Koti Uutisia “Ennennäkemätöntä” siirtolaisväkivaltaa Saksassa

“Ennennäkemätöntä” siirtolaisväkivaltaa Saksassa

2

Saksalaiset tutkijat ovat yhdistäneet “noitarituaaliin” väkivaltaisen hyökkäyksen, jossa afrikkalainen siirtolainen repi toiselta huulet, korvat ja silmäluomet irti. Julkinen syyttäjä kuvasi tapausta “ennennäkemättömäksi”. Sitä voi pitää esimerkkinä kolmannen maailman käytöksestä, jota “pakolaiset” tuovat Eurooppaan.

uk_schluctern_pakolaiskeskus

Saksalaisen Die Welt -lehden mukaan 19-vuotias eritrealainen kävi 18-vuotiaan somalin kimppuun keskiviikkona pakolaiskeskuksessa ennen rauhallisessa ja idyllisessä Schlüchternin kylässä Hessenin osavaltiossa.

Hyökkääjä silpoi uhrinsa niin totaalisesti, että tutkijat uskovat tapauksen liittyvän mahdollisesti afrikkalaiseen noitarituaaliin. Korvien, huulien ja silmäluomien irti repimisen lisäksi eritrealainen puukotti uhriaan kurkkuun ja silmiin.

Raporttien mukaan kylän asukas kuuli “kovaa kirkunaa” tulevan pakolaiskeskuksesta ja soitti poliisin. Poliisin tullessa rakennukseen eritrealainen istui uhrinsa verisen ruumiin päällä. Hyökkääjä pidätettiin ja somali lähetettiin sairaalaan.

Live Science -uutissivusto raportoi vuonna 2010 noituuden olevan yleistä Afrikassa; gallupin mukaan yli puolet vastanneista uskoi noitiin. Esimerkiksi vuonna 2008 satojen kenialaisten joukko tappoi kahdeksan naista ja kolme miestä läntisessä Keniassa uskoen, että he olivat langettaneet kylän lasten päälle loitsun, joka tyhmensi näitä. He surmasivat epäillyt noidat viidakkoveitsillä ennen kuin polttivat näiden ruumiit.

Lähde: The New Observer

2 KOMMENTIT

  1. Tämä on siis sitä “monikulttuurista rikkautta”, jota kulttuurimarxistit muassaan juutalaiset tänne haluavat. Mitä tulee rakaaseen Suomeemme, niin kyllä se Mora ja sen kanssa heiluminen riittää aivan hyvin. Mielekkäämpää toki olisi käyttää sitäkin saunavasta/vihdan tekemiseen. Se vasta/vihta olisi sitä suomalaisuutta parhaimmasta päästä. Sillä kun lyö itseään ja toista, se vahvistaa tervettä kumppanuutta ja hermokin lepää.
    15.10.2016 “ennennäkemättömäksi” En ole koskaan halunnut olla näin väärässä, mutta taitaa kohta olla “arkipäivää”. Kuka sen estää? Ei yksikään sellainen instanssi, jolle se viimekädessä kuuluu. Ne kaivaa nenäänsä tai vielä pahempaa – kohkaavat “rukouskokouksessa” kun työväentalolla tapellaan.

  2. Heillä on omat tapansa ja meillä omamme. Eivätkä ne sulaudu vielä seuraavaan 1400 vuoteen, koska sen verran heillä on opittavaa. Heidän DNA ei muutu hetkessä. Se on vähän sama asia jos sanoo eurooppalaiselle että kaasukammioita ei ollut ja että Hitler ei kuollut 1942. Sekin on tietyille täysin käsittämätön asia. Mutta koittakaapa mennä lähellekkään sitä aluetta jossa “foliohatut” kertovat Hitlerin asuneen. Tänä päivänäkin se on raskaasti aseistettu alue eikä sinne ole ulkopuolisilla mitään asiaa.

    Vähän sama asia tämän kanssa. Tänne ei matuilla ole mitään asiaa. Korkeintaan turistiviisumilla katselmaan toisenlaista maailmaa. Miedän tulisi miettiä sitä kuka aikoinaan loi viisumijärjestelmän ja miksi. Siitä tulisi ratkaisu tähän matuongelmaankin.

Comments are closed.