Koti Uutisia Al-Nusran rintama yhdistää kaikki kapinalliset Assadia vastustavan liikkeen alle

Al-Nusran rintama yhdistää kaikki kapinalliset Assadia vastustavan liikkeen alle

1

Syyrian kriisin alkuaikoina länsimaat puhuivat usein ”maltillisista” kapinallisista ja ääri-islamistiterroristeista. Viimeisten uutisten mukaan maltillisista kapinallisista puhuminen voidaan unohtaa.

Syyriassa oleva Idlibin alue on niin kutsuttu terroristien viimeinen linnake. Turkki ja Venäjä sopivat aiemmin syyskuussa tulitauosta Idlibissä. Tulitauon tarkoituksena oli antaa maltillisille kapinallisille mahdollisuus ottaa Idlib haltuunsa terroristiryhmiltä. Todellisuudessa kävikin aivan päinvastoin. Al-Qaidan Syyrian-siipi Al-Nusran rintama on ottanut Idlibin haltuunsa. Al-Nusran rintama on koonnut kaikki kapinalliset Bašar al-Assadin hallitusta vastaan.

Tällä hetkellä Syyrian asevoimat ympäröivät Idlibin aluetta. Idlibissä asuu 2,9 miljoonaa asukasta. Yhteensä Idlibissä epäillään olevan noin 70 000 kapinallista ja terroristia. Samalla kun Syyrian hallitus pyrkii saamaan alueita haltuunsa, Yhdysvaltojen sionistipresidentti Donald Trump uhkailee Syyrian armeijaa. Mikäli Syyrian armeija etenee Idlibiin, seuraa tästä Trumpin mukaan teurastus ja Yhdysvallat suuttuu asiasta erittäin paljon.

Israelin hallitus on toiminut aiemmin Al-Nusran rintaman ja muiden alueella toimineiden jihadistien kanssa. Lue lisää täältä.

Lähde: RT

1 KOMMENTTI

  1. Päinvastoin kuin sovittu. Pääsääntöisesti näin käy, jos USA on osapuolena sopimuksessa. Sen politiikka on systemaattisesti houkutella ”ystävät” ja viholliset sopimuksiin, jotka se sitten saman tien rikkoo saaden edun toisen tyhmyydestä.

    — Meitä lähin esimerkki on Venäjän kauppasaarto, johon Suomikin on höynäytetty mukaan mutta joka käytännössä ei ollenkaan koske USA:ta.

    Kolikon kääntöpuoli on, että nyt ulkomaisessa komennossa olevat ”kapinalliset” ovat yhden ja saman komennon alaisuudessa. Tästä seuraa, että ryhmittymä on helpompi tuhota aseettomia keinoja käyttäen. — Jos nuo joukot olisivat useita erillisiä ja itsenäisiä toimijoita, yhden tuhoaminen toisi aina kaksi uutta (ehkä pienempää, mutta sitäkin sitkeämpää) joukkoa tilalle.

Comments are closed.