Koti Uutisia Ulkomaat EIT: historian tutkimus ei ole ihmisoikeus

EIT: historian tutkimus ei ole ihmisoikeus

4
Udo Pastörs.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että tiettyjen historiallisten tapahtumien tutkiminen ei ole ihmisoikeus. Päätös koski tarkemmin sanoen niinkutsuttua ”holokaustia” , jonka tarkempi tutkiminen voi monissa Euroopan maissa viedä vuosiksi vankilaan.

Saksalaisen NDP-puolueen Udo Pastörs oli kommentoinut ”holokaustia” tavalla, jossa hän ”tuntui epäilevän” tapahtumaa.

EIT:n mukaan Pastörs oli vuoden 2010 puheessaan sanonut, että ”niin kutsuttua holokaustia käytetään poliittisiin ja kaupallisiin tarkoituksiin”. Hän sai puheesta tuomion, josta valitti EIT:hen saakka. Pastörsin mukaan kyse oli ilmaisunvapaudesta. Puhe osoitti EIT:n mukaan holokaustin uhrien halveksuntaa ja on vakiintuneiden historiallisten tosiasioiden vastainen.

Lähde: Yle

4 KOMMENTIT

  1. “– vakiintuneiden historiallisten tosiasioiden vastainen.” Siinä on koko homman ydin, eli kusetusta ei sovi vieläkään avata, vaikka siitä on jo 80 vuotta! Tämä vakiintunut historiallinen “tosiasia” on sen verran hyvä ja tuottoisa kiristyskeino sionisteille, että pitävät siitä kiinni kynsin hampain.

  2. Olemme siirtyneet lainsäädännön jälkeiseen aikaan. Voisi kyllä yhtä hyvin sanoa demokratian jälkeiseen aikaan. Erityisesti se on havaittavissa juuri tässä, että politiikan tekeminen on siirtynyt parlamenteista tuomioistuimiin.
    — Onhan tuomioistuinten kautta mahdollista nopeasti saavuttaa haluttu tulos ilman aikaa vievää ja epävarmaa parlamentaarista käsittelyä.
    — Tuomarit ovat oivallisia “demokratian edistäjiä”, koska heitä ei voida tuomita lain vastaisista päätöksistä.
    — Suomessa tuomioistuinten “demokratisoimisen” grand old lady on Tarja Halonen.

    Tämän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ohella toinen vastaava ja näkyvä tapaus oli, kun Britannian korkein oikeus muutti Boris Johnson’in päätöstä pidentää parlamentin kesälomaa 10 päivällä (jotta BREXITille tehtäisiin mahdollisimman suuri haitta).
    — Vaikka Boris Johnson ei rikkonut mitään lakiavaltalehditö hehkutteli hänen joutuvan vankilaan.

    Itse asiassa tuon Boris Johnson’in päätöksen takana oli Brittiläisen kansayhteisön kuningatar. Tässä kuningatar toteutti juuri sitä perustuslaillista tehtävää, jota varten koko kuningas-instituutio on vielä olemassa: ratkaista sellaiset umpikujat, joihin edustuksellinen demokratia aika ajoin vääjäämättä ajautuu.
    — Jos joku pitää vangita, on se englannin kuningatar.

  3. Kannatan sananvapautta ja sitä, että historian tapahtumista ja Hitleristä voi olla montaa mieltä. Kuitenkin se, että yhtä mieltä Hitleristä ei saa julkisesti olla on hyvin vaarallista ja merkittävää tässäkin ajassa.
    Kysymys Hitleristä on nykypäivän tärkein kysymys kaikille kansallismielisille niin kauan, kuin siitä keskustelemista kohtaan vallitsee edes laaja ja avoin paheksunta, saatika kielto.
    Tämän näkemykseni perustelen sillä, että varsinkin kun motiivi sille miksi Hitleristä ei tiettyä mieltä saisi olla on se, että Hitler toimi kansakuntansa eduksi, on viimekädessä mahdotonta toimia yhdenkään eurooppalaisverisen kansakunnan eduksi samaan aikaan kuin menee mukaan Hitler hyssyttelyyn ja Hitlerin tuomitsemiseen ikäänkuin lahtökohtaisesti, hiljaisesti hyväksyen sen massiivisen epätasapainon ettei Hitleriä normaalin historian henkilöin tavoin edes saa arvostella tai tutkia.
    On varsin ala-arvoista ja matalan eettisen mielenlaadun omaavaa toimintaa suhtautua halveksuvasti henkilöön jota ei edes halua opetella tuntemaan. Samalla ala-arvoisella ja halveksuttavalla tavalla ovat Hitlerin halveksujat valmiita halveksumaan kansanmurhaan asti täysin syyttömiä kansakuntia jotka kenties ansaitsisivat arvon ja kunnian.

Comments are closed.