Vaimennapa sitä White Power -musiikkia stereoissasi tämän artikkelin ajaksi, sillä kaikki ei pohjaudu vain musiikkiin. Joskus WP-levyiltä huokuvien unenomaisten sävelien on annettava tietä karkealle todellisuudelle, joka ei ole yhtä viihteellistä mutta taatusti kovaotteisempaa kuin ainoatkaan levykokoelmasi tekstit. Kenties musiikkimme alun perin vangitsi huomiosi ja lopulta luotsasi sinut tämän kirjoituksen pariin. Silloin tarkoituksemme on täytetty, mutta mikäli nyt lopetat jutun lukemisen ja palaat levyjesi pariin, olemme epäonnistuneet viimeisen päälle. Silloin kehotamme sinua pakkaamaan levypinosi ja patikoimaan jonnekin muualle, koska liikkeellämme ei ole käyttöä tapaisillesi musiikkimiehille, lukuun ottamatta musiikin ostamisesta tulevia varoja.
Tämä ei ole vain tavallinen kirjoitus vaan rotupoliittinen kirjoitus, jonka ainoa aikomus, aivan kuten WP-levyjenkin, on aktivoida teidät. Tarkennan, arvostamme ketä tahansa aktivistia, kuuntelee hän WP-musiikkia tai ei. Halveksimme kuitenkin sellaisia desibelineuvoksia, joiden “aktivismi” on yksistään musiikin kuluttamista. On lisääntyvä uhka, että koko White Power -levyjen massatehtailu muuntuu lippuja kauppaavaksi sirkukseksi. Liikkeessämme on aina ollut oman kukkaron lihottajia, joista saksalainen Rock-O-Rama lienee maineikkain; he näkevät liikkeessämme vain sukkelan voitonteon mahdollisuuden. Vaivautumatta laittamaan varojaan liikkeeseen, jolle tyrkyttää rihkamaansa, he tulevat nettoamaan sievoiset voitot. Jos on lisäksi varovainen laittamasta itseään rintamalle, pystyy jatkamaan saldon kartuttamista miltei häiriöttä. Muodollisen “häiriön” aiheuttajat ovat jotkin “super-yhtyeet” bändäreidensä ohella, jotka surisevat ympäriinsä kuin kärpäset haaskan yllä. Mikäli vain kohautamme hartioitamme tälle hälyttävälle riskille jonkin epämääräisen “yhteisen rintaman” toivossa, päädymme musikaaliseen Bermudan kolmioon; poliittiset aktivistit vetävät yhtä köyttä ja vastakkaista päätä nykivät levykerholaiset vaikuttajineen.
Kuuntelevatko WP-bändit omia sanoituksiaan, tai heidän faninsa? Uskoisin niin, ainakin silloin, kun niitä oikeastaan pystyy kuuntelemaan. Asennoituvatko he kuitenkaan niihin vakavasti? Joskus se pistää mietityttämään. Totta kai on bändejä ja artisteja, jotka ovat asiansa kanssa tosissaan, eikä meidän tarvitse mainita nimiä. Aivan yhtä varmasti on myös tuhansia levyjen ostajia, jotka eivät pelkästään tuudittaudu musiikin kuunteluun vaan inspiroituvat siitä. Kauanko tämä kuitenkaan jatkuu, mikäli sanoituksilla ei ole muuta tarkoitusta kuin avittaa tarttuvaa säveltä? Olisi julkea herjaus menehtyneen uranuurtajamme Ian Stuartin muistoa kohtaan karttaa yhdistämästä sanoja ja tekoja. Moinen asenne oli Ianille täysin tuntematon, eikä hän missään olosuhteissa olisi sietänyt sellaisia “aktivisteja”, jotka eivät missään olosuhteissa olisi valmiita menettelemään kuuntelemiensa kappaleiden mukaan. Siksi onkin syytä antaa kannatuksensa vain niille “musiikkirintaman” soittokunnille, jotka elävät niin kuin opettavat, ja sama ulottuu ilman muuta myös levyfirmoihin. Onko syytä pönkittää sellaisia puulaakeja, jotka vain sattuvat osumaan yksiin musiikkimakusi kanssa? On kuitenkin kaikki syyt auttaa sellaista julkaisijaa, joka tukee liikettämme, kansaamme, maatamme ja rotuamme!
Mitä tulee elämään kaiuttimien kantavuusalueen ulkopuolella, niin olisi syytä järkeillä, miksi vanhat keinot ovat yhtämittaisesti menneet penkin alle, aina loputtomista sanaharkoista sattumanvaraisiin muutaman tuhannen enemmän tai vähemmän rationaalisella sisällöllä koristettujen lentolehtisten levityskampanjoihin. Ne ovat epäonnistuneet johtuen tiettyjen organisaatioiden huipulla tuulettavista “uramiehistä” ja ne jatkoivat epäonnistumisten letkaa, kun nämä seurueet joko kupsahtivat poliittiseen harakiriin tai nälkiintyivät hengiltä varojen ja innokkuuden puutteesta. Tietysti olemme ottaneet useita edistysaskelia ammattimaisen osaamisen asteikossa. Levyt ovat saavuttaneet suhteellisen menestyksen, painotuotteemme ovat yhä värikkäämpiä ja Internet on levittänyt ideologiaamme ennennäkemättömällä tasolla. Entä sitten? Poliittisten saavutusten asteikolla mitattuna koko matka on ollut alamäkeä vaikka kulkuneuvo on ollut kiiltävämpi.
Ne, jotka eivät hyväksy näitä tosiseikkoja, ovat joko 1) harhaanjohdettuja, 2) idiootteja tai 3) teeskentelijöitä. Mitä tulee ensimmäiseen kategoriaan, niin eräs tavoitteistamme on asettaa nämä hengenheimolaiset takaisin oikealle uralle. Mitä tulee toiseen ja kolmanteen kategoriaan, niin kehotamme heitä astumaan sivuun ennen kuin heidän kariutuneet “periaatteensa” ja niiden ankarat seuraamukset nielaisevat heidät, jolloin heidät viskataan pois rotutietoisuuden kennostamme kuin mädät kananmunat ennen kuin heidän poliittinen salmonellansa turmelee liikkeemme tervehenkiset kadetit.
Älkää kuitenkaan ymmärtäkö meitä väärin. Useimmat teistä ovat vilpittömiä, ei epäilystäkään siitä, muuten ette parhaillaan lukisi tätä kirjoitusta, eikö niin? Koska olemme kuitenkin kolossaalisen paineen alaisina, niin jotkut “vaikutusvaltaiset” lafkojen pyörittäjät toistuvasti pauhaavat, ettei ole välttämätöntä riskeerata paljoakaan; hankit vain salaisen identiteetin ja voit seurata tietä turvallisuuteen ja menestykseen. Heidän mukaansa musiikki ja ideologiset opiskelut Internetin välityksellä päihittävät kyllä katutaistelut ja mielenosoitukset, jotka ovat “ääliöitä” ja “univormufriikkejä” varten. Tämä on yhtä pelkurimaista kuin joku ihannoitu WP-rockidoli tai joku “näyttävä” kiiltäväpintainen WP-rocklehti, joka hartaasti puskee esiin samaa katsomusta, motiivinaan kauhoa vaurautta kaikessa rauhassa.
Oman kokemukseni mukaan käymällä konserteissa, osallistumalla mielenosoituksiin, tapaamalla aatetovereita useista eri maista, pitämällä yhteyttä postitse, puhelimitse tai netin välityksellä, vähintään 88 prosenttia liikkeestämme todella janoaa toimintaa (emme nyt puhu levykerholaisista). He haluavat vilpittömästi tehdä uhrauksia aatteemme eteen eivätkä tyydy vain suosittujen iskulauseiden hokemisiin ohraliemellä kostutetuissa illanistujaisissa. Esteet ovat monet; kuka haluaisi menettää perheensä, työpaikkansa, tyttöystävänsä tai asuntonsa? Asetettuasi asiat tärkeysjärjestykseen onko kenties itsetuntonsa ja sielunsa menettäminen suotavampaa, puhumattakaan omasta ja lastesi tulevaisuudesta? Liikkeemme johtohahmoilla on rankka velvoite; heidän esimerkkinsä näyttää eteenpäin vievää suuntaa. Heidän tulee avustaa niin katutaistelijoita kuin WP-bändejäkin, ja myöskään WP-bändien ei tule unohtaa liikkeessä olemisensa tarkoitusta.
Marttyyrimme eivät uhranneet vapauttaan ja henkeään, jotta me voisimme vain pitää hauskaa. Ei, he tekivät sen rotumme tulevaisuuden puolesta. Joten seuraava kerran, kun taisteluhuuto kiirii, tuleepa se sitten katutaistelijan suusta barrikadeilla tai konserttilavan kitarakaapeista, me kaikki vastaamme siihen. Leikki leikkinä ja henki pois. Emme voi enää haaskata aikaa synnynnäisten vellihousujen epäonnistuneisiin strategioihin. Me olemme tässä liikkeessä ainoastaan kahdesta syystä: tuhotaksemme rotumme viholliset ja saadaksemme aikaan uuden kansallissosialistisen järjestyksen valkoisen vallankumouksen kautta.
No niin, nyt voit taas säätää stereosi kovemmalle. Kun olet kuunnellut levysi loppuun, niin riennä ulos tuonne raakaan, itsekkääseen ja pahansuopaan urbaaniin viidakkoon ja liity niiden tovereiden joukkoon, jotka seisovat barrikadeilla, sillä juuri siitä WP-kappaleissa on kyse. Kun kadut ovat hygieeniset ZOG-mutaatioista ja bolsuista, niin trubaduurimme voivat esittää ylistyslauluja. Siihen asti taisteluhymnit elintilasta viitoittakoot väyläämme – vai annammeko rotumme kuolla ennen omia hautajaisiaan?
