Koti Uutisia Asema-aukion tapaus luokiteltiin terrorismiksi

Asema-aukion tapaus luokiteltiin terrorismiksi

8

Kansainvälinen tiedonkeruupalvelu Esri on luokitellut niin sanotun Asema-aukion tapauksen Suomen ainoaksi terroriteoksi!

Vastarintaliike järjesti syyskuun alussa Helsingin Asema-aukiolla aktivismia, jonka aikana sattui välikohtaus. Tilanne syntyi, kun pitkäaikainen huumeidenkäyttäjä Jimi Karttunen uhkaili Vastarintaliikkeen aktivisteja ja sylki lippumiehen päälle, minkä vuoksi häntä oli potkaistu yhden kerran.

Karttuselle syntyi tilanteessa päävamma. Hän kuoli viikkoa myöhemmin jatkettuaan huumeidenkäyttöä, karattuaan sairaalasta ja laiminlyötyään hoito-ohjeet. Välittömästi Karttusen kuoleman jälkeen Suomen valtamedia ryhtyi levittämään valheellista tietoa siitä, että Vastarintaliikkeen aktivisti Eppu Torniainen olisi vastuussa Karttusen kuolemasta. Valitettavan monet uskoivat median valheisiin, vaikka kaikki vaihtoehtomediat kertoivat kyseessä olevan huumekuolema. Myöhemmin myös käräjäoikeus vahvisti vaihtoehtomedioiden version tapahtumien kulusta pitävän paikkaansa.

Valitettavasti Suomen valtamedian disinformaatio on lähtenyt maailmalla elämään omaa elämäänsä, sillä kansainvälinen tiedonkeruupalvelu Esri luokittelee Asema-aukion tapauksen terroriteoksi. Ilmiselvästi luokitteluun liittyy väärinkäsitys, koska Esrin sivuilla tapaukseen on merkattu yksi kuolonuhri. Todellisuudessa tarina kuolonuhrista perustuu median levittämiin väitteisiin eikä suomalaiseen oikeuskäytäntöön.

Jimi Karttusen huumekuolema on nyt siis samalla listalla veristen islamilaisten terrori-iskujen kanssa. Kyseessä on malliesimerkki valtavirtaisen valemedian kyvystä muokata tietoa mieleisekseen.

8 KOMMENTIT

  1. Joopa joo. “Terroriteko”!!! Jos Asema-aukion itsepuollustustilanne on terroriteko, sitten lehmätkin lentävät.

  2. Ja tätä varten perussionisti Lindström haluaa kuolemantuomion ‘terroristeille’. Kaikki liittyy toisiinsa tässä agendassa.

  3. “Kyseessä on malliesimerkki valtavirtaisen valemedian kyvystä muokata tietoa mieleisekseen.”

    Tästä on dokumenttikin – Psywar. Ja epäammattillisesti kirjoitettu Blokkaus tästä aiheesta:

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2017/01/01/psywar/

    Mutta, eipä tietenkään kellekään kelpaa mikään tieto. Elämyksiä massat vain hakee. Pitäisi pystyä vaikuttamaan tunnetasolla, monelle tunne on totuus. Esim. ensivaikutelma työhaastelussa tms. on kuulemma tärkein. Täyttä paskaa.

  4. Termi terrorismi on kokenut viime vuoden aikana massiivisen inflaation, nyt se voi merkata kaikkea kenkäisystä kädenojennukseen. Kuuluisimpana esimerkkinä ehkä “Twitter-Taleban” National Action.

Comments are closed.