Koti Artikkelit Antti Niemen Helsingissä pitämä puhe

Antti Niemen Helsingissä pitämä puhe

15

Olemme kokoontuneet osoittamaan mieltämme Suomen kansaa ja valkoista rotua vihaavaa kansainvälistä miehityshallintoa vastaan. Ulkomailta rahoituksensa, lakinsa ja aseensa saava miehityshallinto kukoisti 1900-luvun jälkipuoliskolla, kun kansalaiset onnistuttiin vaivuttamaan poliittiseen apatiaan jatkuvan talouskasvun, leivän ja sirkushuvien avulla. Miehityshallinto turrutti kansan kyvyn kriittiseen ajatteluun tarjoamalla näille halpaa viihde-elektroniikkaa, pikaruokaa ja kevytkenkäistä narsismia. Kulissien takana alkoi työ suomalaisen kansakunnan tuhoamiseksi. Oikeus päättää omista laeista ja rahasta myytiin ulkomaille, ja tilalle ulkomailta alettiin tuoda rotumuukalaisia, joita kutsuttiin “pakolaisiksi”.

Kansakunnan rappeuttaminen eteni sujuvasti niin kauan kuin keskiluokalla riitti rahaa tuhlattavaksi. Vaikka ensimmäiset somalipakolaisten aallot synnyttivät niin hämmennystä kuin vihaakin, harva viitsi uhrata yltäkylläistä tulevaisuutta ja sosiaalista asemaansa noustakseen taistelemaan valkoisten hidasta kansanmurhaa vastaan. Murhatahti alkoi kuitenkin kiihtyä. Tunkeutujia alkoi tulla vuosi vuodelta enemmän, ja pian nämä korvasivat jo suomalaiset lapsiperheet kokonaan väestönkasvun ajureina. Samaan aikaan poliittisen lamaannuksen tärkeimmät työkalut alkoivat ruostua, kun pörssikuplien synnyttämät lamat ajoivat 2000-luvun Suomen työttömyys- ja köyhyyskurimukseen, josta tuskin enää voidaan nousta ilman vallankumousta.

Suomea vihaava miehityshallinto ymmärsi, että maahantunkeutujien valtava määrä sekä leivän ja sirkushuvien loppuminen olivat räjähdysherkkä yhdistelmä. Ne olivat synnyttäneet jo kansallissosialistisen liikkeen, Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen, joka marssi avoimesti Suomen kaduilla kasvaen vuosi vuodelta. Niinpä miehittäjät ottivat yhteyttä prostituoituihinsa ja vaativat näitä tukahduttamaan kansannousun heti alkuunsa. Viimeiset kaksi vuotta Poliisihallitus onkin yrittänyt kieltää Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen eri oikeusasteissa. Kiellon päämotiivina on poliittinen sanomamme ja tinkimätön toimintamallimme. Poliisihallitus on käytännössä myöntänyt, että emme valehtele julkaisuissamme – sen sijaan puhumme ääneen niin sanotuista vihatotuuksista, jotka uhkaavat poliisia määräilevien ulkomaalaisten globalistien ylivaltaa.

Korruptoitunut hovioikeus päätti tänä syksynä, että Vastarintaliike on lakkautettava. Välittömästi tämän jälkeen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen uhosi poliisin kotisivuilla, että viranomaiset tulevat kieltämään mahdollisesti muitakin ryhmiä. Pakolaiskriisin myötä Suomeen on noussut useita isänmaallisia mielenosoitusliikkeitä ja vaihtoehtomedioita, joten poliittisella ajatuspoliisilla – jota kutsun tästä eteenpäin PolPoksi – ei tule töitä puuttumaan. Monet ovat kysyneet, miksi poliisi jahtaa isänmaallisia toisinajattelijoita sen sijaan, että he jahtaisivat esimerkiksi vaarallisia huumerikollisia. Tuoreiden poliisioikeudenkäyntien perusteella vastauksen pitäisi olla selvä – poliisi itse on sotkeutunut niin vahvasti suomalaiseen huumekauppaan, ettei korpilla ole varaa nokkia korpin silmää. Kun puhumme PolPosta eli poliittisesta poliisista, viittaamme siis viranomaiseen, joka keskittyy todellisten rikollisten vainoamisen sijaan vainoamaan niin sanottuja ajatusrikollisia.

PolPo on rehennellyt mediassa, että sen perustama “vihapuhetutkintaryhmä” on kaksinkertaistanut niin sanottujen viharikosten määrän. Toisin sanoen PolPo perusti kokonaisen yksikön valvomaan suomalaisten mielipiteitä ja tehtailemaan mielipiteistä niin sanottuja viharikoksia. Viimeisen parin vuoden aikana PolPo on kunnostautunut erityisesti kansallismielisten nuorten ahdistelussa. PolPo vakoilee nuorten poliittisia mielipiteitä verkossa, ja mikäli mielipiteet ovat maahanmuuttovastaisia, PolPo alkaa uhkailla paitsi lasta myös tämän perhettä ja koulua. Kansallinen Vastarinta on uutisoinut useista näistä tapauksista. Kun maahantunkeutujat pahoinpitelivät, ahdistelivat ja uhkailivat suomalaisia lapsia helsinkiläisessä Merilahden koulussa, PolPo jätti maahantunkeutujat rauhaan mutta otti hampaisiinsa tunkeutujien rikoksia kuvanneen valkoisen nuoren.

Ilmiö alkaa olla yleinen joka puolella Eurooppaa. Myös Britanniassa PolPo on kidnapannut nuoria, joiden epäillään syyllistyneen kriittisiin ajatuksiin maahanmuuttoa ja sionismia vastaan. Lisäksi kansallissosialisteja on tuomittu osittain salaisissa oikeudenkäynneissä jopa “terrorismirikoksista” mielipiteidensä vuoksi. Eurooppa muistuttaa päivä päivältä enemmän sionistien miehittämää Palestiinaa tai bolševikkien miehittämää Neuvostoliittoa, joissa vihamielinen ulkopuolinen miehittäjä yritti ja yrittää murtaa alistetun kansan kansallistunteen. Tosin täällä valtaosaa likaisesta työstä eivät tee varsinaiset miehittäjät itse, vaan heidän palkkaamansa prostituoidut – petolliset virkamiehet, jotka saavat verirahaa palkinnoksi siitä, että nämä ovat kääntyneet omaa kansaansa vastaan.

Sata vuotta sitten vältimme ansan, kun taistelimme vapaussodassa kommunisteja vastaan turvataksemme Suomen bolševikkimiehitykseltä. Kommunisminvastaista taistelua johtanut Lapuan liike julisti, että niin sanottu laillinen esivalta ajoi miehittäjän etua, minkä vuoksi “isänmaallinen kapina” oli parempaa kuin “isänmaaton laillisuus”. Nyt miehittäjillä on rautainen ote Suomesta, eikä esivalta epäröi toimia tyrannin tavoin turvatakseen miehityksen jatkumisen. Esivalta on kuitenkin heikkoa ja korruptoitunutta. Vuoden aikana PolPon edustajat ovat valittaneet toistuvasti medialle, kuinka vihainen kansalaispalaute syö esivallan “kunnioitusta” ja pakottaa yksittäisiä poliiseja siirtymään muihin tehtäviin.

Vaikka PolPo esittää suurta ja mahtavaa ahdistellessaan yksittäisiä kansallismielisiä, järkkyy viranomaisten mielenterveys siis jo muutamasta vihaisesta Internet-palautteesta. Tämä osoittaa, kuinka heikkojen ja pikkumaisten virkamiesten kanssa olemme tekemisissä; ilman yhteiskunnan myöntämää väkivaltamonopolia he pakenisivat välittömästi viemäreihinsä pois kansannousun tieltä. Ulkomainen eliitti on puolestaan riippuvainen aseenkantajistaan, joten lopulta miehittäjien valta on kuin tuulenvirettä odottava korttitalo. Tahdommekin muistuttaa tänään miehittäjiä siitä, ettei kansallissosialismi kuole kieltämällä! Kansa tulee kohtelemaan tyranneja tyrannien ansaitsemalla tavalla. Taistelu ei lopu koskaan! Eläköön voitto!

15 KOMMENTIT

  1. Kansanvalta ja oikeudenmukaisuus palautetaan. Kansanpetturi poliitikot ja niiden kätyri virkamiehet yrittävät viimeisenä vetonaan tuomita rikollisesti vastustajiaan. Eliitti näytää laskevan paljon kätyriensä suojeluvoiman varaan, mikä on vaarallinen harhaluulo ja voi johtaa pitkittyessään päätä lyhyempään olotilaan.

    • Mielenkiintoinen näkemys, ja aiheellinenkin:

      Viime marraskuussa teatteriohjaaja ja -käsikirjoittaja Jussi Parviainen esiintyi Jessikka Aron lähestymiskielto-oikeudenkäynnissä todistajana. Parviainen kertoi tekevänsä dokumenttielokuvaa infosodasta ja oikeudessa kuultuna määritteli infosodan käsitteen näin:

      ”Infosodassa ei ole voittajia, koska se on mediassa syntynyt hypertila, joka kuljettaa ihmisiä. Siinä tulee vain ruumiita. Se ei ole oikea taistelu eikä se ole politiikkaa. Se ei ole Venäjän puolella olemista. Infosota on hyperpyörre mediassa, josta lentää ihmisen palasia ja hermoratoja. Se tuottaa katkeroituneita ihmisiä.”

      https://toimittajaliitto.com/jussi-parviainen-infosota-on-uusi-narsistinen-esillaolon-muoto/

  2. PolPon kieltohankkeella voi haistattaa pitkät ja jatkaa vain toimintaa. Oikeastaan aika hyvä juttu, että ne näyttävät tällä tavalla todellisen luonteensa. Siitä saa myös aika hyvää propagandaa, jos poliisi alkaa hyökkäillä laillisesti toimivien kansallissosialistien kimppuun, mutta ei puutu esim. rikollisjärjestöiksi luokiteltujen organisaatioiden julkiseen toimintaan – laittomista maahanmuuttajista puhumattakaan.

  3. Erinomainen puhe jonka sallisi olevan yliopistojenkin pakkolukulistalla.
    Ei fasistisella harvainvalllalla ole kovin kantavaa kannatuspohjaa, sen he tietävät itsekin ja siksi kaikin keinoin yrittävät jarruttaa väistämätöntä.

    • Erkki, Erkki….menisit jakamaan, noita sympaattisia huru-ukon jorinoita, jonnekin missä ne kohtaavat hedelmällisen maaperän….kai niillä patmos-hörhöillä on jossain oma keskustelupalsta, jossa voitte kilpaa nuolla Scholomonin persusta ja moraalionanoida omalla pyhyydellänne 😀

  4. Arvostan rakkauttanne omaa kansaamme sekä pohjolaa kohtaan. Arvostan myös aatteenne paloa ja valmiuttanne vaikka kuolla kansamme puolesta. Se on suurinta rakkautta. Silti olen sitä mieltä että olette erehtyneet -ja pahasti. Liikkeessänne esiintyvä rasismi ei pohjolaa eikä Suomea pelasta. Tajua nyt saatana että me ollaan SuomiFinland perkele! Ei täällä tarvita valkonationalismia. Rasismilla vaan syvennätte kuoppaa jossa me ollaan. Tajutkaa oma itsekkyytenne ja tehkää parannus. Se on ainoa tie. Siunausta.

    • Kun tarkastellaan kommentin sanaa “rasismi” johon kirjoitus pohjaa niin kertoisitko miltä osin ryhmä on rasistinen? Miten rasismi ilmenee.

    • Nimimerkki “Korukerä”

      1. Minkä rotuinen sinä olet?
      2. Ovatko sinun mielestäsi pygmit olemassa? (itse en tiedä, ovatko pygmit vielä olemassa, koska demokraattiset kongolaiset mielellään syövät pygmit koska kuulemma pygmit ovat herkullisia).

    • Sanan “rasismi” käyttö opposition vaientamiseen ja tuhoamiseen keksittiin Leon Trotskyn, bolshevistisen, miljoonia uhreja vaatineen, supermassamurhamassaakkerin toteuttaja-gurun toimesta.

      Onko hienoa nuuskia tällaista kalmastoa?

Comments are closed.