Koti Artikkelit Dokumentti: poliisi valehteli itsenäisyyspäivän pahoinpitelystä!

Dokumentti: poliisi valehteli itsenäisyyspäivän pahoinpitelystä!

13

Viime itsenäisyyspäivänä tunnettu äärivasemmistolainen Jari Laine hyökkäsi Vastarintaliikkeen kulkueen kimppuun. Hän oli ennakkoon ilmoittanut julkisesti aikovansa häiriköidä itsenäisyyspäivän tapahtumia.

Hyökkäys kuitenkin tyssäsi heti alkuunsa marssijoiden nopean reagoinnin ansiosta, minkä vuoksi poliisi otti Laineen sekä Vastarintaliikkeen Emil Hagbergin kiinni. Poliisit sijoittivat molemmat kiinniotetut samaan autoon – Hagberg käsiraudoissa ja Laine täysin vapaana! Laine päätyikin pahoinpitelemään poliisin suojelemana raudoitettua aktivistia maijan takakontissa.

Heti tiedon levittyä tapahtumasta monet epäilivät, että poliisi oli suorittanut kiinniotettujen sijoittamisen tahallaan. Myös Laine epäili samaa. Hän kirjoittikin vasemmistolaisten suosimalle palstalle: “Poliisi käytti mua hyväkseen hyi vittu kun tuntuu etovalta.”

Poliisi luonnollisesti selitteli tilannetta sen sekavuudella ja valehteli, ettei lähettyvillä ollut muita autoja. Lopulta he vielä kertoivat Laineen valehdelleen kiinniottaneille poliiseille, jotta hän pääsisi samaan autoon pahoinpitelemään aktivistia. “Eihän kukaan voi olla ennustaja tai selvännäkijä. Jos tilanteessa on kiinniottopartiolla yksi poliisiauto, niin aika vähän on paikkoja, mihin tyyppejä voi laittaa”, selitti Helsingin poliisin Juha Hakola jo seuraavana päivänä.

Poliisi valehteli seuraavana päivänä, ettei lähettyvillä ollut poliisiautoja. Lainetta laitetaan keskimmäiseen autoon. Ympärillä näkyy ainakin viisi muuta poliisiautoa.

Kuka tahansa mitään kuvia paikan päältä nähnyt kuitenkin osasi kertoa, että paikalla oli kymmeniä poliisiautoja. Myös tiistaina TV:stä tulleessa dokumentissa näkyy rikospaikkana toimineen maijan välittömässä läheisyydessä olleen ainakin viisi autoa. Hakola myös kertoi tuolloin, ettei poliiseille ole tulossa seuraamuksia tästä “vahingostaan”.

Maaliskuussa eduskunnan oikeusasiamies antoi poliisin sepustuksiin perustuneen lausunnon, jonka mukaan virhettä ei tapahtunut. Helsingin Sanomat referoi lausuntoa seuraavasti:

“Kaaosmaisessa tilanteessa poliisi oli ottanut kiinni myös kulkueeseen osallistuneen ruotsalaismiehen. Molemmat kiinniotetut toimitettiin vartijoille. Vartijat luulivat, että molemmat miehet kuuluivat samaan porukkaan ja laittoivat heidät samaan autoon. Kiinniottopartiota johtanut vartija kertoi kysyneensä, pärjääkö suomalaismies ruotsalaisen kanssa samassa tilassa. Mies oli vastannut, että ‘jos siellä ei ole muita kuin natseja, niin sitten ei mitään hätää’.”

Poliisin mukaan Laine olisi siis valehdellut päästäkseen pahoinpitelemään aktivistia. Paavo Tajukankaalle muutama päivä tapahtuneen jälkeen antamassaan haastattelussa pahoinpitelystä epäilty kuitenkin kuvaili tapahtumaa seuraavasti:

Tapahtuiko maijassa jotain erityistä?

– Huusin siinä monesti, että natsit vittuun, ja olin aika ihmeissäni, kun maijassa raivoaa natsi jo valmiiksi. Sanoin poliisille, että en vittu mene paskan kanssa samaan autoon ja yritin jaloilla estää niitä mua sinne laittamasta. Poliisi sanoi, että samaa sontaa olette molemmat ja löi oven kiinni. Tää kundi maijassa kävi kierroksilla ja alko huutaan ja räkimään mua. Mulla nenä auki ja kohtuu vitutus päällä ni aattelin että ole hiljaa ja löin noin viisi kertaa sitä nyrkillä. Minuutin ehkä kahden päästä kytät avasi ovet ja ampui mua etälamauttimella suoraan rintaan. Siitä rautoihin ja Pasilaan, aamulla kuulustelut ja sitten ulos.

Jari Laine huutaa tässä kohtaa kiinniottoa kovaan ääneen “Haista vittu natsipaska!”. Poliisi numero 12A3 pitää Laineesta kiinni huudon aikana. Lainetta lähdetään kuljettamaan tämän poliisiauton luota toiselle autolle. Kuvassa näkyy Laineen käsi.

Nyt julki tullut dokumentti myös paljastaa, ettei poliisi ole voinut vahingossakaan erehtyä Laineen näkemyksistä. Ohjelmassa näkyy, kun häirikköä taluttava poliisi, jonka haalareissa on numero 12A3, selvästi kuulee Laineen huutavan “Haista vittu natsipaska!” Millä todennäköisyydellä tämä lause on ymmärrettävissä väärin? Hetkeä myöhemmin sama poliisi työntää häirikön samaan autoon aktivistin kanssa. Kuulostaako tämä vahingolta?

Jari Laine laitetaan samaan autoon raudoitetun Vastarintaliikkeen aktivistin kanssa. Sama poliisi on laittamassa häntä autoon.

Poliisin mukaan Laine ei myöskään missään vaiheessa käyttäytynyt niin, että hänet olisi pitänyt laittaa rautoihin. Dokumentissa kuitenkin näkyy Laineen ilmeisen aggressiivinen ja riitaa haastava käytös juuri ennen pahoinpitelyä. Ilmeisesti hyökkääminen mielenosoitukseen ja riidan haastaminen vielä sen jälkeen ei poliisin mukaan aiheuta käsirautoihin päätymistä. Mahtaako kyseessä olla ihan yleinen linja?

Laine saa sähköä hieman myöhemmin ja möykkää edelleen “natseista”.

Yhä politisoituva poliisi syyllistyy jatkuvalla syötöllä yhä tökerömpiin valehtelemisiin ja puolueellisuuteen. Vasta tiistaina poliisi kertoi jättävänsä “pakkopalautuksia” vastustaneiden riehumisten tutkinnan kesken, koska heillä on “parempaa tekemistä”.

Arman Alizadin juontaman Täällä Pohjantähden alla -dokumenttisarjan toisen tuotantokauden kolmas jakso on tällä hetkellä vielä nähtävissä Ruutu.fi-palvelussa. Itsenäisyyspäivän tapahtumia kuvataan ohjelman loppupuolella.

 

Toimitus

13 KOMMENTIT

  1. Seuraavat henkilöt ovat yllättyneitä poliisin valehtelemisesta (aakkosjärjestyksessä):

  2. Eli saamme kiittää Armania että tämä tuli julki :O ?, ei siinä kyllä Armanin ohjelmista joskus oppiikin jotain, vaikka toisinaan ne laittaa vaan kyrpiintymään.

    • Eiköhän tämän julkitulo ole ihan vaan vahinko. Koko pätkää tässä ei kuitenkaan näytetty ja nyt ne videot on varmaan jo “hävinneet” [tai (((hävinneet)))] johonkin.

  3. Tämä poliisin touhu on mennyt todella sairaaksi. Nyt jos koskaan Suomi tarvitsee Jorma Nyforsin ja Tauno Pasasen kaltaisia rohkeita miehiä!

  4. Oli kyllä taas härskiä valehtelua poliisilta!

    Olis hyvä, jos Arman julkaisisi koko videomateriaalin tuosta tilanteesta. Ohjelmassa esitettyä pätkää oli leikattu.

  5. Helvetin eliitin poliisi. Tällä poliisilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten turvallisuuden turvaamisen kanssa! Suomen poliisi on todellakin korruptoitunut katujengi, jolla on paremmat aseet ja koulutukset, kuin muilla rikollisjengeillä. Sitten tarkoituksena on tuhota kaikki henkilöt ja järjestöt, jotka vastustavat monikulttuurisuutta ja pankkien valtaa. Toivottavasti suomalaiset alkavat harjoittamaan kansalaistottelemattomuutta tätä eliitin katujengiä vastaan!

  6. Aika selkeästi tämä oli poliisilta viesti ja näpäytys kansallismielisiä kohtaan – “Jos ette ala kumartamaan Tel Aviviin päin niin käy huonosti. Nyt laitetaan teikäläinen väkivaltarikollisen kanssa maijan perään, seuraavalla kerralla kovempaa”

  7. Vinkki ensi kerralla poliiseille: olkaa rehellisiä niin ette jää kiinni valehtelusta.

  8. Poliisi on punainen. Yks sössii, kaks sössii. Muuta ei sitten tarvitakkaan.”

  9. Jonkun tietokoneneron pitäisi ottaa tämä osuus dokumentista talteen ja ladata se Youtubeen tai muuhun videopalveluun todisteeksi!

Comments are closed.