Koti Artikkelit Historia CIA:n MKUltra-projekti, kidutus ja huumeet

CIA:n MKUltra-projekti, kidutus ja huumeet

17

Tiedonvapauslaki Freedom of Information Actin kautta paljastui 20. heinäkuuta 1977 lähes 20 000 sivun edestä asiakirjoja, jotka sisälsivät tietoja CIA:n huippusalaisesta MKUltra-käytösmuunteluprojektista.

Yksi MKUltran monista osaprojekteista oli tutkia aggression hallintaa sähköimpulssien avulla.

MKUltra perustettiin vuonna 1953 tekemään tutkimusta ihmisen käytöksen muuttamisesta eri tavoin. Julmien eläinkokeiden lisäksi tuhansia ihmisiä altistettiin usein heidän ennalta asiaa tietämättään koekaniineiksi huumeille ja muille kemikaaleille, eri tyyppisille säteilyille, sähköshokeille, hypnoosille ja kidutukselle.

Kun MKUltra lopetettiin vuonna 1973, sen juutalainen johtaja Sidney Gottlieb (1918–1999) tuhosi lähes kaikki projektia koskevat asiakirjat. Häneltä jäi kuitenkin hävittämättä lähes 20 000 muualla säilytettyä sivua, jotka sisälsivät tietoja enimmäkseen projektin rahoituksesta. Nämä lähes 20 000 asiakirjaa paljastivat, millaisia MKUltraan kuuluneita sivuprojekteja oli rahoitettu ja kuka niitä oli rahoittanut. Nuo asiakirjat antoivatkin siten arvokkaan, vaikka hyvin rajoittuneen silmäyksen todellisuuteen.

Yhdysvaltain senaatin kuulustelussa samana vuonna 1977 selvisi, että yli 30 yliopistoa ja instituutiota oli sekaantunut kattaviin kokeisiin, joita teetettiin epätietoisilla ihmisillä kaikista yhteiskuntaluokista, niin yhdysvaltalaisilla kuin ulkomaalaisilla. Myöhemmin kävi ilmi, että osallisia instituutioita olikin yli 80, näiden joukossa yliopisto, sairaala, mielisairaala, laboratorioita, lääkealan yhtiöitä ja vankiloita.

MKUltran kokeita oli teetetty erityisesti yhteiskunnan haavoittuvaisimmilla ryhmillä kuten mielisairaalan potilailla sekä vangeilla. MKUltran nimissä eräällä yliopistolla alkoi kokoontua ryhmiä, joissa opiskelijoille annettiin huumeita (usein LSD:tä) ja heistä tehtiin koekaniineja. Jopa tapaukseen varauksella suhtautuvat tutkijat ja asiantuntijat tunnustavat MKUltran osasyyksi 1960–70-luvuilla USA:han rantautuneeseen huumeaaltoon (hippiliike). Peittääkseen jälkensä MKUltran johtajana ja rahoittajana CIA käytti projektin rahoittajina eri peitejärjestöjä.

MKUltran juutalainen johtaja Sidney Gottlieb.

Amerikkalainen viihdeteollisuus sekä disinformaatio MKUltrasta muiden muassa ammattimaisten salaliittoteoreetikoiden kynäilemänä onnistuivat luomaan projektin ylle sumuverhon ja aiheuttamaan sekaannusta liittyen MKUltran toimintaan ja tarkoitukseen. Tavanomainen valheellinen väite on, että projektia luotsasivat CIA:n operaatio Paperclipin kautta rekrytoimat “natsit”, vaikka totuus oli täysin päinvastainen – MKUltraa johtivat juutalaiset tutkijat.

Sidney Gottlieb ei luotsannut vain MKUltraa vaan myös CIA:n koko tutkimusta biologisesta sodankäynnistä. Hän johti eri metodien kehittämistä ihmisten murhaamisessa eri kemikaaleilla, viruksilla ja bakteereilla. Esimerkkinä voi mainita, että Gottlieb tunnusti senaatin kuulustelussa kuljettaneensa kerran henkilökohtaisesti Afrikkaan pernaruton itiöitä, joita tultiin myöhemmin käyttämään Patrice Lumumban murhaamiseen.

Yksi Gottliebin kaistapäisimmistä MKUltraan kuuluneista projekteista oli rakentaa bordelleja San Franciscoon ja varustaa niiden jokainen huone kirkkailla peileillä, jotta “tutkijoiden” oli mahdollista tarkkailla seksin ostajien ja prostituoitujen käyttäytymistä sen jälkeen kun heidän juomiaan oli terästetty LSD:llä ja muilla huumeilla.

Nordfront.se

17 KOMMENTIT

  1. Yksi maailman pitkäaikaisin,laajamittaisin ja kammottavin ihmiskoe on toteutettu täällä suomessa vuodesta 1967.Jokaikinen ns.julkimo,laulaja,näyttelijä,bändi tietää tasan tarkkaan, mitä ns.projektia tarkoitetaan.Valitettavasti tämä nykyinen presidentti on heidän edusmiehiään.Eikä heidän rikokset ihmiskuntaa vastaan tule koskaan paljastetuiksi.Ja mitä taistolaisuuteen tulee,jo alusta saakka tekivät työtään rikkaille suvuille tässäkin maassa,mm.Rothschildit ja britannian kuningashuone,ym…Maailmanlaajuinen MK-Ultra on todellakin esitettynä Rothschildien kekkereiltä 1970-luvulta,sen näkee youtube sivustolla.samaa teemaa toteutettiin Lontoon olympialaisissa 2012.Kyseessä oli pelkkä ùhrirituaali´ja tiettyjen ihmisten maalittaminen.Ehkä jopa siruttaminen.Heidän seremonioissaan on näytetty suuripäinen nukke,jolle oli tehty viilto oikealle puolelle ohimoon…Tämä kaiki kuulostaa mielipuolen houreilta,mutta valitettavasti nämä tietyt suvut sadismissaan ovat olleet mieltä vailla.samaiset pankkiirisuvut kun rahoittivat aikoinaan myös Neuvostoliiton ja natsisaksan valtaannousun…

    • Ja mikä se ihmiskoe on? Kyllä sen voi kertoa. Se tuskin liittyy klassiseen musiikkin, vai liittykö se siihenkin?

  2. Niin sen tietää siitä että tietyt ns.julkimot ovat vuosikymmenien ajan näyttäneet tiettyä käsimerkkiä,joka esittää`pirunsarvia´mutta on symboli ollut heidän maailmanlaajuiselle petokselle.Ns.terrori-isku New Yorkissa 2001 911 on sitä itseään.Ovat pettäneet ihmiskuntaa kaikissa medianäytöksissään.

    • Ei kannata ihan kaikesta tehdä salaliittoteorioita ja ylipäätään mennä liian syvälle näihin asioihin.

    • Tuo 911 isku on toki kaikkea muuta kuin miltä sen haluttiin näyttävän.

      • Juu, 911:n virallinen totuus mättää aika rajusti, etenkin kun katselee Pentagonista otettuja kuvia ja lukee sen selityksiä. Mutta Mononen vääntää nyt kyllä piikkilangasta pikkuhousuja…

  3. Tunnettu tapaushan oli tiedemies Olsson, joka sattui näkemään kauhistuttavia kokeita saksalaisilla vangeilla. Hänet vaienettiin ajan tyyliin (50-luvun alussa): hullujenhuoneelle matkaamaan ja matkalla tiputettiin hotellin ikkunasta. Virallinen syy: itsemurha

    • Netflixissä tällä hetkellä Wormwood-dokumentti joka kertoo tästä Olsonin tapauksesta.

  4. “The victors write their own version of history, and we are all losers if we believe them.”

    – Hideo Suzuki, Keisarillisen Japanin Armeijan Ilmavoimien veteraani, 2009 –

  5. CIA:n rikokset eri vuosikymmenillä osoittavat itsessään, että “länsimainen demokratia” on poliittinen syöpä ja “humanismi” on pelkkä valhe.

  6. Suomi on läpimätä perinjuurin korruptiossa rypevä paskakasa,jossa Niinistön aikakaudella on taannuttu kaikesta siitä mikä tekee yhteiskunnasta ihmisoikeuksia kunnioittavan demokratian.Kun valtion johdossa on ihmisyyttä halveksivaa lajia, populaatiossa hyvin voi erinäiset sadistit ja psykopaatit.Näiden vuosien aikana on suomeenkin hilattu metodeja vaientaa ihmisiä keinoilla joiden olisi luullut jäävän historian pimeimpiin nurkkiin.Nato on täällä ja sen ns.neutralointiteknologia ym…Karmeinta on se että tälläkin hetkellä poliitikot räikeästi valehtelevat asioista peitellen niitä ns.operaatioita,joissa ihmisten elämät pysyvästi tuhotaan.

  7. Metroasemilla varsinkin itä-helsingin alueella,mm.kontulan metroaseman tuherrukset,metron varrella herttoniemen ja kulosaaren välisellä matkalla oleva ns.meluaita,ym…katsokaa niitä kriittisellä silmällä.Näette siinä että helsingin alueella on tietynkaltaisia`projekteja´meneillään…Tässä yhteiskunnassa näytetään viranomaisten silmien alla päivänvalossa aivan kuin pilkaten ihmisten älykkyyttä mitä todella tapahtuu…Tiedän että nämä tahot ja toimijat tulevat paljastetiuiksi ja tuomituiksi,joissa on ilmiselvästi lähdetty suoranaisesti murhaamaan epätoivottuja ihmisiä.Sauli Niinistö toi suomeen amerikanmatkaltaan nwo tyypin vainot joissa käytetään täysin kriminaalia teknologiaa.Mutta asiaan perehtymätön ihminen voidaan ajaa niillä itsemurhaan ym…

    • Rauhotuppas Ulla nyt vähän. Muista riittävät yöunet, anna aivojen levätä välillä.

  8. Kysymyksiä:

    Miksi väestöennuste vuodelle 2025 näyttää että 70% väestöstä “häviää pois”?

    Miksi, vaikka 5G-järjestelmässä on vahvat kuituverkot kautta kylien, ei kuitenkaan laiteta kuituja itse taloihin, vaan kaikki asuinalueet kyllästytetään millimetri-aalloilla?

    Miksi juuri Israel on juuri se maa jossa tätä ei toteuteta lainkaan?

    https://graviolateam.blogspot.com/2019/02/no-5g-for-israel-elimination-of-at.html

    Videolla luetellaan langattoman säteilyn todettuja haittoja:

    https://www.youtube.com/watch?v=gWPQOh3ab4g&list=PLgauX27Ka2XLwEzJQ14IkGFfjco7d4pH-

Comments are closed.