Koti Artikkelit Arvot, asenteet ja ennakkoluulot

Arvot, asenteet ja ennakkoluulot

5

AK_Mandelan_kannattajia

Arvot ja asenteet ovat sosiokulttuurisia käsitteitä. Arvo on käsitys tai uskomus toivottavasta piirteestä, toimintatavasta tai lopputuloksesta, kun asenne taas kuvaa myönteistä tai kielteistä suhtautumistapaa jotain sosiaalisesti merkityksellistä kohdetta kohtaan (Helkama–Myllyniemi–Liebkind 2010: 381). Arvojen muokkaus on erityisesti modernin aikakauden ilmiö, johon medialla on suuri vaikutus. Sama pätee asenteisiin. Voidaan kuitenkin ajatella, että arvo on pysyvämpi ja stabiilimpi ilmentymä kuin asenne, joka voi olla hyvinkin häilyvä.

Ennakkoluuloisuus on käsite, jota on kymmenen viime vuoden aikana käytetty jopa painostavalla tavalla. Ennakkoluulo määritelmänä tarkoittaa kielteistä stereotyyppistä näkemystä jostakin ryhmästä, yleensä yhdistettynä kielteisiin tunteisiin ryhmän jäseniä kohtaan (Helkama–Myllyniemi–Liebkind 2012: 382). Jo sana ”luuloisuus” viittaa ei-todenperäiseen ajatusmaailmaan. Mediassa heitetään helposti ennakkoluuloisuuskortti peliin heti, kun erilaisuudesta esitetään puhdasta kritiikkiä, joka on johtanut ristiriitaan median totuudenmukaisuuden ja realismin kanssa. Niin kutsutut ennakkoluuloiset leimataan helposti mitään-mistään-tietämättömiksi peräkylänpojiksi, joiden rasismin ja ennakkoluulon taustalla on vain pelko siitä, että muualta tulevat vievät heiltä naiset ja työt, vaikka esimerkiksi muissa Pohjoismaissa on selvää näyttöä siitä, että Euroopan ulkopuolinen maahanmuutto on johtanut hurjaan rikollisuuden kasvuun etenkin raiskauksissa (Gudmunsson 2011; Magnusson 2005; Lurås, 2013). Mutta kuten etenkin viime vuosien vaaleissa on tullut esille, maahanmuuttoa tai etnistä erilaisuutta vastustavien joukossa on niin tavallisia tallaajia kuin akateemisiakin. Toisaalta on noussut myös ilmiöksi niin akateemisesta maailmasta ”rasismitutkijoiksi” tituleeratut sekä omatoimisesti, poliittisista lähtökohdista itse itsensä ”tutkijoiksi” nimittäneet rasismitutkijat (Karjalainen 19.1.2013).

 

Arvojen ja asenteiden muuttuminen

Perinteiset arvot, kuten mikä on ”kunniakasta”, ovat olleet valloilla satoja vuosia, kun taas viime vuosina arvoja on haastettu uusilla käsityksillä. Esimerkiksi länsimaisessa kulttuurissa esiintyvät seitsemän kuolemansyntiä – ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo – eivät ole enää yhtä vakavia ”syntejä” kuin aiemmin. Ylensyönti on yhteiskunnassamme nykyään jokapäiväistä, ja himosta yritetään tehdä jopa tavoiteltavaa parisuhteen ulkopuolisten partnereiden etsimiseen tarkoitetun nettisivuston mainosten vaikutuksella. Kansalaisten työmoraali on laskussa, ja vapaa-aikaa painottavat näkemykset kuten ”downshiftaus” koetaan trendikkäinä. Arvojen taustalla voidaan ajatella olevan paljolti myös puhdas logiikka. Vaikka ylensyöntiä ei enää ajatella ”syntinä”, pidetään sitä paheksuttavana – ja moni saakin huonon omantunnon syötyään liikaa tai herkkupitoisen ajanjakson kuten joulun jälkeen, sillä ylensyönti ei ole terveellistä ja se johtaa ylipainon kertymiseen. Toisaalta yhteiskunta voi jarruttaa arvojen muuttumista puuttumalla siihen, mikä on ”hyvän maun” rajalla esimerkiksi mainoksissa. Näinpä esimerkiksi Mainonnan eettinen neuvosto tuomitsi salasuhteisiin yllyttävät mainokset moraalisesti ja eettisesti sopimattomiksi (Turun Sanomat 3.3.2012). ”Himon” ja siihen liittyvien sivuilmiöiden kuten vastuuttomuuden tai yhden illan suhteiden trendikkyys on paljolti median aikaansaannosta.

Instituutiot voivat myös muuttaa arvoja ja asenteita. Esimerkiksi seitsemän kuolemansyntiä listannut katolinen kirkko on todennut näiden vanhentuneen ajan saatossa, ja siten se onkin listannut uudet seitsemän kuolemansyntiä, jotka paremmin vastaavat modernin yhteiskunnan arvomaailmaa ja tarpeita. Uudet kuolemansynnit ovat ympäristön saastuttaminen, geenimanipulaatio, ylenpalttisen vaurauden kerääminen, köyhyyden aiheuttaminen, huumekauppa ja huumeiden käyttö, moraalisesti kyseenalaiset kokeilut sekä ihmisen perusoikeuksien rikkominen. Ero uusissa ja vanhoissa kuolemansynneissä on melko selvä: Vanhat kuolemansynnit kohdistuvat ihmiseen itseensä ja siten niiden ajateltiin tuhoavan suhteen ihmisen itsensä sekä Jumalan välillä. Uudet kuolemansynnit taas kohdistuvat yhteiskuntaan ja ympäristöön, jossa elämme. (Willey 2008.) Toisaalta osa uusista kuolemansynneistä kohdistuu synteihin köyhimpiä maita kohtaan ja niissä ilmenee tuhoamisen vastustaminen. Kuolemansyntejä voisi listata enemmänkin. Kulttuurien ja kansanryhmien tuhoaminen on varmastikin ilmiö, joka liittyy nyky-yhteiskuntaan ja joka koskettaa niin köyhiä kuin rikkaita maita.

Uudet kuolemansynnit kuvastavat hyvin niitä asioita ja arvoja, joista ihmiset nykyään ovat huolissaan. Näihin huoliin liittyvät myös asenteet. Esimerkiksi kuolemansynniksi listattu ympäristön saastuttaminen yhdistyy käytännössä ihmisen asenteisiin jokapäiväisessä elämässä. Yritykset, jotka tahallaan tai tahattomasti aiheuttavat ympäristön saastumista, joutuvat epäsuosioon, eikä heidän tuotteitaan osteta. Toisaalta positiivisia asenteita käytetään markkinoinnissa hyväksi – niin sanotulla yritysten viherpesutaktiikalla, jossa markkinoinnissa tuodaan selvästi esiin, kuinka yritys on ympäristöystävällinen tai panostaa kestävään kehitykseen. Markkinointitaktiikoiden takana on sosiaalipsykologinen sekä markkinointia koskeva tutkimus. (Clegg–Kornberger–Pitsis 2008: 436–437.) Valitettavasti arvoja ei kuitenkaan aina kannateta jaloilla, vaan lompakolla. Halvin vaihtoehto ratkaisee, ja tavallinen tallaaja osallistuu useinkin riistoon, ylenpalttisen vaurauden kerääntymiseen, geenimanipulaatioon, ympäristön saastuttamiseen sekä kulttuurien tuhoamiseen pelkillä kuluttajavalinnoillaan.

 

Ennakkoluulot

Suomessa massiivinen, Euroopan ulkopuolinen maahanmuutto on sinänsä melko uusi ilmiö, jonka mittasuhteet ovat kasvaneet sitten sen alkamisen 1990-luvun taitteessa (Jaakkola 2000: 28). Syynä voidaan pitää maailmalla tapahtuneita aseellisia selkkauksia, globalisaatiota ja turvapaikan hakemisen helppoutta, mutta myös jossain määrin sosiaalista, perhesyin tapahtuvaa maahanmuuttoa ja niin sanottua turvapaikkaturismia.

Helkaman, Myllyniemen ja Liebkindin (2010: 124) mukaan omaan ryhmään kuuluvien yksilöiden suosiminen on sosiaalisen identiteetin teorian kulmakivi, ja tälle on myös biologisia perusteita kuten kamppailu resursseista. Sosiaalipsykologiassa kamppailu resursseista kuitenkin käsitetään asenteisiin liittyvänä olettamuksena, niin sanottuna konfliktiteoriana, joka koskee esimerkiksi resurssikamppailua naisista ja töistä, ja siten maahanmuuttajien näkemistä uhkana (Lange–Westin 1981: 59–62; Hernes–Knudsen 1994). Jaakkolan (2000: 29) mukaan konfliktiteorian vastakohtana on kontaktiteoria, jonka mukaan ennakkoluulot vähenevät kontaktien lisääntyessä enemmistön ja vähemmistön välillä. Kontaktiteoriaa voi kuitenkin pitää kyseenalaisena, sillä Jaakkolan artikkelissaan listaamat tutkimukset ovat jo lähes kaksikymmentä vuotta vanhoja. Maahanmuuton poliittinen vastustus on lisääntynyt etenkin viime vuosina kaikkialla Euroopassa. Se on kärjistynyt etnisten kreikkalaisten etuja ajavan Kultainen aamunkoitto -puolueen suursuosioon Kreikassa samalla kun massiivisen maahanmuuton aiheuttamien ongelmien tunnustaminen on yleistynyt (Rönkkö 2010). Ilmiö oli jo nähtävissä 2000-luvun Keski-Euroopassa (Jaakkola 2000: 46).

Kontaktihypoteesin (Allport 1954) mukaan kontakti vähemmistöryhmään kuuluvan ja enemmistöryhmään kuuluvan välillä on tärkein tekijä ennakkoluulojen hälventämisessä, mutta myös muita tekijöitä tarvitaan. Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen tuki, tasavertaisuus sekä mahdollisuus solmia läheisiä suhteita kontaktin kautta ovat tekijöitä, joita tarvitaan yhtälailla ennakkoluulojen vähentämiseen. Näiden tekijöiden vaikutuksen taustalla ovat esimerkiksi syrjintää vastustavat ryhmänormit sekä palkitsemisen tunteet. (Liebkind–McAlister 2000: 159–161). Ennakkoluulojen määrä on yhteydessä etniseen hierarkiaan, jonka mukaisesti samankaltaisia ryhmiä suositaan, kun taas eniten erottuviin etnisyyksiin on vaikeampi suhtautua positiivisesti (Jaakkola 2000: 35). Onko tämä sitten rasismia, kulttuurista opittua vai puhtaasti biologiselta kannalta meille sisäisesti ominainen ajattelumalli? Liebkindin ja McAlisterin (2000: 158–167) mukaan ennakkoluuloisiin asenteisiin voidaan vaikuttaa esimerkiksi interventiolla eli toiminnalla, joka pyrkii muuttamaan asenteita. Interventio voikin toimia hyvin oikaisemaan katteettomia ennakkoluuloisia uskomuksia, mutta jos pidämme ennakkoluuloa meille biologisesti ominaisena piirteenä, voidaanko sanoa, että ennakkoluuloisuus on ”väärin”? Lisäksi tämä synnyttää kysymyksen siitä, missä kulkee raja ennakkoluuloisten uskomusten oikaisemisessa ja sosiaalipsykologisessa manipulaatiossa?

 

Kritiikkiä ja pohdintaa ennakkoluulo- ja rasismitutkimuksista

Rasismi- ja ennakkoluulotutkimukselle on ollut yhä enemmän tilausta, mitä enemmän maahanmuutto on kasvanut. Tutkimuksen taso on kuitenkin jossain määrin kiistanalaista sekä tutkimus itsessään tai sen mainostuksessa sensaatiohakuista. Yleisesti ottaen tutkimusten mukaan ennakkoluuloisuus ja rasismi ovat vähentyneet (Liebkind 2000: 45; Hamilo 2013), mutta tästä huolimatta rasismista ja ennakkoluuloista paasataan mediassa yhä enemmän ja enemmän. Myös tutkimuksen laadullisuus herättää kysymyksiä ja etenkin se, mikä tutkijoiden lähtökohta tutkimuksessa on ollut ja onko sille vain haettu todisteita tukemaan tutkijan ennakko-oletusta (Hamilo 2013). Esimerkiksi Karmela Liebkind, joka on Suomen eräs tunnetuimmista monikulttuuritutkijoista ja -ideologian puolestapuhujista, ei itsekään edusta etnisesti suomalaista. Kuitenkin hän perusteettomasti väittää monikulttuurin olevan (positiivista) tulevaisuutta (Liebkind 2000: 171). Massiivinen monikulttuurinen ja monietninen maahanmuutto ei ole tähän mennessä edustanut ihmiskunnan historiassa positiivisuutta kullekin yhteiskunnalle, vaan se on päinvastoin johtanut kulttuurin destruktioon ja pienempien etnisten/kielellisten ryhmien sukupuuttoon. Toisaalta jopa selkeitä ajatteluvirheitä voidaan löytää, kuten esimerkiksi Jaakkolan (2000: 31) esittäessä turistit maahanmuuttajina tai hänen käyttäessään verbaalisesti ilmeneviä ennakko-oletuksia kuten maahanmuuttovastaisen puolueen ilmaiseminen ”muukalaisvihamielisenä” puolueena (Jaakkola 2000: 46). Jo pelkillä sanavalinnoilla voidaan vaikuttaa medialukutaidottomaan lukijaan.

Vaikka rasismista paasataankin sekä median, tutkijoiden ja ”tutkijoiden” puolesta, on sen käyttö käsitteenä epäselvä. Helkaman, Myllyniemen ja Liebkindin (2010: 295) mukaan rasismi on etnisyyden tai rodun perusteella tapahtuvaa syrjintää. Liebkindin (1994: 39) mukaan rasismi on myös sarja kuvitelmia, joiden mukaan tietty ihmisryhmä on parempi kuin toinen niin moraalisella, älyllisellä kuin myös kulttuurisella tasolla. Rajanveto ennakkoluulon ja rasismin välillä täten selvä, mutta se ei ilmene yhteiskunnallisessa keskustelussa, jossa ”rasistisissa” mielipiteissä kuljetaan hyvin heikoilla jäillä. Ennakkoluulo on stereotyyppinen käsitys, mutta voiko puhdas mielipide tai faktatietoon perustuva mielipide jostakin asiasta olla syrjivä ja siten rasistinen? Mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa rasisteiksi leimataan ihmiset, jotka eivät syrji toista etnisyyttä rodun perusteella ja jotka eivät välttämättä usko edes omaan paremmuuteensa, vaan vastustavat maahanmuuttoa sen mukanaan tuomien negatiivisten ilmiöiden vuoksi, esimerkkeinä lisääntynyt rikollisuus, halal- tai kosher-teurastus, kunniamurhat ja järjestetyt avioliitot tai vieraan kulttuurin näkemys naisen asemasta ja oikeuksista. Kyse on enemmänkin arvojen ja asenteiden toisiinsa törmäämisestä kuin ennakkoluuloista tai rasismista.

Miten sitten olikaan, voi päätöskritiikkinä tutkimusta kohtaan esittää lauseen ”rasismia on löydyttävä, muuten rasismitutkijan tarpeellisuus käy kyseenalaiseksi”. Valitettavasti tuo ”rasisti” vaikuttaa aina olevan valkoihoinen enemmistön jäsen, eikä isäntämaan oman väestön kokeman rasismin, negatiivisten asenteiden tai väkivallan tutkimusta juurikaan ole olemassa, vaikka näistä ilmiöistä on paljonkin todisteita esimerkiksi Ruotsissa, jossa maahanmuutto on ollut paljon massiivisempaa kuin Suomessa. ”Paras” – tai siis karmein – esimerkki valkoihoisiin kohdistuvasta rasismista ja väkivallasta on varmastikin apartheidin jälkeinen Etelä-Afrikka.

 

Vilhelmiina Koukohovi

 

Lähteitä:

Allport, Gordon Willard 1954: The Nature of Prejudice.

Clegg, Stewart – Kornberger, Martin – Pitsis, Tyrone 2008: Management & Organizations. An Introduction to Theory and Practise.

Gudmunsson, Per 25.6.2011: Brottslighet bland invandrare borde oroa alla partier. Svenska Dagbladet.

Hamilo, Marko 11.1.2013: Miten rasismia pitäisi tutkia? Tiede.

Hernes, Gudmund – Knudsen, Knud 1994: Klimaskifte? Norska reaktioner på flyktinger, asylsokere og innvandrere 1988–1993. Tidskrift for sammfunnsforskning 3, s. 319–343.

Jaakkola, Magdalena 2000: Asenneilmasto Suomessa 1987–1999. Teoksessa: Monikulttuurinen Suomi. Etniset suhteet tutkimuksen valossa. S. 28–55. Toim. Karmela Liebkind.

Karjalainen 19.1.2013: Dan Koivulaakso: Poliisin otettava uusnatsien rikokset vakavammin.

Lange, Anders – Westin, Charles 1981: Etnisk diskriminering och social identitet.

Liebkind, Karmela 1994: Maahanmuuttajat ja kulttuurien kohtaaminen. Teoksessa: Maahanmuuttajat. Kulttuurien kohtaaminen Suomessa. S. 21–49. Toim. Karmela Liebkind.

Liebkind, Karmela 2000: Monikulttuurisuus on tulevaisuutta. Teoksessa: Monikulttuurinen Suomi. Etniset suhteet tutkimuksen valossa. S. 171–182. Toim. Karmela Liebkind.

Liebkind, Karmela – McAlister, Alfred 2000: Suomalaisnuorten asenteisiin voidaan vaikuttaa. Teoksessa: Monikulttuurinen Suomi. Etniset suhteet tutkimuksen valossa. S. 158–170. Toim. Karmela Liebkind.

Lurås, Ragnar 12.2.2013: Her er innvandrerbefolkninga overrepresentert i kriminalstatistikken. NRK.

Magnusson, Erik 14.12.2005: Rapport om brott bland invandrare vacker debatt. Sydsvenskan.

Rönkkö, Pertti 11.11.2010: Merkel myönsi monikulttuurin epäonnistuneen Saksassa. YLE uutiset.

Turun Sanomat 3.3.2012: Salasuhteisiin yllyttävä deittisivusto sai moitteet mainonnastaan.

Willey, David 10.3.2008: Fewer confessions and new sins. BBC News.

5 KOMMENTIT

  1. Kristinuskon esille nostamisesta pisteitä.

    Vastoin yleistä nykyajan käsitystä, kristinusko ei ole mikään hyysärien uskonto. Raamatussa on useita kohtia, joissa Jumala on antanut hyökkäyksen kohteena olleelle pienelle kansalle yliluonnollista voimaa nujertaa sitä monta kertaa vahvemman vihollisensa. ”Älä tapa” ei tarkoita, ettei saa puolustautua, jos joku käy kimppuun. Ja se ”käännä toinenkin poski” tarkoittaa, että pidä maltti mukana ja mieti tovi, mutta sen toisen posken kääntämisen jälkeen voitkin sitten jo vetää johtopäätöksesi ja ryhtyä tarpeellisiin vastatoimiin.

    Protestanttinen kristinusko on erittäin vahvassa ristiriidassa tämän päivän länsimaisen elämäntyylin ja arvomaailman kanssa. Sitä mukaa kun länsimaat ovat luopuneet kristillisyydestään, niin rappiokehitys on saanut tilaa. Tämä rappiokehitys alkoi jo 1960-luvun hippiliikkeestä, jolloin läntisten kansojen uskonnollisia perusarvoja alettiin murtaa ”edistyksen” nimissä. Jokainen nähnee tulokset ympärillään.

Comments are closed.