Koti Uutisia Alpakkatapahtuman järjestäjä vastustanut kansallismielisyyttä aikaisempinakin vuosina

Alpakkatapahtuman järjestäjä vastustanut kansallismielisyyttä aikaisempinakin vuosina

1

Kohua herättäneen lastentapahtumaksi naamioidun vastamielenosoituksen järjestäjä Aleksi Pahkala on vastustanut kansallismielisiä tapahtumia aikaisempinakin vuosina. Silti hän edelleen väittää, ettei tapahtumalla ollut mitään tekemistä 612-kulkueen vastustamisen kanssa. Hän on myös järjestänyt “rasisminvastaiset” mielenosoitukset “Peli poikki” sekä “Meillä on unelma”.

Vuonna 2015 Pahkala lisäsi Instagram-tililleen kuvan 612-kulkueesta. Kylkeen hän liitti ilmeisen harmistuksissaan tekstin “Poliisit turvaavat oikeistoa”. Kyseessä on outo vasemmistolainen narratiivi, jonka mukaan poliisi suojelee kansallismielisiä tapahtumia, eikä vasemmistolaiset pääse siksi fyysisesti potkimaan kansallismielisiä pois kaduilta. Vaikka hän on jo tuolloin osoittanut läpinäkyvän halveksuntansa 612-kulkuetta kohtaan, väittää hän, ettei “lastentapahtuman” todellinen tarkoitus ollut lasten käyttäminen ihmiskilpinä kansallismielistä kulkuetta vastaan.

Vuonna 2016 järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomen lähihistoriassa avoimen kansallissosialistinen marssi. Tuolloin “rasisminvastustajat” vastustivat tapahtumaa pernatsi-nimellä kulkeneella projektilla, jossa tarkoituksena oli kerätä tietty määrä rahaa jokaista marssijaa kohden ja lahjoittaa rahat erilaisille vasemmistolaisille kansalaisjärjestöille. Pernatsi.fi-sivun domainin omistaja on Whois-palvelun mukaan Aleksi Pahkala. Samana iltana hän myös aktiivisesti twiittaili 612-kulkueen tapahtumia omalla Twitter-tilillään. Silti hän väittää, ettei “lastentapahtumalla” ollut tarkoitusta vastustaa kansallismielistä kulkuetta.

Aleksi Pahkalan suunnitelma meni kuitenkin pieleen viimeistään siinä vaiheessa, kun HJK tarjosi jalkapallostadioniaan alpakkatilaisuuden käyttöön, sillä nyt hänen on lunastettava lupauksensa järjestettävästä lastentapahtumasta eikä hän pääse kadulle vastustamaan isänmaallista itsenäisyyspäivän juhlintaa.

Lue myös: Lastentapahtumaksi naamioidun mielenosoituksen järjestäjä on tapahtumien “Meillä on unelma” ja “Peli poikki” takana

1 KOMMENTTI

  1. Haha! Ja miksi näitä tietoja ei löydy Ylen sivuilta? Naurettavaa kun heidän uutisensa ovat niin teennäisen basic että ei ole oikeasti viittä minuuttia kauemmin mietitty asioita. Kysytään vastapuolelta että oliko tarkoitus vastustaa 612 – ai ei ollut – no se on sitten niin… He leikkivät objektiivisuutta mutta sen toteuttaakseen joutuvat leikkimään typerää.

Comments are closed.