Koti Uutisia ANC voittamassa Etelä-Afrikan parlamenttivaalit

ANC voittamassa Etelä-Afrikan parlamenttivaalit

2
ANC:llä on marxilainen tausta. Apartheidin aikana ainakin Neuvostoliitto ja Kuuba tukivat sitä.
ANC:llä on marxilainen tausta. Apartheidin aikana ainakin Neuvostoliitto ja Kuuba tukivat sitä.

ANC on odotetusti voittamassa Etelä-Afrikan parlamenttivaalit yli 60 prosentilla. Puolue on hallinnut maata vuodesta 1994 lähtien.

Julkisten töiden ministeri Malusi Gigaba sanoi, että ANC aikoo tulevalla hallituskaudella radikaalisti edistää mustien yrittäjyyttä. Gigaban mukaan mustat eteläafrikkalaiset kokevat yhä omistusolojen olevan epäoikeudenmukaisia.

Pääoppositiopuolue Demokraattinen allianssi olisi saamassa äänistä 22 prosenttia. Puolue on pyrkinyt lisäämään suosiotaan maan mustan väestön keskuudessa, mutta ei ole toistaiseksi onnistunut. Sen kannattajakunta tulee pääasiassa valkoisesta keskiluokasta.

Kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi olisi viidellä prosentilla nousemassa Julius Maleman johtama Taloudelliset vapaustaistelijat (EFF). Puheenjohtaja Malema sanoi huhtikuussa vaalikampanjan aikana, ettei Etelä-Afrikan valkoihoisiin kohdistuisi kansanmurhaa, jos puolue pääsisi valtaan.

“Meidän valtakaudellamme ei tapahtuisi mitään valkoisten kansanmurhaa. Valkoiset voivat näytellä osaa EFF-puolueessa. Etelä-Afrikka kuuluu myös heille”, Malema totesi haastattelussa.

Parlamenttivaalien äänestysvilkkaus oli noin 73 prosenttia.

Lähteet: Yle, Time Live

2 KOMMENTIT

  1. Ei ole äänillä pilattu näitä vaaleja. Eikö mustat tiedä, että ANC tuo Etelä-Afrikassa vain pelkkää kärsimystä, kurjuutta ja kuolemaa. Lausahdus, jonka mukaan massat ovat tyhmiä, pätee. Tosin epäilen että koulutuksen taso on laskenut apartheidin jälkeen.

  2. Sinänsä mielenkiintoista että Malema puhui ääneen valkoisten kansanmurhasta ja olisi jopa valmis päästämään valkoiset puolueeseen. Hänhän on entinen ANC:N nuorisojohtaja joka on puhunut valkoisista lievästi sanoen negatiivisesti.

    Kapkaupungin yliopistolla pitämässään puheessa 2009 hän julisti, että vaalien jälkeen yliopistosta erotettaisiin kaikki valkoiset professorit. Malema on haukkunut rasisteiksi tai idiooteiksi keitä tahansa, jotka ovat olleet mistä tahansa asiasta eri mieltä kuin hän.

Comments are closed.