Koti Uutisia Sionismi Amerikan juutalainen valtiovarainministeri uhkailee SWIFT-järjestelmää pakotteilla

Amerikan juutalainen valtiovarainministeri uhkailee SWIFT-järjestelmää pakotteilla

6

Yhdysvaltojen juutalainen valtiovarainministeri Steven Mnuchin on nimennyt sionistisen finanssisodan uudeksi kohteeksi kansainvälisen SWIFT-maksujärjestelmän. Juutalaisministerin mukaan SWIFT voidaan tuhota, mikäli se ei suostu alistumaan Israelin ja Yhdysvaltojen ulkopoliittiseen linjaan.

Yhdysvallat vaatii, että Iranin liikepankit ja keskuspankki eristetään SWIFT-maksujärjestelmästä, jonka kautta pankit järjestelevät kansainvälisiä maksunsiirtoja. Amerikkaa ohjaavan Israel-lobbyn tavoitteena on synnyttää Iraniin talouskriisi, jotta valtio ei kasvaisi liian voimakkaaksi eikä uhkaisi juutalaisvaltion ylivaltaa Lähi-idässä.

Sionistien suurin ongelma tällä hetkellä on, ettei Amerikka voi antaa suoria käskyjä Belgiassa toimivalle SWIFT-järjestelmälle. Käskyjen on kuljettava SWIFT:n mukaan Brysselin kautta. Toistaiseksi Euroopan unioni ei ole lämmennyt Amerikan uusille vaatimuksille, vaikka vuonna 2012 EU eristi Iranin SWIFT:stä muutamaksi vuodeksi.

Koska Yhdysvallat ei ole kyennyt vaikuttamaan SWIFT-järjestelmään tarpeeksi radikaalisti diplomatian keinoin, ovat sionistit päättäneet aloittaa avoimen uhkailemisen. Mnuchinin mukaan koko maksujärjestelmä voi joutua Amerikan finanssisaarron kohteeksi, mikä merkitsisi käytännössä SWIFT:n kuolemaa.

Juutalaisministerin mukaan SWIFT ei taloussaartokysymyksessä “eroa lainkaan muista järjestöistä”. Mnuchin jyrisi, että SWIFT:n täytyy lopettaa yhteistyö mahdollisimman nopeasti kaikkien Amerikan “mustalle listalle” joutuneiden iranilaisyhtiöiden kanssa.

Lähde: Reuters

6 KOMMENTIT

  1. Tässä USA sahaa sitä oksaa, jolla itse istuu. Venäjä, Kiina ja monet “vääräoppiset maat” ovat jo kehitelleet vaihtoehdon SWIFT:ille. **Mutta onko USA?** Ei ole. Ja nyt se aikoo sitten romahduttaa koko järjestelmän!

    • Nuo maat tai “vaihtoehtoiset systeemit” eivät ole itsenäisiä vaan saman järjestelmän alla. Yhdysvaltojen alasajo on suunniteltua.

      • Eikös BRICS maat käy kauppaa jo omilla valuutoillaa. Ja Iran myy öljyä kullallakin, joka on kautta aikojen ollue kiellettyä.

        Toisaalta, Iran on niin iso ja voimakas maa ja sillä on vahvat liittolaiset (Kiina ja Venäjä) joten sen saa saartaa. Se on lähes omavarainen. Ja jos Iranin öljy jää pois markkinoilta, niin sen seurauksena meillä on todellinen energiakriisi.

        Olisi tyhmää kuunnella ja totella Amerikkalasiten pakotteita. Mitenkäs kävi entiselle Perkinsin maahantuojalle Ekströmille? Ne totteli Obaman pakotteita ja meni alta vuoden konkurssiin. Pitkäaikainen Suomalainen perheyritys.

  2. yhdysvallat ja israel jää lopulta kahdestaan koko miuta maailmaa vastaan

  3. Nämä juutalaiset “kaksoiskansalaiset” ovat erittäin vaarallisia Yhdysvaltain hallinnossa kaikissa portaissa. Nämä “amerikkalaiset” hallituksissa istuvat “Yhdysvaltain kansaa” palvelevat sotahaukat ovat valmiita laittamaan, vaikka koko muun maailman köntysilleen, jos se vain edistää Israelin omia etuja. Toisin sanoen, siinä ei ruumita (goyimien) lasketa.
    Mitä muutoin tulee Iraniin, se tulee hajoamaan sisältäpäin aivan itsestään ehkä jo lähitulevaisuudessa, koska iranilaiset nuoret elävät jo nyt “varjo todellisuutta” eli bilettävät kuin länsimaissa ja pukeutuvat länsimaalaisittain. Tämä luonnollisesti koskee vain maan kermaa, jolla on rahaa millä mällätä. Maaseudun takapajuiset alueet ovat vielä islamilaisen hallinnon tiukassa otteessa. V. 1979 islamilainen vallankumous Ruhollah Khomeinin (1902-1989) osoittautui muutamassa vuosikymmenessä pettymykseksi laajalle kansalle, koska elintaso ei parantunut sanottavasti ja tiukka islamilainen kuri osoittautui yhtä harmaaksi ja ilottomaksi kuin neuvostoliittolainen sosialismi. Iranilaiset saivat maistaa “kiellettyä hedelmää” (varsinkin naiset) Mohammad Reza Pahlavin (1919-1980) valtakaudella, jolloin maa oli silloisessa mittakaavassa kehittynyt “länsimaa”, joka tosin koski ainoastaan kaupunkeja. Tästä eivät “ylipapit” pitäneet, vaan jurnuttivat niin kauan, että vuosi 1979 koitti.

Comments are closed.