Mannerheimin Lastensuojeluliiton asiantuntijan Esa Iivosen mukaan suomalaisten mahdollisuudet perustaa lapsiperheitä rappeutuvat jatkuvasti. Ongelma on riistäytynyt niin pahaksi, että se uhkaa Suomen tulevaisuutta.
– Syntyvyys on laskenut Suomessa vuodesta 2010 lähtien. Vuonna 2017 syntyi hieman yli 50 000 lasta, kun vielä vuonna 2010 syntyneitä oli lähes 61 000. Tänä vuonna vauvojen määrä jäänee jo alle 50 000:n. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, seuraavan vaalikauden päättymisvuonna 2023 syntyy noin 41 000 lasta. Syntyvyyden näin rajulla alenemisella on dramaattiset seuraukset kansantaloudelle ja julkiselle taloudelle, Iivonen varoitti.
Iivonen on pettynyt päättäjiin, jotka nostavat lasten asian kärkiteemaksi juhlapuheissaan, vaikka todellisuudessa varhaiskasvatus ja koulutus ovat aina “leikkauslistojen kärjessä”. Poliitikot toisin sanoen valehtelevat väittäessään, että suomalaisten perheiden tulevaisuuden turvaaminen on heidän tärkein päämääränsä.
Iivosen mukaan “julkisen talouden leikkaukset ovat kohdistuneet erityisesti juuri nuoriin ikäluokkiin”. Hän muistuttaa myös, että nuorten aikuisten on entistä vaikeampi saada töitä. Koska parhaassa perheenperustamisiässä olevien suomalaisten köyhyys on kärjistynyt, jäävät jälkeläiset usein hankkimatta.
Suomen hallitus on pyrkinyt paikkaamaan syntyvyyden laskua hankkimalla maahan huomattavia määriä siirtolaisia arabimaista ja mustasta Afrikasta. Toisin sanoen hallitus toteuttaa valkoisten kansanmurhaa, jossa alkuperäinen väestö korvataan kokonaan toisella väestöllä.
Lähde: Talouselämä
Lähipiirissäni on n. 10 kpl 23-30v. naisihmisiä, yhdellä on lapsi ja sekin ilmeisesti vahinko. Hyvin on opetus mennyt perille, nykyäänhän tuo aivopesu alkaa jo päiväkodissa.
Olen miettinyt paljon sitä miksi syntyvyys on vähentynyt. Yhtenä asiana varmasti ovat rokotteet, niiden steriloivasta vaikutuksesta on niin paljon näyttöä. Toinen asia on ravinto joka on myrkyllisempää kuin koskaan. Kolmas on se että lapset halutaan tehdä myöhemmässä vaiheessa jolloin “hauskanpito” on myrkyttänyt elimistöä liikaa ja yhdessä kahden ensimmäisen kanssa hedelmällisyys laskee.
Mutta ehkä se kaikkein perimmäinen asia on yhteiskunnan arvojen muuttuminen. Yhteiskunnastamme puuttuu se “perherakkaus” jota vielä -90 luvulla oli. Peheet olivat yksiköitä jtka jopa lomailivat yhdessä, siis eri sukupolvet. Käytiin kylässä puolin ja toisin. Vietettiin pitkiäkin aikoja sukulaisten kanssa mökeillä tai maalla. Ja kaikille oli selvää että jo opiskeluaikana seurusteltiin ja opiskelun jälkeen perustettiin pehe. Elleivät hormoonit yllättäneet sitä ennen.
Kouluista valmistuttiin vähän yli 20 vuotiaina ja työelämän tarjoaman taloudellisen hyvinvoinnin myötä perheiden perustaminen oli mahdollista. Poikkeusetta kun vanhemmat täyttivät 30 vuotta niin vanhimmat olivat jo koulussa ja nuorimmatkin esikoulussa. Oma- ja perhe-elämä pääsi alkamaan 30 vuotiaana ja sen jälkeen ei enää suurempia kuormituksia elämään tullutkaan. Elämä oli hyvää ja lapsia rakastettiin.
Nykyään ihmiset ovat omahyväisiä. Oma napa on maailman keskipiste, omat mielipiteet niitä ainoita oikeita eikä muita tarvitse kuunnellakkaan. Eikä varsinkaan välittää. Hauskaa pitää olla ja jos ei ole niin sitä etstiäänv vaikka kemiallisesti. Opiskeluaika tulee olla hauskanpitoa varten, “kurjaa, köyhää elämää ehtii sitten elää loppuelämänsä”. Pitää koeka ja nähdä. Omahyväisyys on huipussaan.
Surullisena mietin mitä tuollaiset ihmiset tekevät itselleen kun parinkymmenen vuoden päästä ymmärtävät mitä on tullut tehtyä. Kun konretia tulee vasten kasvoja niin se on kuin märkä rätti. Eikä todellisuutta pääse enää pakoon vaikka haluaisi (Brad Warner). Edessä on henkinen romahdus, itsesääli ja parhaassa tapauksessa itsemurha. Itsemurha on monesti yhteiskunnan ja yksilön mielenterveyden kannalta paras ratkaisu. “Sokeritouka” poistuu rasittamasta yhteiskuntaa. “Tämä on minun elämäni, saan tehdä sillä ihan mitä haluan” kuulee usein hoilotettavan. Mikä tietysti kertoo suuren suuresta typeryydestä.
On kuitenkin paljon normaaleja ihmisiä jotka osaavat ajatella ja jotka ymmärtävät miten maailma toimii. Mutta heitä arvostellaan “maailman täyttämisestä” jos tekevät enemmän kuin kaksi lasta. Päinvastoin, juuri sellaiset ihmiset ovat tulevaisuutemme tuki ja turva.
Toivoisin että kaikki ne ihmiset jotka haluavat perustaa perheet löytäisivät parinsa ja toisensa. Silloin samanhenkiset pystyvät auttamaan toisiaan eri tilanteissa. Yhteiskunnastamme kasvaa heidän osaltaan terve ja vahva. Ja sitä tarvitaan nykyistä sähköistä lobotomiaa vastaan.
Monilta olen kuullut vastauksen: “En tahdo tehdä lapsia tähän pahaan maailmaan”. Se on sinäänsä ymmärrettävää, mutta varsin lyhytnäköistä ajattelua. Lapset nimenomaan ovat suuri motivaatiotekijä paremmalle tulevaisuudelle, sekä heitä jotka sellaisen oikein kasvatettuina toteuttavat.
Moni myös epäilee, ettei osaisi olla hyvä vanhempi. Niin, no toki jos vertaavat itseään johonkin median luomaan ihanteeseen. On luotu ihanne johon tähtääminen koetaan mahdottomaksi. Eräs helppo ratkaisu olisi, jos se aika jonka äidit ovat kotona, laskettaisi työkokemukseksi. Varsin hyvin näin voitaisi tehdä, sillä äitiys opettaa monia asiota.
Yleiset taloudelliset seikat toki ovat myös osatekijänä mutta etenkin useaman lapsen perheitä ahdistaa autoilun kalleus: Auto johon koko perhe mahtuu tavaroineen, on sellainen josta joutuu maksamaan järkyttävän suuret autoverot ja vakuutukset, vaikka kulutus muutoin olisi kohtuullista.
Muuttoliike on myös ongelma. Nuoret muuttavat kaupunkeihin ja jos lapsen tekevät, ovat isovanhemmat(turvaverkko, hoitoapu) sitten kaukana. Tämä kuormittaa paljon nuoria vanhempia, ja näkisin että tämä on myös osa syy varsin suuriin avioerolukuihin. Isovanhempien rooli on merkittävä arjessa. Tämän olen kokenut ja nähnyt itsekin.
Itse näin sen aikanaan niin, että paras hetki tehdä lapset on sitten eläkkeellä… mutta ei oikein onnistu silloin. Parempi siis tehdä nuorena kun jaksaa ja isovanhemmat auttakoon projektissa. Niin tehden kokonaisuus on kaikille varsin siedettävä ja onhan mummolassa mukavaa.
Comments are closed.