Koti Uutisia Berliinissä odotetaan ennätyksellisen väkivaltaisia vappumellakoita

Berliinissä odotetaan ennätyksellisen väkivaltaisia vappumellakoita

2

Yli 6 000 poliisia on varattu Berliinissä suitsimaan anarkistien väkivaltaisia vappumellakoita. He ovat mellakoineet Berliinissä vappuisin 30 vuoden ajan, ja tulevista mellakoista odotetaan tähän asti kaikkein pahimpia.

Tänä vuonna anarkistit “marssivat” vastustaakseen muun muassa Vaihtoehto Saksalle -puoluetta, vuokria, Trumpia, Erdoğania ja tietenkin pahoja natseja. Nähtäväksi jää myös, miten tilanne kärjistyy Israelia puolustavan vasemmiston ja vasemmistolaisen Pro Palestina -ryhmän välillä.

Viime torstaina paikallinen anarkisti pahoinpiteli Stuttgartissa puuparrulla Vaihtoehto Saksalle -puolueeseen kuuluvan kaupunginhallituksen jäsenen Ebehard Brettin. 57- vuotias Brett oli menossa poliittiseen tapahtumaan, kun kolme tai neljä anarkistia erkaantui noin 50 muun anarkistin joukosta ja pahoinpiteli Brettin. Tällä kertaa poliisi tuli nopeasti väliin ja Brett vietiin sairaalaan paikattavaksi.

Video vasemmistolaisten viime vuoden “vappujuhlinnasta” Kreutzbergissä:

 

Lähde: MV-lehti

2 KOMMENTIT

  1. No niinhän siinä kävi että vihervasemmisto tappeli kaikkia vastaan ja terrorisoi kaikkia/kaikkea. On se kummaa porukkaa kun sille ei kelpaa demokraattiset päätökset. Eikä edes vasemmiston ajama agenda demokratian rattaissa.

    Vähän samaan tyyliin kuin Arhinmäki ja Kyllönen jotka olivat hallituksessa tekemässä päätöksiä ja erosivat siitä juuri ennen vaaleja. Ja sitten lehtereiltä huutelivat tekemiään päätöksiä vastaan. KYllönen onnistui ryvettyneenä pakenemaan EU:n lihapatojen ääreeen ja ihmetteli julkisesti kun naapurita tai tututkaan eivät enää tervehdi.

  2. Video kertoo kaiken siitä, kuinka “moraaliset” ja “älykkäät” vasemmistolaiset käyttäytyvät; heittelevät roskaa, kiljuvat kuin mölyapinat, ja läpsivät poliiseja säälittävästi. Saksan poliisi, en kadehdi työtänne.

Comments are closed.