Koti Uutisia Pohjoismaat Arabi vei 12-vuotiaan ruotsalaistytön pois kotoaan – tarjosi huumeita ja raiskasi tämän

Arabi vei 12-vuotiaan ruotsalaistytön pois kotoaan – tarjosi huumeita ja raiskasi tämän

12
Hassan Akily.

Hassan Akily (19910529-8351) tuomittiin tiistaina Halmstadin käräjäoikeudessa lapsen raiskauksesta, neljästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja huumerikoksista. Kaikki alkoi neljä kuukautta sosiaalisessa mediassa kestäneestä yhteydenpidosta 12-vuotiaaseen ruotsalaistyttöön. Tämä päättyi siihen, että Akily kuljetti eräänä iltana viime vuoden joulukuussa tytön pois kotoaan ja vuokrasi mökin, jossa hän illan ja yön aikana tarjosi tytölle marijuanaa ja raiskasi tyttöä. Akily tuomittiin kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen ja maksamaan 127 000 kruunua (noin 12 220 euroa) korvauksia tytölle.

Tyttö päätti tuona iltana karata kotoaan, ja Akily ajoikin Malmöstä tytön asuinpaikkakunnalle ja haki tytön tämän kotoa noin kello 18. Sieltä he suuntasivat aluksi etelään kohti Malmötä, mutta he pysähtyivät ja vuokrasivat yöksi mökin pienestä Ågarpin kunnasta. Akily ehdotti tytölle seksiä useita kertoja yön aikana, ja viis veisasi siitä, ettei tyttö ollut valmis sellaiseen ja häneen sattui joka hetki seksin aikana. Akily pakotti tytön myös suuseksiin.

Osissa kuulusteluita kävi ilmi tytön täydellinen epäkypsyys; hänellä tuskin oli edes sanastoa kuvailla, mitä Akily hänelle tuon yön aikana teki. Tytön on ollut hyvin vaikeaa kertoa kyseisen yön tapahtumista. Tyttö ei halunnut Akilyn kanssa seksiä, mutta hän ei myöskään osannut sanoa selvästi Akilylle, että hänen on lopetettava. Tuomioissa seksuaalisesta häirinnästä on kyse siitä, että Akily oli lähettänyt tytölle Snapchatissa viestejä, kuten “Lähetä jotain seksikästä” ja “Oletko kiihottunut?”.

Lähteet: Nordfront, Minfil.com

12 KOMMENTIT

  1. Hassanille korotetut sossunrahat ja ehdollinen “tuomio”. Täytyy ymmärtää.

  2. miten tä poikkeaa siitä kun suomalainen mies teki toistuvasti lähes saman mulle?

    • Tuskinpa kukaan täällä vähättelee sitä, kyllä valitettavasti myös Suomalaisista löytyy näitä saastoja, jotka raiskaavat, mutta ei siinä määrin mitä Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet rotumuukalaiset raiskaavat. Helsingissä kaikista raiskauksista Vuonna 2017 tuomituista jo lähes 2/3 oli maahanmuuttajataustaisia. Sanoisin, että koko Suomen mittakaavassa rotumuukalaiset tekevät yli puolet kaikista seksuaalirikoksista
      https://mvlehti.net/2018/02/14/mohammed-yleisin-raiskaajan-nimi-stadissa/

      • miksi tästä sitten pitää uutisoida jos se on niin tavanomaista, mutta kantasuomalaisten vastaavasta ei, vaikka se tässä olisi se uutiskynnystä tuova poikkeus.

        • tuolla logiikalla sama, kun uutisoisit kesällä siitä että on lämmin ja aurinko paistaa, mutta et heinäkuisesta lumisateesta.

          • Haluatko sinä että kaikista maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista vaietaan kokonaan jotta voitaisiin levittää julkisuudessa suomalaisvastaista propagandaa jonka mukaan vain ja ainoastaan suomalainen mies raiskaa?

        • Matujen tekemistä raiskauksista ilmoitetaan harvemmin kuin kanatväestön. Syitä tähän pelko joukkoraiskaajamatujen kostosta, pelko rasistiksi leimautumisesta, raiskaajamatujen sukulaiset ovat esim. Ruotsissa mellakoineet oikeussaleissa ja uhkailleet uhreja. Syitä riittää. Taitaa olla tuo 2/3 alakanttiin?
          Lotte on joku matuhyysäri, joka yrittää vähätellä keharimaalaisten rikollisuutta.

    • Ei varmaan muuta kuin maan ja ihonvärin osalta. Tietysti kielellinen ero oli varmasti myös yhtenä erottavana tekijänä.

      Mutta tässä meillä on jälleen yksi sellainen “kova likka” joka uhmaa yhteiskunnan määräyksiä ja vanhempiensa kasvatusoppeja. Yhteiskunta sanoo että alaikäiset eivät saa käyttää päihteitä ja vanhemmat ovat varmaan määränneet kotiintulojat. Mutta kiukuspäinen pissis uhmasi näitä ja sai konkreettisesti tuntea nahoissaan mitä siitä seuraa kun lähtee väärään seuraan mukaan. Ehkä oppi kerrasta.

    • Tutustu esim. Rotherhamin grooming-tapaukseen ja kymmeniin vastaaviin Britanniassa, niin saatat jopa sinäkin tajuta populaatiotason erot eri etnisten ryhmien seksuaalikäytöksessä.
      Ei-eurooppalaiset raiskaavat Euroopassa paikallisia tyttöjä/naisia, koska siten vältetään klaanikahakat ja verikostot. Lisäksi kaikenlaiset “rasisminvastustajien” järjestöt peittelevät ja vähettelevät näitä tekoja. Oletko toiminnassa mukana?
      Matujen raiskailuun on myös syynä viha valkoihoisia, ennen kaikkea miehiä, kohtaan.
      Matut ovat katkeria kyvystämme rakentaa niin paljon parempia yhteiskuntia kuin mihin itse pystyvät. Vaikka haluavat loisia täällä, tuo tosiasia syö itsetuntoa näiltä melko impulssikontrollittomilta aavikko- ja viidakkokansoilta. Vihaansa he sitten purkavat raiskaamalla valkoisia naisia.
      Tämä on yhtenä syynä siihen, että nämä matut raiskatessaan ovat niin väkivaltaisia ja nöyryyttävät uhrejaan. On myös muita syitä. https://www.vastarinta.com/kun-kulttuuri-ei-selita-henkiset-erot-rotujen-valilla/

  3. Kaikki raiskaajat ovat samalla viivalla väriin tai kansalaisuuteen katsomatta sitä nyt vain ei voi kieltää että nämä raiskausten määrät ovat nousseet huimasti tämän maahanmuuton myötä ja enemmän saisivat vielä uutisoida näistä ja jokaikisen raiskaajan kuva pitäisi julkistaa kaikissa medioissa ja tuomiot kymmenkertaistaa jos näitä halutaan vähentää ja näitä maahanmuuttajia tulisi valistaa jo tänne tullessa miten täällä saa käyttäytyä ja miten ei yhdenkään raiskaajan kohdalla ei kannata ruveta potemaan tukholma syndroomaa koska rottakin on arvokkaampi kuin raiskaaja julkiseksi vaan kaikki kemiallinen kastraatio ja 10 vuotta linnaa.

    • Maastakarkoitus saman tien takaisin sinne kamestaniaan, mistä tulivatkin. Meikäläiset vankilat ovat heille veronmaksajien kustantamia lepokoteja. Tosin linnatuomion puolesta puhuu muitten vankien suhtautuminen pohjasakkaan joita seksuaalirikolliset siellä(kin) ovat.

      Voitaisiin myös ostaa heille vankilapalvelut Venäjältä. Tulisi halvemmaksikin ja ehkäpä menisi oppi hiukan paremmin perille.

Comments are closed.