Koti Uutisia Talous Bayer irtisanoo 12 000 työntekijää

Bayer irtisanoo 12 000 työntekijää

3

Saksalainen jättiyritys Bayer, joka tunnetaan kemian- ja lääketeollisuuden tuotteistaan, on ilmoittanut vähentävänsä 12 000 työntekijää. Ilmoitus on valtava isku varsinkin Saksalle, missä yhtiö työllistää eniten ihmisiä. Irtisanomisilla tulee myös olemaan vaikutuksia Saksan sosiaalijärjestelmään, joka jo nyt kamppailee joukkomaahanmuuton aiheuttamien ongelmien kanssa.

Yritys perustelee irtisanomisia kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamisella, joita ei varsinaisesti voi kutsua taloudellisiksi ongelmiksi. Bayer tavoittelee 2,6 miljardin euron vuosittaisia säästöjä vuodesta 2022 alkaen.

Lähde: Yle

3 KOMMENTIT

    • Venäjähän haluaakin dollarista eroon, joten sehän on vain yhteistyötä molempien hyväksi. Johan Leo kirjoitteli vuonna 2015, että alle kahden vuoden Putin haistattaa pitkät peet koko taalalle. Vähän aikataulu luistanut, mutta suunta oikea.

  1. Tämähän on hyvä uutinen jos menee entistä huonommin. Bayerhan on pahis yhtiö kuten (((Monsanto))) johon sulautui ja joka tuhoaa siemenkantoja ja myrkyttää glyfosaatilla. Eikä se varmasti enää ole edes “saksalainen” sanan varsinaisessa merkityksessä. Uutinen oli kirjoitettu siihen sävyyn, että se olisi jotenkin huono juttu, “isku Saksalle”.

    Vastarinnan tulisi puuttua näihin ja kohdistaa aktivismiaan sinne missä ihmset kärsivät näiden yhtiöiden johdosta. Kuten PS on kunnostautunut CFS ja homesairaiden potilaiden huomioimisesssa ja saa sillä tavoin hyvää PR:ää. Se PR huomio pitäisi ohjata Vastarinnalle.

    Ja tähän rokotehypetykseen pitäisi puuttua. Siitä ei ole ollut yhtään kriittistä artikkelia vastapainoksi. Se että mikä tämän rokote lobbauksen takana on ja miten se liittyy Monsantoon ja Bayeriin ja Agenda 2030:een jne. Magneettimediassa oli se puoli katettu paremmin.

Comments are closed.