Koti Uutisia Albert Esche 101 vuotta

Albert Esche 101 vuotta

1

Saksalainen kansallissosialisti Albert Esche täyttää tänään 8. elokuuta 101 vuotta.

Esche aloitti asepalveluksensa silloisessa Reichwehrissä vuonna 1932 ja jatkoi palvelustaan edellä mainitun seuraajassa Wehrmachtissa vuonna 1935. Sodan aikana Esche ylennettiin kapteeniksi ja hän palveli itärintamalla (1941–45) Keskustan armeijaryhmän toisen armeijakunnan kenraaliesikunnassa. Esche myös koki Berliinin katkerat puolustustaistelut hyökkäävää puna-armeijaa vastaan.

Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä Esche on edelleen pysynyt uskollisena kansallissosialistiselle aatteelle. Saksan Kasselissa asuva Esche on tänä päivänä virkeä vanhus, joka osallistuu kansallismielisten tapahtumiin ja kirjoittaa kirjeitä.

Gerhard Ittnerin ensimmäisen oikeudenkäynnin aikana vuonna 2003 Esche lahjoitti koko kirjastonsa Ittnerille.

Tänä päivänä syntymäpäiväänsä viettää myös Heinrich Himmlerin tytär, Gudrun Burwitz. Hän syntyi vuonna 1929. Sodan jälkeen Burwitz oli perustamassa SS-veteraanijärjestöä (HIAG) miehensä kanssa. Nykyisin Burwitz viettää vanhuudenpäiviään yhdessä perheensä kanssa Münchenissä.

 
Aiheeseen liittyen:

Erich Priebke 100-vuotta

1 KOMMENTTI

Comments are closed.