Koti Uutisia Ulkomaat Britannian ulkoministeri vertaa EU:ta Neuvostoliittoon

Britannian ulkoministeri vertaa EU:ta Neuvostoliittoon

16

Ulkoministeri Jeremy Hunt arvostelee Euroopan unionin epädemokraattisia toimia Brexitin lähestyessä. Hunt vertaa EU:sta eroamista vastaavaksi kuin mitä kävi, kun valtio halusi erota Neuvostoliitosta. Hunt sanoi:

– Mitä tapahtui eurooppalaiselle unelmalle? EU perustettiin suojelemaan vapautta. Neuvostoliitto esti ihmisiä poistumasta.

Hunt ei ole ensimmäinen britti, joka on verrannut EU:n toimia Neuvostoliittoon. Aiemmin vuonna 2011 entinen UKIP-johtaja Nigel Farage sai osakseen buuaukset Euroopan parlamentissa.

Lähde: Breitbart

16 KOMMENTIT

  1. Hunt on varsin oikeassa. EU on vuosikymmenien saatossa muuttunut alun perin hyvän idean pohjalta perustetusta talousyhteistyöorganisaatiosta kaiken nieleväksi ahneeksi leviathaniksi, joka yrittää tunkea lonkeronsa jäsenvaltioiden syvimpiin sopukoihin ja viedä niiltä kaiken itsenäisen, oman kulttuurin, päätösvallan ja kohta kai kielenkin. Parle vous Union Europeenne?

      • Kato kun mää en jummarra… Väännetään rautalangasta: En ole väittänyt, että Kalkkerisuunnitelma on hyvä. Väitän, että taloudellinen yhteistyö on hyvä.

        Jos voit todistaa, että Mr. Kalkkeri on itse ollut henkilökohtaisesti EUn perustaja, niin perun mielipiteeni.

        Oletko muuten itse lukenut linkkaamaasi artikkelia? Europe has been conquered religiously by Jews, – military by the Germanics: In Asia the religions of India and Arabia were victorious, while their supreme political power is Japan.

        • ”Kalergi kuului myös ”Euroopan Yhteisön” alullepanijoihin.”
          tässä tuntemattoman kirjoitus aiheesta:
          https://keskustelu.suomi24.fi/t/11567206/tiesitko-taman-eusta–perustajan-tavoitteena-yksi-kansa

          Euroopan Unioni sai käytännössä alkunsa 1922, kun kreivi Richard Coudenhove-Kalergi perusti Euroopan valtioiden yhdistämiseen pyrkivän Pan-Euroopan liikkeen. Liike onkin toiminut pohjana Euroopan unionille – esimerkiksi Euroopan unionin lippu on tehty liikkeen lipun pohjalta.
          Liikkeen pyrkimykset olivat seuraavat:
          -Valtioiden yhdistäminen talousliitolla (tapahtui 1940-luvulla toisen maailmansodan päätyttyä. Sodan aikana Coundenhove-Kalergi sai mm. Churchillin puolelleen, mikä edesauttoi hänen tavoitteeitaan paljon.)
          -Jahka Euroopan unionin maat olisivat talousliitossa, yhteistyö etenisi hitaasti tiiviimmäksi. Perustettaisiin komissio säätämään alueen yhteisiä lakeja (1993 Maastrichtin sopimus käynnisti oheiset prosessit.)
          -Lopullinen tavoite oli kuitenkin luoda Euroopan Yhdysvallat, joten kansallisvaltiot tuli lakkauttaa. Tätä varten kehitettiin suunnitelma tuoda esimerkiksi Afrikasta kansalaisia, jotka sitten lisääntyisivät paikallisten kanssa. Jälkeläisillä ei olisi vain yhtä tiettyä kotimaata ja tiettyjä juuria, joten nämä eivät myöskään välittäisi kansallisvaltioiden hiipumisesta (Euroopan komission säädökset maahanmuutosta ja pakolaisista: Tätä kirjoittaessa esim. Ruotsin kansalaisista 20% on ulkomaalaistaustaisia, ulkomaalaisten määrä kasvaa vuodessa yli 100000 henkilöllä.)
          -Kun valtioiden asukkaista enemmistö on monitaustaisia, eikä siis välitä kansallisvaltiosta, perustetaan Pan-Euroopan valtio. (Tähän ei olla päästy, vielä.)

          Kaikki nämä tiedot pystytte tarkistamaan oikeiksi, oheessa osoitus, että EU pitää yhä kiinni arvoistaan:
          http://www.european-council.europa.eu/home-page/highlights/president-van-rompuy-is-awarded-european-prize-coudenhove-kalergi-2012-(1)?lang=fi

          Lisätään tähän vielä pari Coundenhove-Kalergin lausahdusta:
          ”Luonnollisesti yrityksissä luoda ”Pan-Eurooppa” asettuisi esteeksi ihmisten ja kansojen nationalistinen kansallistunne, eli samaistuminen yhteiseen arvopohjaan. Koska kyseistä kansallistunnetta ei ulkoisin hyökkäyksin voitaisi nujertaa – ne vain vahvistaisivat sitä – on keinoksi keksitty sisältäpäin lahottaminen. Se tapahtuu eritoten etnisiä ryhmiä keskenään sekoittaen. Suunnitelman toteuttaminen on niin hidas, ettei yksi ihminen elinaikanaan kykene näkemään koko kuvaa.”
          ”Tulevaisuuden Eurooppalaiset ovat sekarotuisia, ja tämän päivän rodut ja yhteiskuntaluokat tulevat katoamaan. Tuleva Euraasialais-negridinen rotu, joka ulkoiselta olemukseltaan tulee muistuttamaan antiikin egyptiläisiä, asettaa kansojen erilaisuuden tilalle yksilöiden erilaisuuden”

          Tässä on siis selitys sille, miksi maahanmuutto ja turvapaikkojen jako ovat jatkuvaa, vaikka yhden pakolaisen vuosikustannuksilla valtiolle, eli toisin sanoen veronmaksajille, saataisiin Unicefin mukaan poliorokotus noin puolelle miljoonalle Afrikkalaiselle – esimerkki siitä, ettei maahanmuutto voi perustella järkevästi, sillä jos pakolaisille tarkoitetut rahat käytettäisiin köyhien valtioiden tukemiseen, olisi tarve maastamuutolle lakannut Afrikassa alta kymmenessä vuodessa.
          Nyt te siis tiedätte Euroopan Unionin päättäjien suunnitelmat.
          Te tiedätte kuka ne on suunnitellut, ja ketkä niitä toteuttavat.
          Suunnitelmien eteneminen on teidän kaikkien nähtävillä.
          Te muodostatte oman mielipiteenne aiheesta, ja toivottavasti toimitte sen mukaan.”

          • Suoli24, tuo tietolähteistä paras ja luotettavin… 🤣

            En puolusta EUa, kuten jotkut näyttävät kuvittelevan, mutta ihan kaikki internjetistä löytyvä ei aina ole välttämättä 100% totta.

          • Kiitos Leo varsin hyvästä tiivistyksestä, tuota tekstiä voisi käyttää vaikka esitelmässä.

  2. Kuva:
    Mitä ihmettä tuo Deutsche Democratic Angela -logo tekee tuossa lipussa.

  3. Ei se Britannia ole sen parempi. Itse asiassa jopa pahempi. Kansallismieliset heitetään linnaan ja leimataan terroristeiksi. Koko maa on juutalaisten käsissä enemmän kuin Neuvostoliitto koskaan oli.

  4. En vastusta sitä EU:ta johon Suomi liittyi, mutta vanhojen kommari maiden liityttyä EU:hun, se on alkanut muistuttaa Neuvostoliittoa.

    • Tällä logiikalla mikäli tiput talon katolta et vastustaisi lentoa mutta vastustaisit vain äkkipysähdystä kun törmäät tonttiin.

      Se Euvostoliitto, mihin Suomea liitettiin, ja nykyinen Neuvostoliittoa ”muistuttava” on yksi ja sama projekti ja sen periaatteet eivät muuttuneet. EUn ja NL:n arkitehtien tavoitteena on aina ollut sama, keinot vain hieman erilaiset. Molemmat projektit muistuttavat toisiaan koska alulle panijat ovat samaa ”jumalan valittua” porukka.

      Neuvostoliitossa juutalaiset komissaarit suoristivat mutkat ja ohjasivat goyimeja avoimella terrorilla, kun taas Euvostoliitossa juutalaiset komissaarit ohjaavat goyimeja annostelemalla rehua goy-kohtaisesti.

      Tämä rehulla ohjaaminen on todettu paljon tehokkaammaksi kuin avoin terrori, joten projekti ”Neuvostoliitto” oli suljettu ja ”Euvostoliitto” laajennettu.

  5. Olen kirjoittanut aiheesta laajasti jo vuosia: molemmat ovat juutalaisia xenokratioita.

Comments are closed.