Koti Uutisia Arvostusta Suomessa tuotetulle ruoalle

Arvostusta Suomessa tuotetulle ruoalle

0

Suomalainen ja Suomessa tuotettu ruoka ei aina välttämättä ole edullisin vaihtoehto ruokakaupan hyllyillä. Päätökseen valita Suomessa tuotettu elintarvike voi jatkossa kuitenkin vaikuttaa tieto, että Suomessa tuotetun ruoan on todettu olevan yksi EU:n puhtaimmista. Tämä ilmenee Euroopan unionin elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n tekemästä vuosittaisesta raportista elintarvikkeiden torjunta-ainepitoisuuksista.

UK_suomalainen_ruoka_puhtainta

Raportista ilmenee, että osasta kotimaisista tuotteistamme löytyy myös torjunta-ainejäämiä, mutta suomalaiset tuotteet ovat puhtaampia kuin muualla Euroopassa tuotetut. EFSA on kerännyt tarkat tiedot kaiken kaikkiaan 77 000 näytteestä, ja näiden perusteella suomalaiset tuotteet olivat yli 70-prosenttisesti puhtaita. Vastaava luku koko EU:n osalta oli 50 prosenttia. Torjunta-aineilla pyritään hillitsemään muun muassa rikkakasvien kasvua sekä torjumaan tuhohyönteisiä ja homeita.

Torjunta-ainejäämiä oli ymmärrettävästi enemmän kasviksissa ja vihanneksissa ja vähemmän maidossa ja lihassa. Kasviksia ei kuitenkaan tulisi torjunta-ainejäämien pelossa jättää kaupan hyllyille, vaan niiden käyttöä meidän suomalaisten tulisi ennemminkin lisätä. Kasvikset, joissa todetaan joitakin torjunta-ainejäämiä, eivät ole Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastajan Tomi Kekin mukaan ihmisten terveydelle haitallisia. Suomalaiset luomutuotteet ovat kuitenkin vaihtoehto torjunta-aineilla käsitellyn ruoan sijaan, mikäli haluaa välttää vähäisempiäkin torjunta-ainejäämiä.

Erikoistutkija Juha Laakso Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesista  toteaa, että kasvisten ja hedelmien viljelyyn ja maatalouteen käytetään tänä päivänä noin 300:aa eri tehoainetta. 1990-luvun alussa riskiarviointien käynnistyessä EU:ssa vastaavia tehoaineita laskettiin kolme kertaa enemmän. Poistuneiden tehoaineiden joukossa ovat muun muassa aineet, jotka vaikuttavat hormonitasapainoon tai jotka saattavat aiheuttaa syöpää.

Erikoistutkija Juha Laakson mukaan eniten torjunta-aineita EU:n ulkopuolelta tuoduista kasviksista ja hedelmistä on löydetty Afrikasta ja Kaukoidästä tuoduista elintarvikkeista. Tämä ilmenee aiemmista tutkimuksista.

 

Aiheesta muualla:

MaaseudunTulevaisuus.fi

GoodNewsFinland.fi

Mtv3.fi

Yle.fi