Koti Uutisia “Antifasisti” Niko Ravattinen säikähti saamaansa huomiota – poisti kirjoituksensa verkosta

“Antifasisti” Niko Ravattinen säikähti saamaansa huomiota – poisti kirjoituksensa verkosta

14

UK_Niko_Ravattinen

Ravattinen muutti Twitter-tilinsä salaiseksi ennen kuin poisti sen kokonaan.
Ravattinen muutti Twitter-tilinsä salaiseksi ennen kuin poisti sen kokonaan.

Uutisoimme eilen, että Palvelualojen ammattiliitto PAM:in valtuuston jäsen Niko Ravattinen peräänkuulutti tuoreessa MoonTV:n haastattelussa tappavaa poliittista väkivaltaa toisinajattelijoita kohtaan. Uutinen levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa.

Sekä PAM että liiton puheenjohtaja Ann Selin ovat viimeisen vuorokauden aikana joutuneet toistuvasti vastailemaan vihaiseen palauteryöppyyn. Monet PAM:in poliittisesti neutraalit jäsenet pelkäävät Ravattisen kaltaisten väkivallan hyväksyvien monikulttuurisuusfanaatikkojen valta-asemaa liitossa. Liittoon voi ottaa yhteyttä esimerkiksi Twitterissä, Facebookissa, puhelimitse (020 774 002) sekä sähköpostilla (pam[at]pam.fi).

Ainakaan toistaiseksi PAM ei ole ilmoittanut erottavansa Ravattista tehtävistään. Tästä huolimatta väkivaltauhostaan tunnettu “antifasisti” säikähti huomiota niin paljon, että päätti piilottaa Twitter-kirjoituksensa ulkopuolisilta. Hieman tämän jälkeen hän päätti sulkea koko @nikoravattinen-tilinsä.

Vaikka PAM ja Ravattinen ovat olleet paniikissa julkisuuden vuoksi, ei maahanmuuttajia rakastava valtamedia ole ymmärrettävistä syistä tahtonut kirjoittaa aiheesta. Sen sijaan lehdistö on keskittynyt maahanmuuttokriittisen poliitikko Laura Huhtasaaren Facebook-tykkäyksiin.

 

Lue myös:

Tietovuoto: vasemmistopoliitikko vaati “taktista väkivaltaa” ja kaasusumuttimia
Kuka uhkailee kirjailijaa?

14 KOMMENTIT

  1. Häiriintynyt psykopaatti. Vainoharhoista kärsivä suvakki, kumma ettei valtamedia noteeraa selvää vihapuhetta ja laitonta uhkausta. Vaarallinen sekopää, vaikkei ulkonäöltään ole muuta kuin onneton kukkakeppi, ilman kättä pidempää tuskin uhka edes hennolle naiselle. Pelle mikä pelle.

  2. PAM:n sivuilta heidän vastinetta. “Niko Ravattinen ei saa PAMista palkkaa eikä ole työsuhteessa PAMiin. Ravattinen on yksi liittokokouksen valitsemasta viidestäkymmenestä valtuutetusta. Sääntöjen mukaan PAMin hallituksella ei ole oikeutta erottaa valtuustosta jäseniä. Valtuusto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.”

  3. Tähänkö loppui #anarkohomosaatio? Nämä punikithan on tehty sokerista 😀

  4. Tuo Ravanttinen on tietääksen Hennes/Maurzilla työssä. Firmahan on tunnetusti hyvin monikulttuurisuus myönteinen. Toisaalta varmaan kiusallista, että julkisuudessa heidän työntekijänsä uhoaa väärinajattelijoiden tappamisella. Kannattaa kyseiseen firmaan linkittää tuon hyypiön vihapuhe.

  5. Turhaahan tuommonen enää nyt on. Inkkarit sanoo että sanat on kuin jäljet, joten sen minkä kerran möläyttää turvastaan ei häviä mihinkään. On jo mustassa muistikirjassa.

  6. Liekö tuollaiset Ravattisen kaltaiset hihhulit oikeasti minkään aatteen puolesta
    mesoavat, kunhan pitävät älämölöä. Vitun koulukiusatut runkkarit

  7. Eipä taida kaverista olla vastaamaan huutoonsa..Hirvisaari ei ainakaan
    vedä sanojaan takaisin ja siinä ryhtiä!Olkoon puolue tai aate mikä hyvänsä
    ei voi möläytellä mitä sattuu ilman ettei pysty seisomaan sanojensa takana
    vaikka joku hermostuukin.Tuollainen kukkakeppi ei hirveästi kyllä pelota
    vaikka oikein tatskatkin,hivenen hintahtava look muuten..

  8. Kommunistisyndikalistit! Kehtaavat vielä väittää olevansa välittämättä niin vasemmistolaisesta kuin oikeistolaisestakin ideologiasta. Siis, pahimman luokan vihollinen kansallismielisille suomalaisille.

    Täydellinen peilikuva kansallissosialismista. Tuollaisia kansan ja isänmaan pettureita vastaan täytyy aloittaa taistelu!
    Nämä perkeleet yrittävät vain ja ainoastaan rikkoa ja hajoittaa sitä, jota me kansallismieliset joukot yritämme rakentaa.

    • Siis täsmennän ja tarkennan, peilikuva ja täysin VASTAKOHTA kansallissosialistiselle elämän ideologialle.

Comments are closed.