Koti Artikkelit Elämän tarkoitus

Elämän tarkoitus

20

ak_elamantarkoitus

Olet sitten pitkä, lyhyt, valkoinen, keltainen, poliisi, poliitikko tai jotain muuta, niin loppujen lopuksi elämisemme kiteytyy yhteen ja vain yhteen tarkoitukseen. Se on suvun jatkaminen. Tämä on kaikilla elävillä olennoilla tärkein päämäärä maapallolla. Hyvin moni eläinlaji elää lyhyemmän ajan ihmisen elämään verrattuna, ja näin ollen näiden lajien kamppailun näkeekin luonnossa, kaikessa armottomuudessaan, kaikista parhaiten. Näillä lajeilla lisääntyminen korostuu entisestään. Nykymaailmassa on ihmiselle suunnattu lukematon määrä kaikkea turhaa ja vähemmän turhaa tuotosta, ja olemme irtaantuneet jo vaarallisenkin paljon luonnosta, mutta tämän kaiken taustalla edelleen palaa tuo sammumaton liekki suvun jatkamisesta.

Pysähdy hetkeksi miettimään, mitä sinun huvilasi, purjeveneesi, työurasi, urheilusuorituksesi, kirjasi, elokuvasi, Facebook-profiilisi tai mikään muukaan haalimasi omaisuus, synnyttämäsi tuotos tai tekemäsi suoritus merkitsevät vaikkapa 200 vuoden päästä. Erittäin harvassa ovat ne ihmiset, joiden tuotoksia luetaan ja tutkitaan tuolloin tai joita ihastellaan poikkeuksellisina. En väitä, ettei niitä olisi, mutta suhde tulee olemaan kutakuinkin sama, kuin mitä meidän aikanamme peilaamme historian hahmoihin.

Oletetaan, että maailma jatkaisi kulkuaan tulevaisuuteen edellä mainitun ajan verran. Tulevaisuudessa olisi tietysti olemassa sen ajan sankarit, joiden vastaavaa vuorimaista tuotoskasaa “ihasteltaisiin”. Harva nostaisi esille 200 vuoden takaisen pituushyppääjän, rock-muusikon tai Guggenheim-taiteilijan. Muistatko esimerkiksi, kuka on voittanut vuoden 1962 lentopallon maailmanmestaruuden tai vaikkapa mestaruuden jääkiekossa, kun se näillä leveyspiireillä on suositumpi laji? Suurin osa tämän hetken “mestareistamme” on unohdettu 200 vuoden päästä, ja tuolloin ihmeteltäisiin todennäköisesti enemmän, miksi on juostu lavan reunaa pitkin kainalossa lankunpätkä, johon on kiristetty muutama vaijeri vinkuvan äänen saamiseksi ja miksi tätä kaikkea on pitänyt ihastella ääneen kirkumisella. Me teemme tätä samaa tänä päivänä, kun katsomme taaksepäin historiaa ihmetellen jotain sen ajan tapaa tai tyyliä.

Ostamasi kesämökki tai uusi auto saavat loppujen lopuksi melko pienen sijan kaikessa, vaikka ne voivat tietysti olla sinulle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita. Voit myös todeta, ettet sinä ainakaan halua jälkeläisiä tähän maailmaan, koska se on ylikansoitettu ja liian vaarallinen paikka heille. Olet tällöin valinnut sukusi kannalta kriittisen polun, joka vähintäänkin köyhdyttää sukupuutasi vaikka ei sitä mahdollisesti kokonaan tapakaan sisariesi ja serkkujesi ansiosta. Olet kieltänyt jatkamasta historiallisen pitkää elämänketjua ja päättänyt sen osaltasi päättyvän sinuun. Voisi melkeinpä kysyä, onko sinulla oikeutta tehdä näin? Entä jos isoisoisoisäsi olisi ajatellut samoin?

Uskon kuitenkin siihen, että luonto korjaa ja tasapainottaa elämää, ja valintasi päättää sen oksan versominen sukupuussasi on näin ollen vain yksi tapa hoitaa se tässä kokonaisuudessa. Mitä tulee ylikansoitukseen: jos todetaan, että maailmassa on jo niin paljon ihmisiä, ettei niitä kannata enempää tehdä, tuhoaa tällä ajattelutavalla oman suvun selviytymisen ja luovuttaa tämän paikan toiselle. On hölmöä kuvitella, että ne henkilöt, joiden selviytymisvaisto on korkeampi, luopuvat tästä paikastaan.

Toinen jo trendiksikin muodostunut tapa on adoptoida lapsi ja vieläpä jostain Aasian tai Afrikan alueelta. Syytä, miksi lapsi haetaan pois omasta alkuperäisestä ympäristöstään, on vaikea kuvitella. Se voi johtua halusta saada “valkoisen miehen” taakkaa harteilta kevyemmäksi tai siihen voi liittyä puhtaasti lapsettomuus ja joissain tapauksissa lisäksi tämä kuuluisa eksoottinen elämä, jota pitää saada harmaaseen Pohjolaan. Yhtä kaikki lopputulos ei muutu. Sukusi ei tule jatkumaan.

Tilanne ei myöskään paljon parane, jos itse olet kansallismielinen, mutta kerrot kaikille, kuinka pyrit kasvattamaan lapsesi “neutraalisti”, kertomatta hänelle liiaksi juuristaan, kotimaastaan tai muusta sellaisesta. Tässä on nimittäin tapahtunut jo kaksi perustavaa laatua olevaa asiaa. Ensimmäinen on, että olet sisäisesti antanut periksi ja tällä hetkellä sammuttamassa olemassaolon liekkiäsi. Kenenkään ei pitäisi tuntea syyllisyyttä kertoa lapsilleen totuutta nykyisestä yhteiskunnasta, lastesi juurista ja siitä, kuinka he ovat ainutlaatuisia valkoisina suomalaisina Euroopassa, aivan kuten kiinalainen voi olla ylpeä omista aasialaisista juuristaan. Toinen asia on, että media ja muut tahot tekevät kaikkensa tunkeakseen propagandaansa kaikkialle, jolloin media korjaa tekemättä jättämäsi omaan huomaansa mielellään. Vastustajasi ei todellakaan ajattele viestittävänsä neutraalisti asioita, koska he tietävät, kuinka helposti lapset ovat manipuloitavissa.

Lisäksi tässä monikulttuurisessa sillisalaatissa on alettu hankkia kumppani toisesta rodusta. Tilanne on vieläpä yleisesti niin, että suomalaiset miehet hankkivat aasialaisen naisen ja suomalaiset naiset etsivät afrikkalaistaustaisen miehen. Valkoinen rotu jää lisääntyessä mongolidi- tai negridirodun kanssa aina altavastaajan asemaan ja lapsi saa ulkoiset ominaisuudet enemmän jälkimmäisiltä roduilta. Tässä tapauksessa siis suku jatkuu, mikäli hankitaan lapsia, mutta kaukasidinen rotutausta tulee kuolemaan. Lasten elämä tulee olemaan irrallista, koska he tasapainottelevat kahden rodun, kulttuurin ja perinteiden välimaastossa, ja lapsi poikkeaa valtaväestöstä, asuivatpa vanhemmat sitten kummassa maassa tahansa. Tilanne korostuu entisestään, jos on olemassa lakeja pönkittämään tätä erilaisuutta. Mikäli tarkoitus on laajentaa tätä rodunsekoittumista niin pitkälle, ettei jatkossa olisi kuin sekarotuisia, niin tällöin tuhotaan lopullisesti eri rotujen ja kansallisuuksien kirjo. Uskotko todella, että kaikki rodut tulevat näin toimimaan?

Valkoiset ovat tällä hetkellä ainoa rotu, jonka väestömäärä tippuu maailmanlaajuisesti. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennustaja nähdäkseen, miten meidän käy tulevaisuudessa. Asia ei käy yhdessä yössä eikä välttämättä edes kymmenessä vuodessa, mutta kun aikaa kuluu eteenpäin, niin lopputulema on väistämätön. Ellei tähän tule muutosta, häviämme maapallolta. En usko, etteivätkö ihmiset välittäisi, ja jos tämän tilanteen näkisi selkeästi, he varmasti toimisivatkin asioiden puolesta. Tapahtumaa voisi kuvata epäterveellisillä syömis- ja elämäntavoilla. Tupakalla, viinalla ja roskaruoalla elävä sohvaperuna kuvaannollisesti kuristaa itseään koko ajan kovemmin ja kovemmin, mutta hän ei kuole heti, vaan tuhoaa itseään hitaasti. Aluksi hänellä on vetämätön ja väsynyt olo, eikä asioiden hoitamisesta tule mitään. Tämän jälkeen hän alkaa sairastaa fyysisiä sairauksia kehon alkaessa pettää. Kaikki tiedämme lopputuloksen, ellei asioille tehdä oikeasti konkreettisia muutoksia. Elämme nyt juuri tuossa kuristusotteessa, ja meidän on aika tehdä päätöksiä…

Janne Kujala

20 KOMMENTIT

  1. Tärkeä, tai kuten kirjoittaja totesi, itse asiassa tärkein mahdollinen aihe. Kulttuurit lakastuvat ja kuolevat, kuten tekevät kaupungit ja valtiot. Ainut pysyvä on rotu. Mikäli valkoinen rotu kuolee, emme enää tulevaisuudessa tule näkemään tieteellistä kehitystä, kaunista taidetta ja suurta sivilisaatiota. Ihmislajin osalta se merkitsee kaiken mielekkään maailmanloppua.

  2. Tämän takia suhtaudun myönteisesti vanhoillislestadiolaisiin. He ovat ainoa valkoisen rodun vastavoima tässä maassa. Koska tärkeintä rotumme säilymiseksi on hankkia paljon valkoisia lapsia ja juuri sitä vanhoillislestadiolaiset tekevät.

    Ei siis riitä, että nuoret vihaiset miehet haluavat pelastaa valkoisen rodun. Naiset on saatava mukaan taisteluun. Ja siinä vanhoillislestadiolaiset ovat onnistuneet. Heillä on omalaatuinen uskonnollinen suuntauksensa, joka aikaansaa runsaan syntyvyyden. Samaa taktiikkaa käyttävät myös äärijuutalaiset Israelissa.

    Kansallismielisille onkin tässä haaste. Onko nykymaailmassa valkoisia naisia mahdollista saada synnyttämään paljon lapsia ilman uskonnollisuutta, ja jos ei, niin mikä olisi vähiten huono uskonnollinen suuntaus tämän aikaansaamiseksi?

    Tässä linkkejä eräisiin uskonnollisiin suuntauksiin, joiden piirissä valkoisten lasten syntyvyys on korkea vielä 2000-luvullakin:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Amissit
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Mennoniitat
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhoillislestadiolaisuus
    http://aboverubies.org
    http://www.frc.org

    • Ainoa syy miksi lestadiolaiset lisääntyvät runsaasti, on ehkäisykielto. Lisäksi lapset kasvatetaan orjiksi uskonnolle ja siinä sivussa järjestelmälle.

    • ‘Onko nykymaailmassa valkoisia naisia mahdollista saada synnyttämään paljon lapsia ilman uskonnollisuutta, ‘- Naisilla tosiaan pitäisi itsellään olla asiaan se viimeinen päätäntävalta, ei miehillä eikä uskonlahkoilla! Myöskään nykyään miehet ei ole niin koti-perhe-isänmaa- sorttista kuin vaikka sota-aikaan että sitten hoitaisivat hommansa kunnes viimeinenkin lapsi on 18vuotias. Ajatuskin 8 lapsen yksinhuoltajuudesta karmii..Lapsia ei ole mitään järkeä pukata maailmaan tyyliin määrä korvaa laadun, sillä itse voin sanoa että kahden lapsen äitinä en ainakaan tällä hetkellä jaksaisi yhtään enempää(nytkin 3 t yöunilla mennään..) ja uskon etten jaksaisi tehdä kaikkea sitä mitä nyt teen jos pukkaisin pari lasta lisää maapallolle. Elintaso ei nytkään ole mitään korkeaa, ja kuitenkin haluan että lapsilla on harrastuksia ja muutakin kuin ‘leipää ja vettä’. Useat naiset varmaan haluaisivat lisää lapsia mutta siihen tarvitaan myös miesten satasella panostusta muuhunkin kuin siihen tekemisosuuteen. Isoja perheitä on onneksi muillakin kuin hulluilla lahkolaisilla, mullakin muutama ystävä joilla 4-6 lasta, mutta tosiaan kaikista siihen ei ole, pelkästään jo sen takia ettei ole varaa minibusseihin eikä sopivan kokoisiin asuntoihin! Ja parisuhteet on suht tohjona heillä, juuri sen takia kun on niitä lapsia paljon eikä hetkeäkään omaa aikaa/aikuistenaikaa..Myöskään kaikkien terveys ei kestä synnytyskoneena oloa.Mutta valtio tietenkin voisi kannustaa ihmisiä lastentekoon esim verotuksenkevennyksillä lapsiperheille, myös ruuanhinta on jatkuvasti nousussa, niin kuin kaikki muutkin hinnat, kaikki tämä vaikuttaa. Myös lähihistoriassa ja omassa perheessä vanhemmat ovat kertoneet miten järkyttävässä puutteessa elettiin kun lapsia syntyi perheisiin ihan liikaa ja naiset toivoivat että kuolisivat synnytyksiin ettei tarvitsisi enempää kärsiä, oli aliravitsemusta, sairauksia eikä lääkkeitä eikä korvessa ollut lääkäreitäkään. Joten jättiperheet a la Hitlerin progandafilmit eivät ole nykyaikaa..

      • Ei kai kukaan oletakkaan, että nykysysteemissä varsinkaan (tai missään muussakaan systeemissä) suurperheen kasvattaminen olisi helppoa. Oikeanlaisessa valtiossahan lakeja kuitenkin fiksattaisiin sen verran, että lapsiperheitä oikeasti tuetaan eikä vain jätetä oman onnensa nojaan, jolloinka isommankin perheen kasvattaminen helpottuu, vaikkei nyt välttämättä helpoksi muutukkaan. Kansallissosialistisessa Saksassahan naisia palkittiin sen mukaan, kuinka monta lasta oli synnyttänyt ja ihan noin niinkuin yleisesti ottaen näille osoitettiin arvostusta.

        Kujalan kirjoituksen pointti lienee siis siinä, että ainut asia, joka antaa ihmiselle oikeuden elämään on se, että itsekkin luot elämää. Poikkeuksena tietysti esimerkiksi vammaiset, sellaisia sairauksia sairastavat henkilöt jotka siirtävät tautinsa myös syntyvään lapseen, pedofiilit (joilla nyt tosin ei ole edes oikeutta elämään) jne.

  3. Hieno ja syvällinen kirjoitus Kujalalta, toivottavasti laittaa lukijoiden prioriteetit elämän suhteen oikeaan järjestykseen.

  4. “Valkoiset ovat tällä hetkellä ainoa rotu, jonka väestömäärä tippuu maailmanlaajuisesti. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennustaja nähdäkseen, miten meidän käy tulevaisuudessa.”

    Itäaasialaiset on myös vähenemässä pitkälti, Kiinankin väkiluku lähtenee parin kymmenen vuoden päästä laskuun, onhan siellä ollut jo pitkään suht matala syntyvyys/nainen. Japanissa ja Koreassa ym. on myös käytännössä matalin syntyvyys globaalisti. Etelä ja Kaakkois-Aasiassa toki väestö kasvaa nopeasti, mutta he eivät olekaan itäaasialaisia rodullisesti.

    Mitä rotujen sekoittumiseen tulee, niin sekoittuminen itäaasialaisten kanssa, jopa thaimaalaisten kanssa, on suht neutraalia, ja monet sanovat, että suomalaisissakin itsessään on mongoliverta 5-10 %, etenkin mm. Pohjois-Suomessa. Tämä ei välttämättä ole mitenkään ideaalia, mutta ei sen pitäisi olla tuomittavaa, koska itäaasialaiset ovat rodullisesti yhtä uljasta kansaa kuin “valkoisetkin”. Sen sijaan neekereitten kanssa sekoittuminen on dysgeniikkaa ja johtaa kansan laadun heikkenemiseen, joten se ei ole kovin suotavaa.

    Syyt, miksi valkoiset kuten itäaasialaiset eivät tee lapsia, johtuu pitkälti liian modernista elämäntavasta; kun elää kaupungeissa niin sitä syrjäytyy luonnosta ja kaikesta muustakin eläimellisyydestä mukaan lukien lisääntyminen, sitä elää tavallaan kuplassa. Japanissa esim. missä suurin osa elää miljoonakaupungeissa niin nuoret ikäpolvet ovat niin häiriintyneitä, että tyyliin puolet nuorista pitää seksiä vastenmielisenä, ja ylipäätänsä puolet alle 40-v. Japanissa on sinkkuja ilman mitään haluja pariutua. Moderneissa yhteiskunnissa on kaikkea turhaa tekemistä, jolla ajan saa kulumaan, ja oleelliset asiat kuten lisääntyminen ovat ihan toissijaisia. Käytännössä tällaisestä asetelmasta on hyvin vaikea irtautua, koska suurin osa on kasvanut tähän moderniin elämäntapaan ja siitä on vaikea päästää irti noin vain. Kaikkein todnäköisintä onkin, että mitään muutosta ei tule tapahtumaan.

    • Eli seuraavan kerran taputus vanhan ukon olalle joka on kaupassa thaikun lapsivaimonsa ja lastensa kanssa..? :O Ei minusta hirveän uljasta (varsinkaan kun toiset nai vanhoja/läskejä peräkammarinpoikia vain sen vuoksi etteivät kotimaassan kuole nälkään ja saavat lähettyä rahaa suvulleen! Mielestäni mikään ei ole sen kuvottavampaa rotupetturuuden lisäksi että käytetään ihmistä hyväksi ja köyhyyttä!!) Siis toivon todella että heitit läpän etkä ole tosissasi!!!!..?

  5. Mitä keinoja ehkäistä tuota väestön vähenemisen spiraalia sitten on:

    Noh jos katsotaan nopeiten lisääntyviä “valkoisia ryhmiä tällä hetkellä niin päästään hyvin vauhtiin”

    1. Amish-ihmiset USA:ssa omaa edelleen isot perheet – usein jopa 7-8 lasta ja heidän määränsä on jatkuvassa kasvussa. Tämä selittyy sillä, että he ovat hylänneet kaiken modernille elämän tyypillisen ja elävät maaseudulla alkeellisesti viljellen, tällöin lapset ovat heille työvoimaa eivätkä taakkaa niin kuin kaupungeissa. Maaseudulla ei myöskään ole mitään yliopistoja ym. joten naisillakaan ei ole muuta roolia kuin toimia perheenäiteinä, kun miehet tekevät fyysisiä töitä maalla. Heidän uskontonsa kieltää myös ehkäisyn mikä auttaa asiaa, mutta ilman uskontoakin he luultavasti tekisivät paljon lapsia, koska maalla nyt lapset ovat voimavara kun kaupungeissa taakka. Maailmassa ei liene yhtään modernia kaupunkia, jossa syntyvyys olisi kovin suuri, ja syy on luonnollisesti se, että kauupungissa lapset ovat taakka.

    2. Ortodoksijuutalaiset: Hekin tekevät 7-8 lasta/nainen ja heidän määränsä on jatkuvassa kasvussa, he eivät elä maalla mutta he noudattavat muuten amishia, ihmisten kaavaa, eli he ovat hylänneet modernin elämän kokonaan eivätkä naiset tee mitään uraa vaan heidät kouluissa kasvatetaan lapsesta asti vain hoitamaan perhettä. Vahva uskonnollinen aivopesu takaa sen, että syntyvyys pysyy korkeana eikä rotujen mixaustakaan tapahdu. Ennusteiden mukaan pelkästään USA:ssa olisi yli 100 miljoonaa ortodoksijuutalaista vuonna 2100, kiitos heidän korkean syntyvyytensä. Kuulostaa suurelta, mutta niin se vaan menee…

    3. Kommunismi tai totalitarismi: Jos ihmiset olisivat rationaalisia, niin valtio vain päättäisi, kuinka monta lasta tehdään ja ketkä tekevät ne. Kiina on hyvä esimerkki tästä, kuinka he ovat yhden lapsen politiikallaan tehneet hyvää jälkeä, ja jäänee nähtäväksi, pystyvätkö he myös lisäämään syntyvyyttä samoilla metodeilla. Harmi, että kommunismi romahti, se kun olisi varsin hyvä järjestelmä syntyvyyden säätelyn kannalta.

  6. Mitä keinoja Suomessa sitten pitäisi tehdä asian korjaamiseksi.

    1. Kaupungeista pitäisi tehdä väljempiä ja lähemmäksi luontoa, kerrostaloja ei pitäisi rakentaa vaan kaikkien talojen pitäisi olla perheystävällisiä. Kukaan ei aio tehdä betonihelveteissä lapsia, joten miksi edes rakentaa niitä? En tiedä, onko olemassa yhtään modernia maata, jossa olisi suuri syntyvyys. Kun on vain omakotitaloja, niin se lisää motivaatiota kummallekin sukupuolelle pariutua ja perustaa perheen, kun ei voi loisia enää kerrostaloyksiöissä niin kuin monet tekee tällä hetkellä.

    2. Ongelma, joka Suomessa on tällä hetkellä on se, että olemme ateistinen valtio kokonaan. Kristinusko on lähinnä naurettava idelogia, mutta sen tilalle ei ole tullut vielä mitään. Ongelma on se, että perinteisesti uskontojen tehtävänä on ollut parin muodostuminen ja nyt kun ei ole uskontoa antamassa syytä pariutua tai väylää siihen, niin monet yksinkertaisesti eivät enää pariudu vaan jäävät sinkuiksi. Uskonnot myös antavat hyvän motivaation tehdä lapsia, jos on kyyninen ateisti niin sitä on vaikea nähdä mitään syytä tehdä lapsia. Valkoisen rodun pelastaminen tuskin vetoaa massoihin motiiviksi tehdä lapsia. Mormoneilla USA:ssa on tehokas keino saada naiset tekemään innoissaan lapsia: he opettavat että tyyliin avaruudessa vaeltavat sielut tarvitsevat ruumiin maailmassa, ja kun synnytät heidät niin he vapautuvat, tai jtn. tuon tyylistä. Ei ihme, että mormoneilla on suuri syntyvyys. Joka tapauksessa Suomessa olisi kysyntää uskonnolle, joka antaisi syyn tehdä lapsia ja joka opettaisi mm. terveitä sukupuolirooleja ja joka tekisi “coolia” siitä, että nuoret pariutuisivat keskenään ja järjestäisivät paljon sinkkuiltoja joka kylissä. Venäjällä mm. ortodoksit tekevät hyvää työtä asian suhteen, ehkä suomalaisten kannattaisi kääntyä ortokdisiseen kirkkon? Ehkä lestadiolaista liikettä voisi muokata paremmaksi ja liittyä siihen?

    3. Keppiä ja porkkanaa lapsilisien suhteen. Ei pelkkää porkkanaa niin kuin nykyisin vaan myös keppiä niille, jotka lastenteosta kieltäytyvät.

  7. 5000 euroa vaan puhtaana käteen jokaiselle joka synnyttää valkoisen lapsen näinhän se asia hoituu.
    Vastaavasti sitten taas rotupettureita pitäisi alkaa verottaa ankarammin 🙂

  8. Suomessa korkein syntyvyys on Oulun seudulla:
    http://tilastokeskus.fi/til/synt/2012/synt_2012_2013-04-12_kuv_003_fi.html

    Oulun seudun ikärakenne on Suomen nuorin, vastakohtana Suomen yleiseen tilanteeseen eli mummoutumiseen ja pappautumiseen.

    Käykääpä tutkimassa asiaa kentällä, että mistä on kyse ja mitä kansallismielinen liike voisi ottaa opiksi paikallisista olosuhteista, jotta myös muualla Suomessa ja Pohjoismaissa päästäisiin samaan erinomaiseen tilanteeseen.

  9. Hyvä kirjoitus, joka avasi paljon uusia näkökulmia ja lukuisia tärkeitä asioita oli nostettuna esiin.
    Onnellisena ja ylpeänä voin katsoa omaa lastani, joka on kuin kopio omasta isästäni ja jossa on kyllä äitinsä piirteitä myös!

  10. Hyvä kirjoitus. Valitettavan monella oman ikäisellä ystävällä/tuttavalla ei lapsia ole, joten soisin kaikille samat ilon ja onnen tunteet, mitä oman lapsen saaminen tuottaa.

  11. Meille konservatiiveille koti – siis perhe – on yhteiskunnan perusyksikkö. Ei atomisoitunut, juureton ja identiteetitön yksilö. Tämä siksi, että perhe ja lapset uusintavat yhteiskuntaa ja mahdollistavat yhteiskunnan siirtymisen väistyviltä sukupolvilta tuleville. Tulevaisuus ei kuulu mahoille ja lapsettomille hedonisteille, vaan lapsiperheille. Ja perheiden varaan rakentuu aito yhteisöllisyys. Perheet muodostava sukuja ja suvut kansan. Yhteisöt ovat ainoa vallan muoto, jossa valta ja vastuu on aidosti ihmisillä itsellään. Yhteisöt voivat olla joko verelle tai vedelle perustuvia – verelle perustuvissa yhteisöissä yhteisenä nimittäjänä on sukulaisuus ja biologia, kun taas vedelle perustuvissa yhteinen nimittäjä on uskonto tai aate. Veri on vettä sakeampaa, mutta vesi kastelee verta tehokkaammin. Ja mikä parasta, erilaisilla yhteisöillä on tiivis ja laaja keskinäinen peitto, eivätkä veri ja vesi ole toisiaan poissulkevia. Eri yhteisöt muodostavat keskenään yhteisöverkoston, josta konservativismin elinvoima lähtee.

  12. Uskon evoluutioteoriaan joten en näe miksi olisi niin kammottava ajatus jos valkoinen rotu vähenisi verrattuna muihin rotuihin (esim. homo erectus on kuollut sukupuuttoon – miksi?). Rivien välistä voi ymmärtää että kirjoittajan mielestä ihonväri on toissijaista verrattuna esim. afrikkalaisten aatteisiin. Ja mitä tulee elintaso-ongelmaan (roskaruoka jne) niin sama ilmiö taphtuu kaikissa yhteisöissä/kulttuureissa riippumatta ihonväristä. Olenko väärässä?

Comments are closed.