Koti Uutisia Sionismi Amerikan startup-yritysten suurin rahoittaja on ääri-islamistivaltio

Amerikan startup-yritysten suurin rahoittaja on ääri-islamistivaltio

1
Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman.

Kansainvälisen muslimiterrorismin tärkein tukija, ääri-islamistivaltio Saudi-Arabia on ottanut Amerikan startup-rahoitusmaailman haltuunsa. Islamistit ovat lisänneet valtaansa Amerikassa viime vuosina lämmittelemällä välejään juutalaisten pankkiirien kanssa sekä lobbaamalla Israelin puolesta palestiinalaisia vastaan.

Vastineeksi sionistisen finanssieliitin myötäilystä saudit ovat saaneet Israelilta ydinaseteknologiaa sekä Yhdysvalloilta vapaan pääsyn sisämarkkinoilleen. Samalla kun Donald Trump rajoittaa “turvallisuussyistä” ankarasti esimerkiksi kiinalaisia investointeja, Saudi-Arabiasta on kuin varkain kasvanut amerikkalaisen startup-yhteisön tärkein rahoittaja.

Saudien vaikutusvallan rakettimaisesta kasvusta uutisoi The Wall Street Journal, jonka mukaan piilaaksossa monet ovat huolissaan siitä, että ääri-islamistisesta kuningaskunnasta on tullut Amerikan aloittelevien yritysten “suurin yksittäinen sijoittaja”.

Ääri-islamistit ovat hankkineet osuuksia Amerikan lupaavimmista nuorista yhtiöistä vähintään 11 miljardilla dollarilla viimeisen kahden vuoden aikana. Osa sijoituksista on tehty suoraan ja osa japanilaisen SoftBankin rahaston kautta. Islamistivaltion vaikutusvaltaisia virkamiehiä onkin noussut Uberin kaltaisten tunnettujen yhtiöiden hallituksiin.

Mitä useammat ääri-islamistit istuvat tulevaisuudessa maailman johtavien teknologiayhtiöiden hallituksissa, sitä nopeammin tulevat alaan liittyvät turvallisuusriskit kärjistymään. Asetelma voi mullistaa kansainvälisen terrorismin. Tämä ei tunnu kuitenkaan huolettavan esimerkiksi Donald Trumpia tai Israelia, jotka ovat liittoutuneet muslimiterroristien kanssa.

The Wall Street Journalin mukaan alalla liikkuvat “rahasummat ovat nousseet aivan uusiin mittakaavoihin” saudien yrityskaappauskampanjan myötä. Saudit ovat pyrkineet varmistamaan vaikutusvaltansa sopimuksilla, jotka edellyttävät islamistikuningaskunnan virkamiehille automaattista hallituspaikkaa heidän rahoittamissaan yhtiöissä.

Lähde: The Wall Street Journal

1 KOMMENTTI

  1. Valtion kolmijako:

    Yritystoiminta kuuluu islamisteille, koska heitä on jumala kieltänyt perimästä korkoa. Tuo sama jumala antoi heidän käteensä valtavat pääomat. Jonkun taskuunhan ne setelit on sullottava.

    Pankkitoiminta kuuluu juutalaisille, koska heidän jumalansa sallii koron perimisen.

    Orjan osa jää valkoiselle miehelle, koska hänellä ei ole jumalaa eikä uskontoa. Valtio kieltää pääomien keräämisen ja ottaa rahat. Koron ottaminenkin on kielletty, edes pikavippiä ei saa myöntää.

Comments are closed.