Koti Artikkelit Aktivistipäivät 2014

Aktivistipäivät 2014

11

AP2014_4

14.–15.6. järjestettiin Suomen Vastarintaliikkeen aktivistipäivät.

Paikan päälle saapui eri puolilta Suomea liikkeen jäseniä jo perjantaista lähtien. Illalle oli järjestetty vapaamuotoista ohjelmaa ja iltapala, jonka jälkeen osallistujat alkoivat käydä iltapuulle yksi toisensa jälkeen.

Lauantaiaamusta paikalle saapuivat loputkin osallistujat. Tänäkin vuonna paikalla oli liikkeen varsinaisten jäsenten lisäksi esimerkiksi ystäviä ja muita toiminnastamme kiinnostuneita. Aamupalan jälkeen Pirkanmaan edustaja Antti Niemi esitteli päivän ohjelman ja tervetuliaispuheen piti Juuso Tahvanainen.

Tämän jälkeen jakauduttiin ryhmiin keskustelemaan siitä, kuinka voisimme tehdä hyvää yhteisössämme liikkeenä. Keskustelun aikana oli kahvitarjoilu, ja keskustelut soljuivat leppoisassa tunnelmassa. Ideoinnin jälkeen jokainen ryhmä esitteli ajatuksensa muille ryhmille. Aamun pilvinen sää oli samalla saanut väistyä ja aurinko oli tullut esille, ikään kuin kruunaten juhlavan päivän. Tässä välissä paikalle saapui myös ulkomailta saapuneita vieraita, joita olikin tullut Ruotsin lisäksi Norjasta saakka.

AP2014_1AP2014_2

Ryhmätyön jälkeen pidettiin esitelmä valo- ja videokuvaamisesta sekä siitä, kuinka jatkuvalla harjoittelulla saavutetaan parempia lopputuloksia. Tämän jälkeen osallistujille kerrottiin tietoturvan merkityksestä poliittisessa aktivismissa. Puhe oli johdanto yksityiskohtaiselle ja paljon hyviä käytännön neuvoja sisältäneelle tietoturvaesitelmälle.

Esitelmien jälkeen oli vuorossa lounas, jolla tarjoiltiin maittavaa makaronilaatikkoa. Väliajalla monet kävivät ostamassa myös kirjahyllyynsä täydennystä Kadulle.comin myyntipöydältä. Valikoimissa olivat muun muassa tuliterät Horst Wesselistä ja Rudolf Hessistä kertovat suomenkieliset kirjat.

AP2014_7

Ruokailun jälkeen siirryttiin ulkoilmaan, missä Paavo Laitinen ja Mikko Kettunen pitivät ensiapurastit, joissa osallistujat pääsivät harjoittelemaan erilaisia haastavia tilanteita varten. Välillä pidettiin pieni tauko, jonka jälkeen harjoituksia jatkettiin. Pariin tuntiin sisältyikin kattava kirjo ensiaputietoa ja -taitoja.

Ensiapurastien jälkeen siirryttiin takaisin sisälle, missä Janne Kujala piti yhteenvetoesitelmän kuvin ja videoin viime aktivistipäivien jälkeen toteutetuista tärkeimmistä aktivismitapahtumista. Kulunut vuosi on ollut Suomen Vastarintaliikkeen historian aktiivisin ja monipuolisin.

AP2014_5AP2014_8

Esitelmän jälkeen oli vuorossa Juuso Tahvanaisen puhe, jossa käsiteltiin aluksi liikkeen kuluneen vuoden kehitystä yksityiskohtaisemmin. Tämän jälkeen käsiteltiin Vastarintaliikkeen suhdetta nyky-yhteiskuntaan ja tapoja, joilla uusia ihmisiä voidaan tulevaisuudessa innostaa valitsemaan radikaalipolitiikan.

Puheen jälkeen ryhmänjohtajat kertoivat jokainen paikallistasolla siitä, miten kulunut vuosi ryhmän osalta on mennyt, mihin on panostettu ja mitä asioita ollaan seuraavaksi kehittämässä.

AP2014_9AP2014_10

Lopuksi oli vuorossa vuoden 2014 aktivistiryhmän palkitseminen, ja tällä kertaa palkinto meni Poriin. Uskon, että olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että voitto osui oikeaan osoitteeseen.

Virallisen osuuden päätyttyä alkoi vapaamuotoisempi iltaohjelma. Ilta kului muun muassa makkaraa paistaen, elävää musiikkia kuunnellen, saunoen, urheillen ja tulevaisuuden aktivismia suunnitellen. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla Vastarintaliikkeen tilanteesta Ruotsissa ja Norjassa.

AP2014_6AP2014_12AP2014_3

Sunnuntaina järjestettiin vapaaehtoinen kuntotesti, johon kuului esimerkiksi juoksemista, köysikiipeämistä, lihaskuntoa ja sparrausta. Testi oli raskas, joten sen läpäisseet aktivistit voivat olla erityisen ylpeitä itsestään!

Kiitokset vielä kertaalleen tapahtuman järjestäneelle ryhmälle, kaikille osallistujille sekä ulkomaisille vierailijoillemme! Onnittelut vielä kertaalleen vuoden aktivistiryhmä Porille! Video tapahtumasta päivitetään sivuille lähitulevaisuudessa.

 

Janne Kujala

11 KOMMENTIT

  1. Loistava tapahtuma, paljon uusia opittuja taitoja ja asiallista porukkaa! Suuret kiitokset järjestäjille!

  2. Todella mahtava tapahtuma! Fiilis oli hyvä ja oli myös mukava tutustua uusiin ihmisiin.

  3. Todella mukavaa oli, juuri sopiva määrä esitelmiä, rasteja ja muuta ohjelmaa. Kaikin puolin hienosti järjestetty tapahtuma, kiitokset järjestäjille!

  4. Oli kiva käydä. Pikkasen jännitti kyllä “uutena” tulla paikan päälle. Mutta kyllä siinä sitten alas sujumaan kuin ohjelma alkoi ja paremmin pääsi tutustumaan ihmisiiin. Eli kiinnostuneet rohkeasti mukaan. Ei siellä uhitella eikä kukaan vittuile. Päinvastoin hyvin otetaan uusia kavereita vastaan.

    Kiitos järjestäjille ja keittiön porukalle.
    Nähdään taas.

  5. “Ei siellä uhitella eikä kukaan vittuile.” Ei kyllä! 😀 Hyviä tyyppejä ja mahtava tapahtuma!

    • Mikä erottaa kansallismielisen äärivasemmistosta? 😀

      Valitettavasti en päässyt paikalle, mutta onneksi useat muut pääsivät ja jälleen mukava nähdä, että muualta Pohjolastakin tullut väkeä.

  6. Hyvä raportti tapahtumasta. On aina hienoa tavata vanhoja tovereita pitkästä aikaa, sekä tutustua uusiin ihmisiin mainiosti järjestetyn tapahtuman puitteissa! Kiitokset kaikille!

Comments are closed.