Koti Uutisia Clive Derby-Lewis pääsee ehdonalaiseen

Clive Derby-Lewis pääsee ehdonalaiseen

3

UK_DerbyLewis

Eteläafrikkalainen ex-poliitikko Clive Derby-Lewis on pääsemässä lääkinnällisin perustein myönnettyyn ehdonalaiseen 21 vuoden vankeuden jälkeen.

79-vuotias Derby-Lewis on sairastunut parantumattomasti syöpään ja hän on hakenut tähän perustuvaa ehdonalaista kolmesti aiemmin tuloksetta. Derby-Lewis onkin viettänyt viime ajat vankilan sairaalassa.

Derby-Lewis tuomittiin vuonna 1995 elinkautiseen osallisuudestaan Afrikan kansalliskongressi ANC:n militanttisiiven johtajan Chris Hanin vuonna 1993 toteutettuun salamurhaan. Hani toimi myös johtotehtävissä Etelä-Afrikan kommunistisessa puolueessa.

Derby-Lewis kuului kansallispuolueeseen, mutta kun rotuerottelulinjauksia päätettiin pehmentää, hän irtaantui puolueesta. Muuttuneiden linjausten vuoksi perustettiin tiukemmin rotuerotteluun suhtautuva konservatiivipuolue, jonka perustajajäseniä Derby-Lewis oli. Hänet tunnettiinkin erityisesti vahvoista mielipiteistään rotujen välisestä kanssakäymisestä.

Ennen poliitikon uraansa Derby-Lewis toimi muun muassa Bedfordview’n kaupunginvaltuutettuna sekä pormestarina.

Lähde: Eyewitness News

3 KOMMENTIT

  1. Vasikka….

    “”Clive Derby-Lewis Gave My Name to the Police

    I always chuckle when I read from the internet cranks that I was responsible for the arrest of Clive Derby-Lewis and Janus Walus, who were the planner and the gunman in that case.

    In reality, I was arrested after Clive Derby-Lewis gave my name to the police, not the other way round!””

    -Arthur Kemp

    • Tuskin on vasikka, koska mistä Derby-Lewis olisi Kempin voinut edes vasikoida, kun jälkimmäisellä ei ole ollut minkäänlaista osuutta koko asiaan.

      Toki nimien antaminen poliisille on aina huono asia, mutta ehkä vasikka-titteli ei kuulu tähän keissiin, kun ei tuossa sitaatissa ilmene edes, että mihin kysymykseen tuo nimi on annettu. Esim. “Voiko joku vahvistaa alibisi?”.

      Surullista, että ehdonalainen tuli näin myöhään. Tai oikeastaan surullista, että tuo kaksikko (Walus ja Derby-Lewis) ylipäänsä joutuivat vankilaan vaikka heille olisi kuulunut kunniamerkit.

Comments are closed.