääräisillä perusteilla epäiltyä istutetaan vankilassa, ja vapauteen päästämisestä ei ole tietoa.

      Ja se karttamisvaara: Jesse ilmoittautui itse poliisille heti kun sai tietää, että häntä epäillään, peruste epäilyn poliisin karttamisyrityksestä on jo lähtökohtaisesti perusteeton.

      Tästä tulee vielä melkoinen kohu, jos epäilylle ei saada kovempaa syytettä aikaan kuin sakkotuomio. Tämä kääntyy sitä vahvemmin eliittiä vastaan mitä pidemälle juttu venyy. Toki voivat yrittää vaieta tämän hiljaiseksi.

  2. Valtamedia ja poliittinen eliitti ovat jo löytäneet syyllisen. Enää pitäisi keksiä rikos.

Comments are closed.