Koti Uutisia Kotimaa Dmitry “Dimmu” Gurbanov tunnusti olevansa juutalainen

Dmitry “Dimmu” Gurbanov tunnusti olevansa juutalainen

12
Dmitry “Dimmu” Gurbanov.

Twitterin älypuhelinaktivistien tunnetuimpaan kärkeen kuuluva Varisverkostoakin perustamassa ollut Dmitry “Dimmu” Gurbanov on nyt tunnustanut ensi kertaa julkisesti olevansa juutalainen. Hän on takavuosina suoraan kiistänyt juutalaisuutensa Twitterissä erään kansallissosialistin sitä kysyttyä, vaikka asia on ollut tiedossa jo vuosia.

Kansallinen Vastarinta uutisoi jo vuonna 2015 Gurbanovista ja kertoi tämän olevan juutalainen. Siihen asti Gurbanov oli luullut olevansa anonyymi ja kasvoton twitteröijä, minkä turvin hän esimerkiksi agitoi avoimesti poliittisen väkivallan puolesta. Gurbanovin mukaan esimerkiksi Suomen Sisun jäsenten pahoinpitely poliittisista syistä on OK.

Nyt tapahtunut julkinen tunnustus kerrottiin julki Groteski Magazinen haastattelussa, jossa älypuhelin kourassa kulkevaa Gurbanovia haastateltiin ikään kuin hän olisi tehnyt muutakin merkittävää kuin kirjoittanut kymmeniätuhansia twiittejä. Gurbanov kertoi haastattelussa, että “natsit” ovat tuoneet hänen varjelemaansa taustaa julkisesti esille.

Lähde: Groteski Magazine

12 KOMMENTIT

  1. Näkeehän tuon jo pitkälle, keskivertojuutalaisen naama: kiharat ja vähän harmahtavat hiukset, iso nenä, kapeat kasvot, isot sameat silmät, hieman taittunut alahuuli.

  2. Ihan sama vaikka pönttövuorentunnelin läpi tullut savolainen, joka tapauksessa aika sakea tyyppi jolla on välillä aika huimia tuuminkeja.

  3. Dimitryn arvokas työ menee hukkaan! Kansallismielisyys nousee maassamme, kuten myös kansallissosialismi.

    Mitä ihmettä tämä henkilö edes tekee Suomessa?!!

    • Täsmälleen samaa mitä Lenin ja Trotsky sata vuotta sitten. Huomaa että kristinusko oli niitä “pahimpia” vihollisia myös nykyisen uus-bolshevismin mallina toimineen Neuvostoliiton aikaan…

      orthodoxchristianbooks.com/articles/371/bolshevism-jews/

      • Ote linkistä, houkutuksena lukea lisää:

        “The unprecedented catastrophe of the Russian revolution required an explanation… For very many this lay in the coming to power of the Jews, and their hatred for the Russian people. For after the revolution of February, 1917 the Jews acquired full rights with the rest of the population, and the (already very porous) barriers set up by the Pale of Settlement were destroyed. Jews poured from the western regions into the major cities of European Russia and soon acquired prominent executive positions in all major sectors of government and the economy.

        As Alexander Solzhenitsyn has written, February brought only harm and destruction to the Russian population. However, “Jewish society in Russia received in full from the February revolution everything that it had fought for, and the October coup was really not needed by it, except by that cutthroat part of the Jewish secular youth that with its Russian brother-internationalists had stacked up a charge of hatred for the Russian state structure and was straining to ‘deepen’ the revolution.” It was they who through their control of the Executive Committee of the Soviet – over half of its members were Jewish socialists – assumed the real power after February, and propelled it on – contrary to the interests, not only of the Russian, but also of the majority of the Jewish population, – to the October revolution…

        • »Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous [oik. vallankaappaus] ei ollut “venäläinen vallankumous”. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.»

          —Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn (joka itse sai maistaa GULAGia itsekin!)

  4. “Hakkasin melkein SVL-aktivistin viikonloppuna, mutta tyttöystäväni ei antanut lupaa.” – Dmitry Gurbanov silloin kun luuli olevansa anonyymi.

    • En tuon näköinen otus kyllä ketään taida hakata… Pussillinen kakkaahan tuo…

  5. Nimestä päätellen kyrpänöw voisi olla vaikka Putinin Trolli #putinintrolli

  6. Se että koko Suomen kansa on juutalaisen Euro-valuutan tuttivauvana tuottaa tilanteen jossa joko kärsitään, tai totellaan ylikansallista sanelua ja kärsitään.
    Tämä on yhtä vakava asia kuin jos vaikkapa kylässä asuva perhe luovuttaa perintörahansa kylän romani-suvulle, jatkossa aina pyytäen rahaa näiltä tarpeisiinsa, joutuen maksamaa tästä, joskus työllä, joskus luonnossa, jopa perheen tytärtä romani-baronin perverssioiden tyydyttämiseen.

Comments are closed.