Koti Uutisia Britannian parlamentti haluaa selityksen Syyrian iskuista

Britannian parlamentti haluaa selityksen Syyrian iskuista

0

Ison-Britannian parlamentti haluaa kuulla maan pääministeriä Theresa Maytä siitä, miksi hän ei konsultoinut parlamentin kanssa ennen kuin hän päätti Syyrian iskuista. Vaikka hallituksella ei maan lakien mukaan ole velvollisuutta hyväksyä sotilaallisia iskuja parlamentissa, on tämä silti aina ollut maan tapa. Nyt parlamentti haluaakin tietää, miksi näin ei Syyrian iskujen kohdalla tehty.

Mayn hallituksesta on toki sanottu, että he aikovat jälkikäteen tänään maanantaina anoa pikaista “hätäpäätöstä” asiassa parlamentista. Se, että päätöstä haetaan jälkikäteen, ei luultavasti tule parantamaan Mayn tilannetta ainakaan opposition silmissä.

Monet maat ovat jo tuominneet Ison-Britannian, Yhdysvaltain ja Ranskan päätöksen hyökätä Syyriaa vastaan ilman YK:n hyväksyntää. Jopa maiden perinteiset liittolaiset ovat osoittaneet pettymystä tapahtuneelle. Esimerkiksi Alankomaiden ulkoministeri Stef Blok sanoi, että tilanteelle tulisi löytyä ratkaisu YK:n turvallisuusneuvoston kautta ja että se olisi ainut pätevä vaihtoehto edetä asiassa.



Lähde: Breitbart