Koti Uutisia Biltema levittää monikulttuurisuuspropagandaa

Biltema levittää monikulttuurisuuspropagandaa

21

Ruotsalaisen Biltema-tavarataloketjun johto on päättänyt alkaa monien muiden suuryritysten tavoin tehdä kulttuurimarxistista maahanmuuttopolitiikkaa.

Tuoreimman katalogin kannessa ydinperheen ikoneiksi on valittu valkoinen pohjoismaalainen nainen sekä tumma arabimies. Aiemmassa katalogissa rodunsekoitusta ei vielä markkinoitu.

Monikansalliset yhtiöt ovat viime vuosina alkaneet kampanjoida yhä aggressiivisemmin monikulttuurisuuden puolesta. Aiheesta on kirjoitettu laajasti esimerkiksi Magneettimedian artikkelissa ”Kun kansa äänestää ’väärin’, kulttuurimarxistit anovat apua suuryhtiöiltä”.

Katso kuvat Bilteman edellisestä ja uudesta katalogista alla. Kannustamme boikotoimaan Biltemaa ja kaikkia yhtiöitä, jotka syyllistyvät valkoisten kansanmurhaa ajavan propagandan levittämiseen.

21 KOMMENTIT

  1. Minä ihmettelinkin tuota kansikuvaa. Ensin ihmettelin miksi noin kaunis valkoinen nainen olisi tuollaisen partalapsen kanssa yhdessä, tehden vielä jälkeläisiä. Ihmettelin myös heidän pituuttaan. Kun tietää että auton katto on korkeudella 120-140cm niin kuinka pitkiä nuo ihmiset olisivat? Kun vertaa esim. lapsen pään kokoa aikuisten päähän niin se on lähes saman kokoinen. Tai kun ajattelee että tuon naisen pitäisi ajaa tuolla polkupyörällä niin kuinka korkealla satula olisi? Kainalossa?

    Tulinkin siihen tulokseen että valetta kaikki. Tuo ei ole totta. Ja taidankin jatkossa boikotoidan ko. tavarataloa. Tosin, ne mitä sieltä ostin, niitä todennäköisesti käytetään johonkin hyödylliseen.

    • Voihan toi ”partalapsi” olla vaikka Espanjalainen tai Italialainen, tai miksei vaikka kreikkalainenkin, pitäskö niitäkin kansoja vihata?

      • Voihan se ”läpsyttelijä” olla vaan varastelemassa sieltä jotain, ennen kuin raiskaa tuon naisen. Ainakaan autossa oleva lapsi ei näytä sekarotuiselta, joten pahin ei ole vielä tapahtunut.
        Seuraavassa bilteman kuvastossa autoissa näkyy jo liekkejä ja ympärillä tanssivia monikulttuurisia lapsia.

        • Seuraavassa Bilteman kuvastossa tuo pyörä on varastettu ja auto poltettu.

      • ”Juutalainen” — Luettelit siinä juuri nk. ”Euroopan neekereitä”. Enää Portugali ja Malta puuttuivat.

        Miksiköhän kv sionistieliitti ei aikoinaan valinnut noita em. maita ja kansoja sotakorvauksien maksajiksi ja orjatyövoimaksi? No, ei olisi varmaankaan hirveästi mitään syntynyt noiden siestailojoiden toimesta. Olisivat taatusti valinneet ennemmin kuoleman kuin työn.

        Anteeksi jos loukkasin ”Juutalaisen” tunteita. Sikäli jos teitillä tunteita voi olla. Tai sielua. Anteeksi.

    • No nehän ovat ”pitkiä” koska seisoskelevat korotetulla jalkakäytävällä.
      Ja lapsen pää on suuri koska hän on jo syntyessään lääkäri sekä insinööri!

  2. Siinäpä kauppa, missä kaikki muu on paskaa paitsi kusi. Huomasitteko että tuoreemmassa kuvastossa perheen lemmikki on paskonut takapenkille.

  3. Bilteman osteluiden sijaan kannattaa ostella Kadulle.comissa

  4. Muistakaa myös että esim Teliaa ei kannata valita operaattoriksi. Lobbaa monikultturisuutta, homokulttuuria sekä feminismiä samalla mainoksellaan!

    • Silloin kuin Sonerasta vaihtui nyt Telia, niin mainokset ovat muuttuneet todella ”monikulttuurisemmaksi” ,Ruotsin mainosmalli on havaittavissa. Harmi vain että ovat ainoat jotka tarjoavat EUn maitten sisällä samaan hintaa puhelut ja netin. Kuin reissaa paljon niin se on kätevää.

    • Hyvä kun juuri siirryin Telian asiakkaaksi hinnan takia. Noh, nyt sitten harmittaa.

  5. Ei saatana, liikaa on näköjään tullut tuotakin firmaa tuettua. Vaihtoon siis.

  6. Vahingossa eksyin tälle sivulle ja lähen äkkiä pois. En kyllä oo mikään erityinen suvakki, mutta ootta kyllä aika paskaa porukkaa näemmä.

  7. Boikottiin moinen sonta. Kysyin Suomen Coca-Colalta miksi mainoksissa täällä pitää olla aina yksi neekeri? Suomi ei ole neekerimaa, eikä varmaan neekerimaissakaan mainosteta suomalaisilla s.o. valkoisilla ihmisillä samalla tavalla tuotteita. Eivät pitäneet kysymyksestä lain. Fazer onkin ollut pannassa jo tovin. Kyllähän noita mädättäjiä riittää.

    Nyt loppui myös saunaoluen osto idiootti-Suomesta. Pari–kolme saunabisseä joskus harvoin otan. Muutoin menee limpparia tölkissä. Joka päivä käyn saunassa. Ei kannata verovarojaan tuonne syytää: menevät vain jutkujen, keppihevoston, matu-loisten ja kansanedustajien hyysäämiseen SEKÄ tietysti Suomen valtionvelan korkojen maksamiseen juutalaisille yksityispankeille.

    Ei kannata veroja maksaa yhtään ylimääräistä tälle riistovaltiolle.

    Eesti vabariikistä täytyy hakea saunajuomat: Spriteä, 7UP Cherryä ja jotakin hyvää eestiläistä pilsneriä. Suomesta et saa perkele edes Spriteä tai 7Upia ilman makeutusainemyrkkyjä. Miettikää mikä maa! Tästä on tullut joku helvetin Albania pikkuhiljaa. Eestistä voi tuoda sitten samalla hyvää valkosipulisavujuustoa monta pakettia!!! Suomi sahaa itseään jalkaan Valio-pakoteilla ja muulle itsetuhoisella typeryydellä. Väyrynen on puhunut em. pakotteita vastaan alusta asti.

    • Tämä on eräänlaista siedätyshoitoa tuleviin aikoihin, jotta totutaan pitämään normaaleina rotujen välisiä avioliittoja. On tehty feikkitutkimus, jossa todistellaan että ei ole ollenkaan rotuja (ihmiset kyseessä).

      Tässä voisi tietysti viitata salaliittoteoriaan, jossa rikkaat juutalaiset, ns. kasaarit, ovat kaiken takana.
      http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/10/kasaarijuutalaisen-mafian-vaiettu.html
      Noin 9000 rikkainta kasaarijuutalaista hallitsee suurinta osaa eurooppaa ja USA:ta. Juuutalaisiahan on huomattavissa asemissa ja heillä on myös elokuvayhtiöitä ja pankkeja.

      Europpa on helpompi kaapata lopullisen otteseen, kunhan se on ensin heikennetty mm. seka-avioliittojen avulla. Tässä on myös kyseessä NWO eli New World Order. Onhan Suomikin jo liikaa taloudellisesti riippuvainen ulkomaisten pankkien lainoista.

  8. Arvi Pihkala kirjoittaa aina hyvin Magneettimediassa. Suosittelen lukemaan.

Comments are closed.