Koti Uutisia Kotimaa Bilderbergistä palannut Elina Lepomäki vaatii “Euroopan liittovaltiota”

Bilderbergistä palannut Elina Lepomäki vaatii “Euroopan liittovaltiota”

16

Viime viikolla Italiassa järjestettiin perinteinen Bilderberg-kokous, jossa globalismia kannattavat pankkiirit, valtamedian edustajat, poliitikot ja monopoliyhtiöiden johtajat tapasivat. Kokouksen teema oli eurooppalaisen kansallismielisyyden estäminen.

Paikalla oli kansainvälisen rahanvallan huippunimiä aina Goldman Sachsin ja Israelin keskuspankin entisistä johtohahmoista lähtien. Suomesta kokoukseen oli kutsuttu pankkiiri Björn Wahlroos, perintörahoilla rikastunut Antti Herlin sekä kokoomuksen Elina Lepomäki.

Kutsu eliitin salaiseen kokoukseen oli Lepomäelle selvästi inspiroiva kokemus, sillä välittömästi Bilderberg-tilaisuuden päätyttyä hän kirjoitti Helsingin Sanomiin mielipidetekstin, jossa vaadittiin “Euroopan liittovaltiota”.

Lepomäen mukaan meidän on otettava “askelia kohti Euroopan liittovaltiota”, jotta suuriin pankkeihin liittyvät riskit saadaan ratkaistua. Bilderberg-kontekstissa pankkiteema oli vähintään ironinen.

Pankkiongelmien ratkaisuehdotus oli kummallinen, sillä kansainväliset pankit hallitsevat lobbaamalla jo nyt Euroopan komission ja Euroopan keskuspankin kautta Euroopan unionia. Liittovaltio vain lisäisi pankkien valtaa ja kokoa, mikä puolestaan pahentaa rahoitusmarkkinoiden riskejä.

Ainut ratkaisu kansainvälisten pankkien riskeihin on rahanluonnin kansallistaminen, poliittisen lobbaamisen kieltäminen finanssimiehiltä sekä rahoitustoiminnan pilkkominen pieniin paikallisesti toimiviin yksiköihin. Tätä Lepomäki ei kuitenkaan vaadi, sillä se johtaisi Bilderberg-porttikieltoon.

Lähde: Helsingin Sanomat

16 KOMMENTIT

  1. Jaahas, tähän ei ole juurikaan lisättävää; kepu pettää aina, mutta kokkareet ovat “rehellisesti” sitä itseään.

  2. Millainen kotikasvatus, tai millainen koettu trauma, aikaansaa ihmissaastaa, jolle markkinatalous, henkilökohtainen hyöty ja asema ovat ne tavoiteltavat asiat elämässä?
    Millainen ihminen asettaa globaalin markkinatalouden oman isänmaanrakkautensa edelle? Millainen “ihminen” vihaa noin kovasti omaa kansaansa???

    • Kyllä se on Bilderberg pomot joka sitä vaatii eikä Lepomäki. Hän toimii heidän määräyksestään aivan selvästi. Älä syyttä soimaa syytöntä.

      • “Bilderberg pomot joka sitä vaatii eikä Lepomäki” Ja mitähän se kertoo “syyttömästä”? 😀 En osaa nähdä MITÄÄN tilannetta, jossa ulkopuolinen taho VAATISI minua maanpetokseen ja sen vielä toteuttaisin. Vai meinaako joku, että Elinan otsalla on pidetty asetta tms? 😀 Jää vain kolme vaihtoehtoa. Hän on, joko äärimmäisen heikko ihmissaasta, kiero kokkare, tai aivan saatanan tyhmä, kaikki vaihtoehdot ovat surullisia, sentään vaaleilla valittu naisoletettu

    • Ja ennen kaikkea, miksi se pätevöityminen pitää tapahtua muitten kustannuksella? “Aito” porvari pyrki tulemaan toimeen omillaan ja tarvittaessa palkkasi halukkaita. Se aate on unohtunut.

  3. Nainen, jolla ei ole rotua eikä kunniaa. Ennen tällaiset oltaisiin hiljennetty omasta takaa, kuten myös Wahlroosit ja Herlinit. Kiitos “edistyksen”, nykyään he saavat vapaasti mennä ja tuhota meidän instituutioita.

    • Nyt se hiljentäjä on Bilderberg, he tahtovat Suomen luonnonvarat ja muutkin rahat! Elina on laitettu ruotuun. Suomi eroon EU:sta ja pian!

  4. Ei näillä ole mitään kunnia käsitystä vastuusta nyt puhumattakaan.Miten on aika näin irvokkaaksi voinutkin muuttua kun kaikki nurinkurinen menee läpi ilman minkäänlaista edesvastuuta esimerkkinä nyt kataisen ja urpilaisen puhallus että 2015 petturi urpon vastuu läpsyttelijöiden tullessa vaan rennosti rajan yli.Mitä ovat Dublinin, Schengenin ja Maastrichtin sopimukset kun niillä näemmä pyyhitään persettä kaiken aikaa.Toivon täydestä sydämestäni että joku kaunis päivä kyseiset luopiot ja moni muu heidän ohellaan saa oikean palkkansa.

  5. Yllätys, Junckerin märkä päiväuni jonka se kuuli aikoinaan Willie Brandtilta on ratifioitumassa. Ja Elina näyttää saaneelta. Muikea hymy naamalla.

  6. Ei Elina Lepomäki tuota halua. Hänet on pakotettu sanomaan noin kun hän kävi Bilderberg kokouksessa.
    Miettikää vähän…. Suomi irti EU:sta pian!

    • Pakotettu vai. Elina esiintyi ennen uktralibertaarina valtiovallaminimoijana ja huijasi ihmisten luottamuksen. Nyt haluaa LIITTOVALTIOTA. Naiset politiikassa onkin vitsi. Alas kapitalismi!

  7. Elina sinne tänne ja kohta jonnekin. Laita jalat maahan ja Ole oikeesti Suomalainen asioittesi kanssa äläkä kaahaile veronmaksajien rahoilla.

  8. Ämmän pärstä on sen näköinen, että todellakin huomaa sen missä on käynyt harjattavana.
    Ilmiselvä verikauppias ja lasten lähdettäjä, joka myy kertyneet sikiöt kantasolu -käyttöön suurella rahalla.
    HELEVETIN kylmä akka, ilmiselvä Draculan morsian.

  9. Samaan tulokseen voi tulla ilman Bilderbergiäkin. Tarvitsee vain katsoa maailmaa tulevaisuus perspektiivissä.

Comments are closed.