Koti Uutisia Auringon toiminnan hidastuminen hämmentää tiedemiehiä

Auringon toiminnan hidastuminen hämmentää tiedemiehiä

2

Tutkijat varoittavat auringon suorituskyvyn heikkenemisestä, joka saattaa ennakoida pienoisjääkautta.

Avaruusfyysikko Richard Harrison kertoo, ettei ole nähnyt mitään vastaavaa 30 vuoden urallaan. “Edellisen kerran auringon toiminta oli alhaisimmillaan sata vuotta sitten”, Harrison kertoo.

Professori Lockwood pitää mahdollisena, että auringon toiminta hiipuu entisestään. Sata vuotta sitten Euroopan talvi oli hyytävän kylmä, jopa niin kylmä, että Itämeri ja Thames-joki jäätyivät. Hyytäviä talvioloja pidettiin pienoisjääkautena.

 

Lähteet: Tottenham News, biologi-jari.blogspot.se

2 KOMMENTIT

  1. Tässä nyt ei ole mitään uutta. Venäläiset ovat ennustaneet tämän pienen jääkauden jo viisi vuotta sitten. Ja kuten on yleisesti tiedossa, se tulee meillekkin. Nykyisestä tilanteesta ilmanala kylmenee jopa 5 astetta. Meillä toivottavasti vain 2 astetta, mutta sekin tarkoittaa jo merkittävää kylmenemistä sekä kahden-kolmen vuoden sadon menettämistä. Tätä taustaa vasten onkin täysin käsittämätöntä että valtio pienensi viljavarastonsa vain 6kk tarvetta varten. Sen jälkeen meillä on vilja loppu. Jokaisella ihmisellä tuleekin jatkossa olla vähintään 4kk kuivamuonavarasto itsellään, jota käytetään ja uudistetaan aina vanhemmasta päästä.

    Jos kuitenkin paneudutaan tähän auringon “toiminnan vähenemiseen” niin siinä on kaksi jaksoa. On 13 vuotta pitkä jakso jona aikana auringonpilkkujen (purkausten) määrä vähenee ja voimistuu. Sitten on 100 vuotta pitkä aikajakso, jona aikana aurinko lähenee tai loittonee maapallosta. Toisin kuin koulussa on opetettu, aurinko ei pysy paikoillaan maahan nähden. Vaan se kiertää 3-ulotteista orbitraalia Jupiterin ja Saturnuksen vetovoimien heiluttamana.

    Juuri nyt on alkanut se ajanjakso jossa säätyyppi kylmenee hyvin nopeasti. Vähän yli kymmenen vuoden päästä säätyypin muutos on selkeästi nähtävissä. Ja komen kymmenen vuoden päästä ollaan kylmimmässä aikajaksossa. Nykyisessä ilmanalassa ollaan noin 60-65 vuoden päästä.

    On siis aika katsella tulevaisuuteen. Hankkia ikkunoihin lisää elementtejä ja eristää rakennuksia ulospäin koska runko täytyy pitää lämpimänä. On myös istutettava omenapuut sekä muut hedelmäpuut. Ruoka ei ole itsestäänselvyys tulevaisuudessa, kuten ei energiakaan. Aurinkopaneeleista ei ole haittaa. Eikä siitä että kerää talteen kaiken poltettavissa olevan materiaalin ja varstoi sen. Kasvihuoneet tulevat olemaan merkittävässä asemassa ruuan tuotannossa Suomen leveyspiireillä.

    On aika varustautua. Vain vahvat selviävät.

  2. Oikea kommentti nimim. PS. Mitä ilmeisimmin juuri näin tulee tapahtumaan, 1890 luvulla ennen juhannusta oli niin kovia pakkasia, että merenlahdet jäätyivät hevosajoneuvot kestäväksi. Käytännössä tuolloin oli sato menetetty niin pelloilla kuin puutarhassakin. Sikäli kyseessä oli poikkeuksellinen ilmiö, että rannikolla ei yleensä halla tule aivan rannalla enää siinä vaiheessa, kun meri on sulanut.

    Tämän ollessa mahdollista myös nykyään, siihen pitää varautua ja varautumisessa tärkeää on varastoida riittävästi elintarvikkeita, niin kuivatuotteita kuin säilykkeitäkin, polttopuuta pitäisi yleensäkin olla vähintään kahden vuoden tarpeisiin, koska käytännössä ylivuotiset puut vasta ovat riittävän kuivia. Ja sähköntuotanto agrekaatilla, aurinkokennolla tai pientuulivoimalalla (jonka taitava toimija pystyy tekemään myös itse), jolloin saadaan valaistus, pakastin/jääkaappi ja radio/televisio sekä käsipuhelimet ylläpidettyä toimintakuntoisina.

    Myös asumiseen tulee kiinnittää erityishuomiota, kerros/rivitalo tai omakotitalo tiheään kaavoitella alueella ei ole kovin mielekäs muoto asua kriisiolosuhteissa. Paras mahdollinen on riittävästi lämpöeristetty perinteinen rintamamiestalo haja-asutusalueella ja vähintään puolen hehtaarin tontilla, joka antaa mahdollisuuden tuottaa juurekset, vihannekset, marjat ja hedelmät itse ja kunnollisella kellarilla varustettuna niiden säilyminen on taattu. Näissä paikoissa on myös muuta varastotilaa, kuten vajoja, pieni navetta ja usein myös ulkosauna, jolloin kokonaisuus on hyvin huolto- ja kriisivarma. Unohtamatta kaivoa ja puulämmitystä.

    Kaiken lisäksi hivenen kauempana suurista taajamista nämä ovat varsin edullisia hinnaltaan verrattaessa niitä taajamien asuntotarjontaan. Myöskään ei voida jättää huomiotta näitä paikkoja hyvänä kasvuympäristönä perheen lapsille. Nämä eivät kuitenkaan sovi uusavuttomille hepsankeikoille ja kaiken rutisijoille. Tietty kyky selvityä ja halu selviytyä omin avuin tulee olla.

Comments are closed.