Koti Uutisia Pohjoismaat Amerikan ja Saksan suurimmat pankit sekaantuneet Dansken rahanpesuun

Amerikan ja Saksan suurimmat pankit sekaantuneet Dansken rahanpesuun

6

Globalistipankki Danske Bankia epäillään jopa yli 200 miljardin euron rahanpesurikoksista vuosien 2007 ja 2015 välillä. Kuten uutisoimme keväällä, laiton rahanpesu vaikuttaa olevan yleinen liiketoiminnan muoto Pohjoismaiden pankkisektorissa. Huumeliigat ovat pesseet esimerkiksi Nordea-pankin kautta noin miljardin Tanskan kruunun edestä rahaa.

Danskeen kohdistuva rikostutkina on laajentunut useita mantereita käsittäväksi operaatioksi. Viranomaiset ovat alkaneet tutkia nyt Amerikan ja Saksan suurimpia pankkeja, sillä ne ovat sekaantuneet Dansken hämäriin rahansiirtoihin.

Syyttäjät ovat kiinnostuneita JPMorganin, Bank of American ja Deutsche Bankin roolista kansainvälisessä rahanpesuverkostossa. Amerikan ja Saksan finanssijätit auttoivat siirtelemään Dansken ylikansallisia rahavirtoja aikana, jolloin rikosten epäillään tapahtuneen.

Amerikkalaiset yhteistyökumppanit olivat tärkeitä Dansken sisäpiirille, sillä niiden kautta rikolliset pääsivät käsiksi dollarijärjestelmään. Rikollinen raha kulki entisistä Neuvostoliiton maista Dansken Viron-osaston kautta kansainvälisille markkinoille kylvämään korruptiota. Viranomaiset pyrkivät selvittämään, kuinka tietoisia lännen megapankit olivat Dansken rikoksista.

Lähde: Financial Times

6 KOMMENTIT

  1. Tämä nyt sinänsä ei ollut uutinen. Tuollaista määrää rahaa ei voida pestä yhden pankin toimesta ja tuollaisen määrän rahaa markkinoille ilmaantuminen vaatii globaalia hiljaisuutta. Ja ehkä siksi talvalliselta kuluttajalta tivataan jos kassalla koittaa tallettaa 10 000e rahaa, että mistäs kummasta tuollaisia summia on tullut.

    Saksan Deutsche Bank antoi viime viikolla lausunnon että Saksan pankkisektori on kriisissa ja lausui samalla että pankkikupla on puhkeamassa. Mitä se sitten tarkoittaakaan? Tarkoittaako se sitä että nyt rahanpesussa kiinni jääneet pankit asettavat maksut tilienomistjien kontolle. Jostainhan se raha on tultava ja kun EU lopettaa roskalainojen ostoon mantereen asukkaiden nimiin, niin maksaja on aika helppo arvata: Jokainen jolla on tili.

    No, Nordea on ruotsalaisten pankki jonka voitot menevät verotta Holdinyhtiöiden kautta veroparatiiseihin. Niin että… en paljoa sure jos se vaikka menisi konkurssiin.

      • Ei vain Nordea vaan myös Ruotsin puhkeava asuntokupla ja sen taloudellinen jälkihoito.

        Mitä taas DanskeBankkiin tulee, sen ainut virhe oli pestä “väärien kavereiden” rahoja. Jos olisi pessyt kenen tahansa muun, kuin venäläisten rahaa niin asia olisi painettu villaisella ja annettu hautautua miljardien muiden transaktioiden joukkoon.

      • Niinhän sitä luulisi. Mutta Nordean kesällä lähettämä kirje sanoo:”Kotipaikan siirto toteutetaan sulauttamalla Nordea Bank AB (publ) äskettäin perustettuun suomalaiseen Nordea Holding OYj -tytäryhtiöön, jonka nimi muutetaan Nordea Bank Oyj:ksi.”

        Eli, Suomeen perustettiin holding-yhtiö joka ei maksa veroja Suomeen. Mutta voi todellakin joutua vastaamaan Ruotsin asuntokuplasta. Sama alusmaapolitiikka Ruotsin puolelta Suomea kohtaan jatkuu nykypäivänäkin. Ennen muinoin Ruotsin armeija taisteli viimeiseen suomalaiseen. Nyt velat maksatetaan viimeiseen suomalaiseen.

  2. No mitä nyt muutamasta hassusta miljardista. Juutalaiset eivät ainakaan sekaannu hämärähommiin, se on varma! 🙂

  3. Eipä ole mikään yllätys, sillä näissä piireissä Dansken ja kumpp. rikolliset teot ja tahdot ovat olleet kauan tiedossa toisin kuin valtamedian eli “taputtelijoiden” “uutisia” seurannut “valtaväestö”, jolle valehdellaan suut ja silmät täyteen.

Comments are closed.