Koti Uutisia Ensimmäinen Kärrtorp-oikeudenkäynti suoritettu eilen

Ensimmäinen Kärrtorp-oikeudenkäynti suoritettu eilen

3

28. helmikuuta Södertörnin käräjäoikeudessa on suoritettu oikeudenkäynti ensimmäistä seitsemää Kärrtorpin mellakkaan 13. joulukuuta 2013 osallisuudesta syytettyä vastaan. Kaikki syytetyt yhtä lukuun ottamatta kiistävät syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Nordfrontin yhteyshenkilöiden mukaan useita poliiseja kuultiin todistajina. Heidän kuulusteluistaan nousi vahvasti esille, että väkivaltaan yllyttivät äärivasemmistolaiset ja että nämä hyökkäsivät poliisia kohti.

Poliittisesti korrektit mediat päättivät sen sijaan keskittyä videoituun todistemateriaaliin ja väittivät materiaalin koituvan syyttäjän eduksi. Eräs Nordfrontilta lähetetyistä oikeudenkäynnin seuraajista kommentoi filmin olleen aivan uusi eikä sama, jonka syytetyt ja heidän asianajajansa olivat aikaisemmin nähneet. Nämä vetosivatkin oikeuteen nähdä kyseinen materiaali ennen oikeudenkäynnin alkua.

Toinen Nordfrontin tarkkailija raportoi paikalla olleen kokonaista viisi bussilastillista mellakkapoliiseja ja viisi poliisiautoa. Nämä istuivat kuitenkin toimettomina autoissaan veronmaksajien rahoilla.

 

Lähde: Nordfront.se

3 KOMMENTIT

  1. Poliisilta typerää toimintaa. Miksi istua autoissa, kun mellakka kaduilla? Kuka käski olla osallistumatta?

    • Poliisit varmaan siis olettivat, että vasemmistolaiset hyökkää oikeudenkäyntiin ja olivat valmistautuneita siihen.

Comments are closed.